Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko miehen käytös outoa? Apua.

Vierailija
02.03.2014 |

Hei kaikki! Ensinnäkin en olisi ikinä uskonut kirjoittavani tänne, mutta tarvitsen jonkin täysin ulkopuolisen apua ja mielipiteen. Eli olen ollut mieheni kanssa vuoden yhdessä, hän asuu Australiassa. Tuosta vuodesta olemme olleet kaukosuhteessa muutaman kuukauden. Hän on rakastava, suojeleva ja ehdottomasti laittaa minut aina ykköseksi. Kaikinpuolin luotettava, komea ja hurmaava.  

 

Riitatilanteissa hän on kuitenkin joskus suuttunut niin pahasti, että on esimerkiksi lyönyt reiän seinään tai potkaissut jotain lujaa. Kerran hän nosti minut rinnuksista ilmaan ja painoi sängylle. Joskus yritin riidan päätteeksi lähteä pois tilanteesta ja hän tarttui minua käsivarresta. Koskaan ei ole ollut minkäänlaista suoraa väkivaltaa ja en missään nimessä ole itse se kypsin riitelijä! 

 

Nyt kun olemme olleet kaukosuhteessa tietyt piirteet ovat alkaneet häiritsemään minua. Tämä voi kuulostaa turhamaiselta, mutta olen itse korkeasti koulutettu ja hän ei ole käynyt peruskoulua loppuun. Tänään aloin puhumaan esimerkiksi Ukrainan tilanteesta ja hänellä ei ollut mitään käsitystä koko kriisistä. Seuraan itse paljon maailman tapahtumia ja tuntuu, että en voi puhua hänen kanssaan niihin liittyvistä asioista. Muutenkin esimeriksi hänen Facebook on täynnä enemmän teineille sopivia juttuja. Hän on siis 30 ja minä olen 25. 

 

Joka tapauksessa tänään tilanne äityi siihen, että aloin varovasti puhumaan erosta. Vastaukseksi sain aika ala-arvoista tekstiä "go f*** yourself you spoiled disrespectful brat". Ymmärrän, että ehkä kommenttini meidän yhteisten kiinnostustenkohteiden puuttumisesta, saattoi kuulostaa siltä, että en pidä häntä fiksuna... 

 

Rakastan häntä, mutta en tiedä onko se tarpeeksi kestämään ainakin vuoden verran tätä kaukosuhdetta. Minua pelottaa, että tulevaisudessa ongelmia tulee paljon enemmän ja asiat mitkä vaivaavat nyt, tulevat vaivaamaan entistä pahemmin. Tunnen olevani todella rikki ja eksyksissä. Tuntuu, että kaikki mitä ehdin suunnitella (esim. muutto toiseen maahan) vietiin minulta pois. :-(

Kommentit (24)

Vierailija
1/24 |
02.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

on outoa 

Vierailija
2/24 |
02.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tuossa mitään outoa ole. Tyhmää, typerää ja itsekästä, mutta se ei ole vielä outoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/24 |
02.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole kunnioittavaa käytöstä mieheltä sinua kohtaan. En itse katselisi moista.

Vierailija
4/24 |
02.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lue itse tuo kirjoitamasi teksti ja mieti mitä vastaist kirjoittajalle.

Minun vastaus on, hankkiudu äkkiä eroon tuollaisesta.

Vierailija
5/24 |
02.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ulkopuolisen silmin kehottaisin miettimään uudelleen koko suhdetta. Hän hyökkää törkeästi sinua vastaan loukkaamalla, ilmeisesti myös väkivaltaisestikin? Kannattaa pysyä kaukana huonon itsetunnon omaavista ihmisistä t. Vuosien kokemuksista viisastunut

Vierailija
6/24 |
02.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vasta vuosi ja heti jo tuollaista paskaa. Huonolta kuulostaa ja ei tule paranemaan ajan saatossa, päin vastoin. Varmaan löytyy parempikin heppu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/24 |
02.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kyllä hyvältä kuulosta tuollainen tavaroiden hajoittaminen ja riehuminen tulevaisuuden kannalta. Vaikutatte olevan keskenänne kovin erilaiset. Eroatte todennäköisesti jossain vaiheessa, joten miksi pitkittää sitä? Nyt pääset helpoimmalla.

Vierailija
8/24 |
03.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei outoa, mutta epäkypsää. En ihmettelisi, vaikka esim kännipäissään löisi. Nuo seinien hakkaamiset ja ennen kaikkea sängylle heittämiset ja käsistä tarraamiset on minusta jo todella huolestuttavia piirteitä.

Jätä se kun se vielä käy helposti. Ethän oikeasti edes tunne koko ihmistä, jos vuoden seurustelusta olette kaukosuhteessa olleet monia kuukausia. Olet rakastunut johonkin haavekuvaan.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/24 |
03.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinuna mä puntaroisin, kuinka tärkeänä pidät mahdollisuutta keskustella yhteiskunnallisista asioista ja kuinka paljon koulutus sulle merkitsee. Jos ne ovat sellaisia asioita, joista et ole valmis tinkimään, ero lienee järkevä ratkaisu. Jos noi asiat vaivaavat jo nyt noin paljon, tulevat vaivaamaan myös jatkossa.

