Pääsenkö ihan satavarmasti taivaaseen jos uskon Jeesukseen vaikka

sekä antaa 5% tieneistäs heille jotta pelastut

Usko => pelastus kristinuskon oppien mukaan. Yksinkertaista.

sulla täytyy olla elävä usko, eli pelkkä " tieto" Jeesuksesta ei riitä. Usko synnyttää halun elää Jumalan tahdon mukaan. Kaikki synnit saa anteeksi kun niitä katuu ja pyytää anteeksi. Mutta sellanen hälläväliä asenne, että voin tehdä mitä vaan kunhan uskon Jeesukseen, ei ole Jumalan mielen mukaista.

paiskataanko jonnekin helvetin pätsiin kitumaan?



sillä eihän usko pärähdä päälle tahdonvoimasta. sitä joko uskoo tai ei, ei semmoista voi päättää.



en kykene uskomaan, olenko ikuinen syntisäkki?

Vastaus on kyllä. Raamatun mukaan, ja itsekin tähän uskon, pelkkä usko riittää. Jeesus kuoli syntiemme puolesta juuri siksi, että se usko riittäisi.

Jeesuskin käski ihmisiä aina seuraamaan itseään. Ja se Jumalan tahto selviää Raamatusta. Ihan perusjuttu on se, että synnit saa anteeksi kun katuu. Jeesus tuli tänne maailmaan, kuoli meidän puolestamme jottei meidän tarvitsisi. Siis antoi meille mahdollisuuden saada syntimme anteeksi. Mutta jos ei edes kadu, ei niitä syntejä tietenkään anteeksikaan saa. Kristinusko ei todellakaan ole sitä, että voi elää miten vain, synnit on jo sovitettu.

Se onkin Jumalan armo se uskonlahja. Jumala on luvannut että etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan, eli kun oikealla mielellä etsii ja rukoilee, niin Jumala on luvannut antaa sen uskomisen lahjan.

eikä usko kolahda, mitäs SITTEN???? taas menolippu helvettiinkö??

johon usko ei tartu, taita olla viisainta alistua...



*pakkaa kapsäkkiin kaasunaamarin ja asbestiliivin*

juuri noista asioista.

Eli riittääkö tosiaan pelkkä usko, ja mitä asioita minun pitäisi välttää ja katua?

Entä jos minua ei kaduta baarissa tanssiminen tai karaoken laulu?

Jos uskon, niin miksi minä haluan käydä elokuvissa tai roikkua netissä ja nautin siitä?



Uskon, että ihmisen tulisi elää oman omatunnon mukaan.

Tai siis, jos sinä koet vääräksi käydä esim. karaokessa ja podet huonoa omaatuntoa sen jälkeen, niin silloin se luultavasti ei ole hyväksi.

Mutta jos käyt ulkona ystävien kanssa ja sinulla on todella hauskaa ja voit kiittää Jumalaa ihanasta illasta hyvien ystävien kanssa, niin silloin se varmaan on ok..

Jos uskoo, niin en usko, että puhtaalla omalla tunnolla voi toimia kovin väärin. Varmasti tulee huono omatunto varastamisesta yms..



Esim minä olen joskus itkenyt kotona kurjuutta ja tylsyyttä, yksinäisyyttä. Rukoillut Jumalalta apua tylsyyteen ja silloin olen saattanut saada vanhalta ystävältä puhelinsoiton jossa hän kutsuu minut mukaan esim. tuttunsa tupaantilaisjuhliin ja silloin olen kokenut, että se on ollut minulle järjestetty piristys.



Kuitenkin näistä asioista on monta mielipidettä ja uskomusta.

Kaikkien tulisi kuunnella omaa sisäistä Pyhää Henkeä joka johdattaa tekemään oikeita asioita..

kuoleman jälkeen ruumis pannaan arkkuun ja lasketaan sellaisenaan maahan tai poltetaan ja haudataan vasta sitten. Kuolleeseen ei satu kun se on kuollut eikä tunne mitään. Siinä ne ruumiin palaset sitten lahoaa ja päätyy uudestaan kiertoon. Ei muuta. Hauskaa loppuelämää!

Mutta tieto ja usko eivät ole sama asia. Pelkkä tieto ei riitä, mutta usko riittää.



Jos todella uskot Jumalaan et kylläkään elä ihan miten sattuu.

Liittyy vähän tähän samaan..

