Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En kohta enää jaksa tuota poikaa :' (
03.09.2006 |
Ihan sama mitä teet, aina nyrkit pystyssä, nimittelee, riehuu, sotkee, tekee kiusaa. Siis minulle.
Kohta 6-vuotias. Ja olen siis yh. Takana EI OLE hankalaa tai väkivaltaista parisuhdetta jota lapsi olisi joutunut todistamaan. Tai mitään muutakaan. Olemme jo yli 5v olleet kahden ja viettäneet normaalia ja jopa tylsäntavallista elämää johon kuuluu säännöllinen työ ja päiväkoti, ja niitä myöten myös ne elämän pienet ilot lomineen kaikkineen.
Isäänsä hän ei ole tavannut eikä häntä edes kysellyt. Parempi niin -mielestäni- kun isän puolelta ei ole halua tapaamiseen tai edes yhteydenottoon.
Ystäviä ja sukulaisia on, harvoin menee edes yhtä päivää ettei esim. joku isovanhemmista kävisi kylässä tms. Näistä suht' nuorista isovanhemmista ja reippaista kummeista löytyy myös hyvä annos ns. miehenmalliakin. Eikä poika esim. kavereilleen uhittele, päin vastoin: päiväkodista sataa lähes pelkkiä kehuja. Kuulemma on älykäs kuin mikä ja toiset huomioonottava järkevällä tavalla. Viimeksi neuvolassa todettiin sosiaaliseksi ja fiksuksi pojaksi, joskin ehkä hieman tavallista vilkkaammaksi. Mutta tehtävistä suoriutui oikein hyvin ja nopeassa tahdissa.
Päiväkotipäivätkään harvoin ovat kuutta tuntia pidempiä. Ja aikaa sekä minulta että muilta lähipiirin (sukulais)aikuisilta saa runsaasti.
Miten tuon kanssa jaksaa? Tänä aamuna pelattiin lautapeliä, jonka lopuksi (jostain hermostuessaan) täräytti minua nyrkillä otsaan älyttömän nimittelyn saattelemana. Taljasin pojan kylppäriin jäähylle. Nyt riehuu, sotkee ja kiukuttelee taas, käy uhittelemassa tuossa ovella heittävänsä minua saappaalla päähän.
En jaksa. Olen ajatellut ottaa yhteyttä neuvolan psykologiin. En vaan tajua mistä tuo kaikki johtuu. Tuntuu kuin päivät, viikonloput, lomat, kaikki olisivat yhtämittaista rangaistusta jossa kaikki kiva perutaan huonon käytöksen takia. Ja sitten murjotetaan vaan kotona.
Kommentit (23)
arkeemme kuuluu MYÖS muita ihmisiä, niin lapsia kuin aikuisia.
Mutta muuten sain näköjään tästä aloituksesta tosi hyviä kommentteja ja mielipiteitä joiden valossa on hyvä jatkaa. Ehkä poikani käytös on normaalia tai sitten ei. Hylätyksi tai laiminlyödyksi hän tuskin on ikinä voinut oloaan kokea. Ja tietää toki kuinka paha mieli esim. lyömisestä tulee.
Olen myös sekä ystävieni että mm. vanhempieni kanssa pohtinut myös mahdollisuutta että lapsi haluaisi (kokeilee) vaan olla isäntänä talossa. Huvittavaa kyllä, useassa kaveriperheessä isä määrää ja äiti on päätösasioissa vähän sivussa. Ottaisikohan poika niistä mallia...
Ap kiittää (KIITOS todella, joskus näiden asioiden kanssa on TOSI yksin!!!) ja jatkaa harjoituksia (tämä aamu muuten oli eilistä helpompi, ei olisi uskonut lasta samaksi pojaksi...)
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tätä siis jatkunut vuosia, vai onko se alkanut nyt eskari-iässä?
Mitä jos ottaisit yhteyttä perheneuvolaan, saisit tukea vanhemmuuteesi. Ja muista, avun pyytäminen ei ole osoitus huonosta äidistä, vaan välittämisestä!!!!!
t. 6vee pojan äiti, jonka perheessä pysyy rauha ainoastaan isäpuolen pitämän kurin ansioista.
