Olenko jotenkin tunnevammainen? En ole hullaantunut uudesta miehestäni..

Se on väärä sulle. Olen eroni jälkeen kerran hullaantunut. ja kerran kokenut juuri kuten kuvailet. Rupes vaan ärsyttämään ihan tyhmätkin asiat, jotka ei toisissa ärsytä. Eli etsi itsellesi sopivampi tyyppi.

Ei yhteisiä kemioita. Niitä vain joko on, tai ei ole, tässä tapauksessa niitä ei ole. Muista ap että itseään ei voi pakottaa rakastumaan. Se että sulla on joskus ollut kumppani johon olit aidosti rakastunut ei tarkoita sitä että se oli elämäsi ainoa rakkaus eikä sellaista enää tule. Päinvastoin, sehän tarkoittaa sitä että sulle sopivaa ihmistyyppiä on oikeasti olemassa. Se vaan ei ole tän sun nykyisen tyyppinen.

oletko työstänyt erosi? mullakin on uusi, mutta olen tystänyt eroani jo 9 vuotta ja uuden miehen kanssa on helppoa olla

Minulla on vähän sama tilanne. Exän kanssa olin koko ajan kiinni, tein kaiken niin, että olin mahdollisimman paljon miehen kanssa. Jälkikäteen tajusin koko suhteen olleen läheisriippuvainen suhde. Ei ole normaalia, että symbioosi kestää viisi vuotta. 

Nyt minulla on uusi mies, joka on on satavarma minun suhteeni. Hän soittelee pitkin päivää ja haluaisi olla jatkuvasti yhdessä. Minä olen puolestani sinkkuvuosinani alkanut arvostaa omaa aikaa niin paljon, että haluan olla yksin. Se ei johdu miehestä itsestään, vaan minusta. Minä vain tarvitsen omaa aikaa ja tilaa. Olen sanonut tämän miehelle ja hän on sanonut, että haluaa minun olevan onnellinen, ja antaa tilaa. Mutta soittelee monta kertaa päivässä...

Tajuan myös tämän miehen olevan ihminen hyvine ja huonoine puolineen. Exän nostin jalustalle oikeaksi supermaniksi. Ajattelen, että on vain hyvä, että joudun jo heti alussa näkemään miehen huonot puolet. Nyt minun pitää vain tehdä valinta, pystynkö hyväksymään ne vai en. Joko hyväksyn tai sitten en hyväksy. 

No ehkä hän ei vaan ole se oikea sulle. Se on ihan luonnollista ettei kaikkien kanssa synkkaa. Mitä väkisin yrität olla ihastunut jos ei kerran tunnu siltä? Onhan sulla varmaan joku luottamuspulakin mutta se pitäis selvittää ennen kuin alkaa suhdetta väsäämään. Onhan noita miehiä ja aikaakin vielä..

Minusta tuo kuulostaa paljon terveemmältä suhteen alulta kuin se aiempi sinun :) Minäkin aina aiemmin, nuorempana hullaannuin, mutta kaikki ne suhteet päätyivät lopulta valtavan intohimon ja suuren vihan ja pettymyksen vuorottelun myrskyn jälkeen eroon.

Lopulta lähes nelikymppisenä tapasin aviomieheni, ja en tosiaan mitenkään ihastunut tai hullaantunut. Hän oli minuta hyvin tavallisen oloinen, tavallinen tyyppi, joka oli ihan ok, muttei mitenkään ihmeellinen. En todellakaan ollut ihastunut. Mutta ajattelin että se johtuu siitä, että minä olen jo vanhempi ja viisaampi, ja olen jo tajunnut ettei ne ihastumiset ole hyvä mittari sille onko joku oikea vai ei, ja päätin lähteä tutustumaan mieheen syvemmin. Ja tosiaan, vuosien myötä kiinnyin syvästi mieheen ja meistä tuli parhaat ystävät ja elämänkumppanit. 

Mulla synkkaa ton miehen kanssa syvälliselläkin tasolla ja  viihdyn sen seurassakin. Silti aina välillä tulee sellainen olo, et olispa kiva olla hetki yksin. Ihan ku mulle olis iskenyt joku sitoutumiskammo. En usko, että tää johtuu miehestä vaan se olis ihan kenen kanssa tahansa..

Mietin, et helpottaiskohan tää ajan kanssa.. Ehkä se on siks jotenkin hankalaa, kun kaipaan tosiaan omaa tilaa ja se on mielestäni ihan tervettä. Mies vaan tekstaa koko ajan, enkä saa olla tavallaan yhtään rauhassa. Haluis soitella usein ja muuta. Ymmärtää kyllä jos sanon, että en nyt ehdi tekstata tai puhua puhelimessa. Mulle vaan tulee niin torjuva olo.  En "saa" sen luonakaan olla yhtään siitä fyysisesti erossa ilman, että mulle tulee torjuva olo. 

En tunne miestä todellakaan läpikotaisin, ollaan tavattu jotain seitsemän kertaa. Onko normaalia, että en luota vielä tai ole vielä muuttamassa yhteen ja hankkimassa kymmentä lasta? Tuskin mieskään haluaisi nopeasti edetä, mutta koko ajan haluaisi olla seurassani eikä meinaa millään (ilman sanomista) ymmärtää, että mä haluan vaan tilaa myös hengittää.

-AP

3: Mulla oli sama homma eksäni kanssa. Vei jalat alta aivan heti.. Olin niin hulluna siihen ihmiseen, että yhdenkin yön ero tuntui ihan kamalalle! Avoliitossakin oltiin kotona kuin iilimadot, ei mitään omaa elämää. Oma elämä jäi aivan täysin, peruin jopa työvuorojanikin sen takia, että voisin olla miehen kanssa. Intohimo oli jotain aivan käsittämätöntä. No huonostihan siinä sit tosiaan kävikin, sydän särkyi pahemman kerran ja erosta toipuminen kesti melkein yhtä kauan kuin suhde..

Olen jo kiintynyt tuohon tapailemaani mieheen ja tuntuisi tosi pahalta lopettaa tämä homma. Mutta ei, tunne ei tosiaankaan ole sama kuin eksäni kanssa. En enää haluaisikaan olla toisen kanssa koko ajan, mutta puhun tosta hullaantumisesta..

-AP