Lue keskustelun säännöt.
Akateemiset köyhät, tää on ihan vinkkinä ainevalintoja miettiville
13.12.2013 |
Taas tuli tekstari vanhalta ystävätäni. Voitko siirtää tililleni 3,80 eur, että tulee 20 ege täyteen ja saa käteisenä seinästä. (Heillähän ei ole miehensä kanssa siis luottokortteja)
Me vanhat ystävät olemme siis kaikki jo nelikymppisiä. Yliopistoaikoina liikuttiin yhdessä, perustettin vain naisille-biljardikerho, seurattiin bändejä ja oltiin grungea.
Nyt on sitten vuosikymmeniä kulunut. Itse elän mukavaa elämää, keskituloisesti ja talous tasapainossa. Johtuu siitä, että minulla on vakituinen työpaikka. Kuten myös miehelläni.
Ystäväni on hakeutunut kulttuurialalle. Voin sanoa, että sieltä ei leipä levene eikä vakinaistamiset paljon kohalle napsahtele.
Pätkää pätkän perään. Kaupunki käynnistää jonkin projektin. Kaveri lähtee siihen TÄYSILLÄ. Koko projekti on jokin kotouttamis-multikulttuurellinen-yhteisprojekti. Sille annetaan rahaa joku muutama tonni, siinä mukaanlukien palkkarahat. Toimistoksi joku ylijääny entinen poliisiasema. Mitään rahaa toimimiseen ei oikeestaan ole.
Projekti jatkuu vuoden, vähän toista. Tulee vaalit, hallitukset vaihtuu, ministeriöön tulee uudet pomot. Ja hups, homma loppuu ja kaveri lähtee työkkäriin.
Taas alkaa joku juttu. Rahaa haetaan ja hakemuksia Rahikselle veivataan. Vastausta ei tule ja sitten joku 500 eukan avustus jostain.
Jos tosiaan kokee kulttuurialan itselleen oikeaksi alaksi, pitää joko valmistautua köyhyyteen taikka hankkiutua rikkaisiin naimisiin. Toista humanistia ei pidä missään nimessä ottaa puolisoksi.
Muutama tuntemani akateeminen pätkätyöläinen elää suoranaisessa köyhyydessä. En jaksa uskoa, että siinä se akateemisuus aina niin kauheesti lämmittää.
Joku sairastuminen ja lääkkeiden ostaminen väärään aikaan kuukaudesta saattaa olla katatrofin paikka.
Ne, joilla kulttuurialalla on vakitusia työpaikkoja ja säätiöltä tulee rahaa, niin ne on poliittisesti verkostotuneita ja pyrkyreitä jo opiskeluajoilta alkaen. Mitään kulttuurijohtajan virkaa assistentteihin saakka ei ole missään paikkakunnalla täytetty parhaan osaamisen perusteella, vaan poliittisten tuttujen ja suosittelijoiden kautta. Jonkun säätiön ja rahiksen johtoon pääsee myöskin poliittiisesti istutettuna. Ja miten sen nuorille asuntoja rakentavan yhdistyksen hommat menikään?
Idealismi on hienoa ja mukavaa 20-vuotiaana. 45-vuotiaana ei enää monillekaan. Terveisiä niille anarkisteille. Katellaan 2033 uudestaan, miltä sitten tuntuu.
Kommentit (8)
Olen itse huomannut saman. Kannattaa hankkia nimä poliittisissa piireissä, niin menestys on taattu, ei muuten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen humanisti, luin englantia ja olen edelleen 10 vuoden jälkeen valmistumisesta pätkätöissä. Työttömänä en kuitenkaan ole ollut kuin pari kuukautta ja viime vuonna tulot olivat pikkuisen päälle 40000,-. Olen saanut asuntolainanikin jo maksettua. Eli ihan hyvin menee huuhaa-tutkinnosta huolimatta.
Totta, mutta voiko kuitenkaan kaikki olla jotain insinöörejäkään. Ja pätkätöissä joutuu olemaan moni ihan "järkeväänkin" ammattiin opiskellut. Esim. moni opettaja on pätkätyöputkessa ja kesät työttöminä. Jos vielä sattuu olemaan kaksi lasta päiväkodissa (kuten minulla), niin ihan niitä päivähoitomaksuja maksellessa voi välillä olla aika rahattomiakin kausia. Se on tavallaan tosi törkeää koulutetun ihmisen hyväksikäyttöä. Korkeasti koulutetulle, runsaan työkokemuksen omaavalla ammattilaiselle ei ole tarjota kuin pätkää sieltä sun täältä. Varsin törkeää oikeastaan, että maailma on mennyt tällaiseksi.
Esim. monet aineenopettajat ovat humanisteja, ja lukion, AMK:n tai yliopiston opettajana ainakin tienaa ihan mukavasti. Olen tyytyväinen alavalintaani ja palkkaan myös.
Mua ei voisi vähemmän kiinnostaa vakipaikka, muhiminen samassa duunissa vuodesta toiseen papereita käännellen mussuttamassa pullaa kahvitunnilla tätien kanssa vaikka siitä saisikin massia enemmän.
Tykkään siitä että voin käyttää aivojani, tehdä erilaisia lyhyitä työprojekteja, välillä tehdä omaa tutkimus- ja opetustyötä, matkustella ulkomaille työni puitteissa, jne. Jos älyllisen ja vapaan itsenäisen duunin hinta on epävarmuus, vaihtelevuus ja pieni palkka, maksan sen mielelläni.
Elämä vaan on liian lyhyt bull shit bingoon :-D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sorry vaan, mutta 15 vuoden kulttuurialan silpputyöläisyyden ja työttömyysjaksojenkin jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että ihmiset tarvitsevat aivan yhtä lailla minunkin palveluitani kuin lääkärin.
t. yh jo viisi vuotta ja koskaan en ole keneltäkään vielä rahaa lainannut, mutta milloinkaan ei ole myöskään matti kukkarossa
Täällä yksi, joka järkisyistä kouluttautui ns. varmaan ammattiin sairaanhoitajaksi. Vain todetakseen, että oma terveys ei kestä sitä. Tässä olen, pitkällä sairaslomalla miettimässä, mitä sitten..
Jos on pakko lukea sitä kulttuurintuotantoa, niin ottakaa sitten ainakin insinöörimies. Tylsää, mutta pitää perheen leivässä.