 

Mä en myöskään hyväksyisi tuota agressiivista käyttäytymistä riitatilanteissa. Se voi joskus johtaa johonkin ikävämpään.

 

25-vuotiaana ehdit vielä vaikka mitä. Jos nyt jäät suhteeseen ja se loppuu kun olet vaikka 35 tilanne paljon vaikeampi.

Vierailija
10/24 |
03.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se! Ei ne erilaisuudet vaan ne yhdistävät asiat rakentavat oikeasti suhteen. Tsemppiä<3

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/24 |
03.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin... Sitä minä olen miettinyt, että nyt olisi ehkä oikea aika erota. Olemme erilaisia monessa mielessä, mutta on meissä paljon samaakin. Tykkäämme liikkua luonnossa, laittaa ruokaa yhdessä ja urheilla. Hän myös osallistuu paljon yhteisiin askareisiin. Ainoastaan riitojen aikana tilanne tuntuu lähtevän pahasti käsistä. Hän tulee huonoista lähtökohdista ja ei ehkä siksi osaa edes riidellä oikein... 

 

Ap 

Vierailija
12/24 |
03.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ööö, miksi pitäisi  o s a t a  riidellä??

Me ei riidellä koskaan muruni kaa, erimielisyydet keskustellaan poikki ja pinoon.

Riitely tekee rumaksi, sanoi tao-taon äitipandakin.

T. kaksi akateemista humanistia

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/24 |
03.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä aikaile, vaan eroa tästä miehestä!

Vierailija
14/24 |
03.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ensin otetaan käsistä kiinni, heitellään sängylle ja ennenkuin huomaatkaan, saat turpiisi. Siinä on jo syytä lähteä. Hyvä kun ei ole lapsia vielä, niin usko hyvä ihminen, sun kellot hälyttää. Siellä on narsisti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/24 |
03.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 23:44"]

Joka tapauksessa tänään tilanne äityi siihen, että aloin varovasti puhumaan erosta. Vastaukseksi sain aika ala-arvoista tekstiä "go f*** yourself you spoiled disrespectful brat".

[/quote]

Well who's the disrespectful one now? Itse olisin jo tuon lauseen tulkinnut niin, että mieskin haluaa erota. Paluuta entiseen ei enää olisi.

En tiedä yhtään parisuhdetta, jossa puhuttaisiin toiselle noin. Ja olette olleet yhdessä vasta vuoden, teidän pitäisi olla nyt rakastuneimmillanne!

Mies kuulostaa tasapainottomalta, aggressiiviselta ja väkivaltaan taipuvaiselta. Olet mahdollistaja hyväksymällä hänen toimintansa, ja jo nyt selittelet ja puolustelet sitä, mikä kertoo siitä että tiedät itsekin ettei tuo ole normaalia.

Voisit ottaa asian vielä kerran puheeksi: kerro miten hänen sanansa loukkasivat, ja että olet huolissasi hänen käytöksestään. Miten reagoi?

Joka tapauksessa kehottaisin minimoimaan vahingot; juokse!

Vierailija
16/24 |
03.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

On outoa!

Vierailija
17/24 |
03.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luonnossa liikkuminen ja ruuanlaitto ei ole niin harvinaisia ominaisuuksia, että niiden takia kannattaisi roikkua väkivaltaisessa ja epäkunnioittavassa suhteessa. Koska vaikka et sitä näköjään halua myöntää, kiinni pitäminen, rinnuksista roikottaminen ja sängylle painaminen ON suoraa väkivaltaa.

Vierailija
18/24 |
03.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinulla ap taitaa muutenkin puuttua suhteellisuuden taju, kun oletat, että Australiassa seurataan Ukrainan tilannetta. Itse en muuttaisi toiselle mantereelle kuvailemasi miehen kanssa.

Vierailija
19/24 |
03.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Run while you still can!

 

Itse olin naimisissa toisesta Euroopan maasta tulevan miehen kanssa, tosin akateemisen. Kulttuurierot ja käytöserot riitatilanteissa oli sitä luokkaa, että likaiseksihan se peli nopeasti meni. Lapsiakin meillä on ja he ovat tässä olleet ehkä ikvämmissä asemassa miehellä kun ei riitä kypsyyttä edes meidän yhteistä likapyykkiä piilossa pesemiseen vaan asioista puhutaan lasten kuullen.

 

Eli minun neuvoni on etteivät asiat tuosta enää ainakaan helpotu. Lasten kanssa siitä ja mahdollisesta erosta tulee vielä vaikeampaa. Vaikka kirpaisee niin unohda se mies. Ehkä se mikä kirpaisee eniten on siitä unelmasta irtilaskeminen? Ei niinkään huonosti käyttäytyvästä miehestä.

Vierailija
20/24 |
03.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tilannehan on ihanteellinen siinä mielessä että kun hän asuu maailman toisella puolen, sinulle ei varmaan koidu hänestä harmia eron jälkeen..tuollaisesta persoonasta voisi kuoriutua aikamoinen stalkkeri eron jälkeen, mitä nyt olen muutamaa samalta kuulostavaa tapausta seurannut. Tietysti suret toteutumattomia unelmiasi, mutta kun mietit asiaa, olisiko todellisuus koskaan vastannut niitä unelmia?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme kolme