Miksi mä aina sanon jotain hölmöä kun jännittää joku sosiaalinen tilanne

Et ole ainoa!

up

Olen 36v nainen. Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan ja se jätti syvät jäljet.

Olen todella arka sosiaalisissa tilanteissa. Menen täysin lukkoon, en puhu juuri koskaan mitään. Kuuntelen vain muita. Hikoilen niin et kesken tilaisuuden käyn yleen vessassa vaihtamassa paitaa. Hikoilen myös nivusista niin että housut kastuu.

Jos kaveriporukalla tehdään jotain esim keilataan, en osallistu vaan katselen sivusta. Keilaus näytä mukavalta mutta en pysty suorittamaan porukan katsellessa.

Joten älä huoli, meitä on monia.

ap olet  assburger

Ylilaudalta saat vertaistukea.

minäkin aina mietin etukäteen jotain fiksua sanottavaa, sitten en joko saa sanotuksi mitään tai sanon sen ihan hölmösti ja menen sekaisin enkä enää muista mitä sanoin ja mitä en ja unohdan ihan kaiken... ja ihmettelen mitä tehdä tai sanoa kun kaikki vain tuijottavat.

Sama täällä. Ja sitten yöllä kelaan niitä typeryyksiä päässäni ja häpeän.

Olen 40v nainen. Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan ja se jätti syvät jäljet.

Olen todella arka sosiaalisissa tilanteissa. Menen täysin lukkoon, en puhu juuri koskaan mitään.

Punastun heti ennenkuin ehdin edes aloittaa ja loppu on jotain ihme sönkkäyrä. Jota häpeän monta päivää tai paljon kauemmankin.

Minulle pahoja ovat yllättävät tilanteet. Jos esim kadulla tulee vastaan joku puolituttu vuosien takaa, ja sitten pitäisi siinä alkaa heittäMÄÄN jotain small talkia... Yleensä yritän pelastaa tilanteen hymyilyllä ja vastailemalla, "joo", "niin", ja myötäilemällä toisen sanomisia. Sitten menee niin lukkoon, ettei yhtään tajua, mitä minä voisin tuolle ihmiselle sanoa. Kaikki sanottava tuntuu niin tyhmältä, etten saa mitään sanotuksi. Tai sitten vain päästän sen ensimmäisenä mieleen tulevan tyhmän lauseen suustani ja toinen katsoo hiukan hitaasti...

Olen oikeasti ihan normiälykäs ihminen, mutta tuollaisissa tilanteissa kaikki järki haihtuu päästä ja jännitys saa vallan.