Eli uskon Jumalaan ja rukoilen aina kun muistan. Joskus illat ja varsinkin aamut on niin kiireisiä ettei vaan muista. Iltaisin yleensä kyllä. Mutta hyväksyykö Jumala minut sellaisena uskovaisena kuin olen? Haluaisin käydä kirkossa joka sunnuntai, kaksivuotiaani kanssa, mutta en ole saanut aikaiseksi käydä senkään vertaa mitä kävin ennen lasta... Mitä Jumala tästä mahtaa tuumata. Tunnen kyllä tarvetta päästä Jumalan lähelle,Kirkkoon. Tarvitsen tunnetta,että Jumala on läsnä. Minulta pääsee kirosanoja silloin tällöin, enkä lue raamattua enää joka päivä kuten ennen lasta. Olenko ihan toivoton tapaus??

juuri tuo asian raadollinen yksinkertaisuus kammottaa ihmistä, siksi ihminen on kautta aikojen, jokaisessa kulttuurissa luonut Paratiisin, Taivaan tai miten sitä nyt kutsuukin. Sinne pääsevät Kunnon Ihmiset, ja uskonnosta riippuen siellä soitellaan harppua valkeat kaavut yllä, tai miehellä on koko haaremi neitsyitä käytettävissä (mitä musliminaisille luvataan, muuten?), tai sitten saavuttaa ikuisen autuuden (nirvanan), yms.



Ihminen tarvitsee tällaisia lohduttavia mielikuvia selvitäkseen elämästä. Sen verran minussa on filosofia (vrt. Benedetto Croce), että ajatuskin ikuisesta elämästä on kauhistuttava, jo ajatuksenakin uuvuttava. Ei minun tarvitse elää ikuisuutta!



Ja on suorastaan hellyttävää huomata, kuinka monet aikuiset ihmiset pitävät yllä käsitystä jonkinlaisesta lapsuuden pyhäkoulukirjn taivaasta.

seremoniaa (Jumalanpalvelus). Mietipä Tuhlaaja poika vertausta. Vaikka olisit kuinka syntinen Jumala ottaa sinut avosylin vastaan ja järjestää juhlat :)

On niin huono omatunto vain... Mutta nyt sain lohtua,kiitos sinun.



-19-

epävarmalta ja siltä, että on jotenkin " kaukana Jumalasta" niin seurakunnassa tai kirkossakäynti tms. varmasti auttaa kokemaan fyysisemmin läheisyyttä ja uskoa!

Tietomme ovat pari tuhatta vuotta sitten eläneiden ihmisten kirjoitusten varassa.



Mutta kyllä Jumala, tai jumaluus, puhuttelee.



Itse en kuulu kirkkoon, koska usko on sydämen asia, ei seurakunnan. Mutta Jumalalle ja jopa Jeesukselle on helppoa ja luontevaa puhua äänettömästi.



Se on hieman hassua, koska aikoinani kapinoin koko asiaa vastaan. Nyt he tuntuvat ystäviltä.

Riippuu mihin uskoo. Voi olla olemassa muutakin. Ei mitään. Kaikkeus. Mitä tahansa. Usko riittää eikä sen tarvitse merkitä uskonnollista uskoa.

luterilaisen uskon perusajatus on, että pelastus tulee pelkästä uskosta, ilman omia tekoja. Eli jos uskot ja luotat siihen, että Jeesus on kuollut ja ylösnoussut sun puolesta niin se riittää.



Katumisesta sen verran, että kyllä minun nähdäkseni senkin saa anteeksi, ettei osaa tai halua katua. Ihan niinkuin muutkin synnit. Ja kun me ei aina tiedetä tehneemme väärin tai luulemme jonkin asian olevan väärin, vaikkei se olekaan. Joten siitä katumisestakaan ei voi tehdä pelastumisen edellytystä.



Uskovan elämä joko muuttuu, tai ei muutu. Synti elää meissä sitkeästi, vaikka olisimme kuinka uskovia.

Teollaimme ja tekemättä jättämisillä on erittäin paljon merkitystä muitten ihmisten takia. Kaikilla on parempi olla, jos pyrimme välttämään vääriä tekoja. Mutta Jumalan suuntaan kaikki tekomme annetaan anteeksi. Se on sitä armoa.



Ja se ryyppääminen sun muu ei varmaankaan ole suurimpia syntejä. Kyllä se suurin synti on itsekkyys, josta suurin osa vääristä teoista sikiää.



t. eräs luterilaisen kirkon pappi