Ikuisuuskysymys: pitäisikö ottaa yhteyttä mieheen?
Tapasin lauantaina baarissa yhden mukavan miehen ja päädyin hänen luokseen yöksi. Jouduin lähtemään aamulla kotiin aika kiireellä, koska olin sopinut päivälle menoa. Minulla on hänen numeronsa ja hänellä minun. Lähtiessäni hän vielä vaikutti siltä, että olisi kiinnostunut tapaamaan uudestaan. Vielä miehestä ei kuitenkaan kuulunut mitään. Olen ajatellut, että koska lähdin niin kiireellä, hänelle saattoi tulla vaikutelma, etten olisi niin kiinnostunut. Kysymys kuuluukin, pitäisikö minun nyt itse ottaa yhteyttä häneen, vai odottaa vielä?
Kommentit (19)
Jos tahdot tavata, tietenkin kerrot sen hänelle. Miksi muka pitäisi odottaa? Ethän sä varmaan halua pelata pelejä ennemmin kuin tutustua ehkä mahtavaan tyyppiin.
Sanoo hän-joka-ei-ole-koskaan-osannut-ihmissuhde-pajatsojen-sääntöjä-ja-elää-epätavallisen-onnellisessa-parisuhteessa
Älä helvetissä. Mitä kylilläkin puhuttais tollasesta tyrkystä.
Mies ottaa yhteyttä jos kiinnostaa. Oman kokemuksen mukaan miehiltä puuttuu sellainen "kehtaanko" suodatin tällaisissa asioissa toisinkuin naisilta. Varsinkin kun olette jo menneet sänkyyn hän tietää että kelpaa sinulle ainakin siihen asti. Koska lähdit kiireellä, hän ei nyt pähkäile siellä puhelin kädessä "no entä jos se ei tykännykään musta..." vaan se on ohittanut jo koko asian ajatuksella "no oli se kyl kivakin joo, mut käyttäyty kyl silleen että taitaa useinkin yöpyy miesten luona, sen verran kiirellä lähti että taitaa olla ihan tapa sillä, vähän hutsu oli". Vaikka ottaisit yhteyttä, mies todennäköisesti edelleen miettis, että olet ns. helppo eli siis huonoa vaimomatskua. Toisaalta, jos olet tosissasi kiinnostunut, ota yhteyttä. Toimi niin kuin mies ja lopeta se jahkailu. Mitä menetettävää sinulla on. Itse tekisin kuitenkin tavalla tai toisella selväksi, ettei tapanani ole yöpyä miesten luona (en tiedä sinusta siis ap) ja olisin nyt tosissani kiinnostunut lähtemään treffeille.
Niin, tämä oli itse asiassa ihan oikeasti ensimmäinen kerta, kun lähdin jonkun ennestään tuntemattoman miehen luokse yöksi. Minulla on takana pitkä suhde, eikä ihan hirveesti käytännön kokemusta tällaisesta "sinkkuilusta". En siis oikein vielä tiedä, miten toimisin näissä tilanteissa.
ap
laita viesti: kun olen vähän vähän vihreä tässä sinkkuilumaailmassa, en oikein osannnut tulkita sinua... Haluiaisitko ehkä mennä kanssani kahville joku päivä :)?
[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 22:42"]
Niin, tämä oli itse asiassa ihan oikeasti ensimmäinen kerta, kun lähdin jonkun ennestään tuntemattoman miehen luokse yöksi. Minulla on takana pitkä suhde, eikä ihan hirveesti käytännön kokemusta tällaisesta "sinkkuilusta". En siis oikein vielä tiedä, miten toimisin näissä tilanteissa.
ap
[/quote]
Laita vain viestiä, jossa kyselet kuulumisia ja kehut iltaa. Jos kundi vastaa ja heittää lisäkysymyksiä eikä nk. jätä enää rauhaan, hän on kiinnostunut. Jos hiljaisuus on täysi, voit päätellä jotain. Yleensä nämä tämmöiset vastaavat heti tai ainakin aika nopeasti (ei kuitenkaan pe tai la yönä neljältä baarien sulkeuduttua) ja heittävät vastakaneetin. Anna mennä vaan!
[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 22:52"]
laita viesti: kun olen vähän vähän vihreä tässä sinkkuilumaailmassa, en oikein osannnut tulkita sinua... Haluiaisitko ehkä mennä kanssani kahville joku päivä :)?
[/quote]
Ei tollaisia. Äääh!
T 10
Kiitos näistä! Laitan huomenna jonkun viestin, ja katson miten käy :)
ap
Älä laita. Kyllä mies ottaa yhteyttä kun on seuraavan kerran helppoa panoa vailla.
Mita jos laitat vaan viestia pahoittelemalla etta lahdit niin kiireessa, kiitat mukavasta yosta ja vinkkaat etta sua ei haittais nahda uudestaankin esim kahvien merkeissa. Paa-asia etta viesti on kepea, ei liian vaativa, vaan jatat miehelle tilaa paattaa haluaako tavata uudestaan vai ei.
Laita sille joku viesti ja kerro sitten mitä vastasi vai vastasiko ollenkaan.
Laitoin viestin noin tunti sitten, ja mies vastasikin melkein saman tien. Hän sanoi, että olikin just ajatellut kysyä, haluisinko tavata uudestaan viikonloppuna. Sovittiin nyt treffit lauantaille :)
ap
Hienoa! Ja nyt jäitä hattuun. EI viestejä tai puheluita ennen lauantaita. Ilmestyt vain paikalle kauniinpana kuin koskaan ja hymyillen.
Hyvä, hyvä. Tsemppiä ap! Olin just tulossa, näemmä vähän myöhässä, kertomaan kuinka itse otin aikoinaan yhteyttä omaan mieheeni, kun ei siitä kuulunut mitään vastaavan jälkeen ja nyt ollaan oltu yhdessä 17 vuotta ja lapsiakin on kolme. Sillon ei vaan lähetelty tekstareita, ni mun piti soittaa sille.
Laita viesti: Olit ihana, koska nähdään.
Auttakaa nyt. Tiedän, että tällaista on tavallaan vähän tyhmä kysellä, mutta asia vaivaa mua.
ap