Olenko minä väärässä? Sulkapallosta ja etiketistä?
Käymme kolmen lapseni kanssa säännöllisesti pelaamassa sulkapalloa. Varaan aina kaksi rataa. Vaihtelemme pelikavereita, minä pelaan vuorotellen jokaisen lapsen kanssa kaksin ja välillä pelaamme nelinpeliä. Tämä on meille toimiva ja kiva systeemi. Lapsen ala- ja yläkouluikäisiä.
Eilen sitten olimme taas lasten kanssa pelaamassa. Aluksi pelasimme pareittain ja molemmat kentät olivat varattuja. Kun siirryimme nelinpeliin, yhdeltä toiselta kentältä juoksi nopeasti mies teini-ikäisen poikansa kanssa tälle meidän vapaalle kentälle. Sanoin ystävällisesti, että "anteeksi, mutta se kenttä on meille varattu". Tähän tämä mies, että emmehän me pelaa siinä juuri nyt. Se kenttä kun on parempi kuin heidän kenttänsä hallin reunassa. Sanoin sitten taas ihan ystävällisesti, että me vaihdamme ihan kohta, että ei kannata siihen nyt silti tulla. Silti tämä isä pelasi siinä poikansa kanssa. Totta on, että hallit reunimmaiset kentät ovat vähän ärsyttäviä pelata. Mutta minä olin varannut JA maksanut molemmista kentistä. Minusta minulla on täysi oikeus näihin kenttiin. Haluan/haluamme halutessamme heti vaihtaa kenttää kun siltä tuntuu, eikä odotella kun näillä tyypeillä on juuri erä kesken ja joudumme heitä "hätistelemään". No, tämä isä sitten pari kertaa tosiaan vaihtoi siihen poikansa kanssa ja sitten vähän ärsyyntyneenä perään pitkään katsoen luovutti ja tyytyi omaan rataansa.
Olenko minä nyt se itsekäs minäminä-ihminen??
Kommentit (4)
Olet oikeassa. Sinä maksat, joten sinulla on myös oikeus sanoa, ettei kukaan muu tule siihen heilumaan!
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 10:59"]
olet kyllä lapsellinen ja naurettava! Mitä väliä, jos et itse siinä pelaa??
[/quote]
Jos hetken päästä siirtyvät taas pelaamaan kaksinpelejä, niin todellakin saa maksamastaan kentästä pitää kiinni! :o
kyllä sitä saa varata ja maksaa vaikka kaikki kentät ja olla pelaamatta yhdessäkään.
olet kyllä lapsellinen ja naurettava! Mitä väliä, jos et itse siinä pelaa??