Suosittelisin olemaan määrätietoisempi poikaa kohtaan ja aikuinen. Kaipaa ilmiselvästi auktoriteettia.
ja tekee ajoittain samaa siis KOTONA ei koskaan missään muualla.
En osaa sinua auttaa, mutta voimahali täältä ja ota yhteyttä ammattilaiseen jos tuntuu ettet jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta toisaalta meillä on tarkat säännöt esim. nukkumaanmenosta, syömisestä ja omien jälkien siivouksesta. Ja hyvin toimii, niissä ei lipsu ja harvoin tarvitsee kahta kertaa käskeä.
En mielestäni ole mikään superankara kasvattaja, mutta en leväperäinenkään. Jotenkin yhtälö ei vaan toimi.
-ap
lapsi ei lyö vanhempaa jos kunnioittaa ja arvotaa häntä.
kerrotko vähän minkälaisi juttuja teette keskenänne? Onko yhteistä harrastusta ym.?
Sehän on hyvä että tekee oman osuutensa kotona, siitähän aikankin tiedämme et peli ei ole vielä menetetty. Nyt vaan sit mietitään miten sen kunnioituksen ansaitset. Sen meinaan kyllä saat kun viitsit vähän yrittää ja uskon että viitsit.
Kuulostat ihan järkevältä äidiltä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pienelle lapselle - varsinkin pojalle - isäsuhde on äärettömän tärkeä.
isä on hylännyt hänet, testaa sinua hylkäätkö sinäkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tosiaan tiedä miten etenkin pojan kohdalla isäsuhteen puuttuminen oireilee, itsellä on lapsuudenystävien kautta lähinnä ulkopuolisen kokemusta vain huonosta isäsuhteesta, jossa isä on ollut läsnä mutta huonosti ja epäluotettavasti, jopa väkivaltaisesti tai välinpitämättömästi.
Touhuan poikani kanssa aika paljon yhdessä paitsi ihan arkisisssa jutuissa ruoanlaittoineen kaikkineen, myös muuten. Olen välillä mukana vapaaehtoistyössä johon hänkin saa ja voi kykyjensä mukaan osallistua. Usein keksin ihan spontaanisti jonkun jutun mihin yhdessä tai ystävien kanssa lähdetään -- teatteriin, uimaan, leffaan... Kesällä myös vaikkapa Linnanmäelle tai vesipuistoon. Tai vuokrataan vaikka mökki viikonlopuksi jos ei muuta, tai lähdetään risteilylle. Ja näissä menoissahan tenava käyttäytyy loistavan hyvin, sitä ihmettelenkin!
Aineellista puutetta ei pitäisi olla ja naapurusto on hyvä ja rauhallinen.
-ap
Suoraan sanottuna hän ei edes ole asiasta puhunut, todennut vaan että meidän perhe on tämmöinen jos joku on kysynyt. Eikä kyllä moni ole edes kysellyt.
En ole koskaan puhunut " isästä" pahaa, kertonut lähinnä vaan biologisia faktoja jotka kiinnostivat poikaa jo 3-vuotiaana.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeilepa pojalle muuten vaikka vaikka Karetea, siellä opetetaan käyttämään voimia oikein.
Vaikka olet kertonut isästä myönteisiä asioita ja vaikka lähipiirissä on varmasti ihan hyviä miehenmalleja, niin fakta on, että se oma isä kuitenkin puuttuu. Varmasti pojalla on mielessään kysymyksiä, miksi isä ei asu kotona ja ennen muuta, miksi isä ei välitä edes sen vertaa, että kävisi joskus katsomassa. Ehkäpä poika tuntee muitakin eronneita perheitä, joiden lapsilla saattaa olla hyvinkin tiivis yhteys muualla asuvaan isäänsä. Sinä teet tuon kuvauksesi perusteella ihan kaiken pojan kanssa oikein, mutta isäksi sinusta ei ole. Voisitte mennä perheneuvolaan juttelemaan isäasiasta. Miettiä sitäkin, saisiko isän ja pojan välille jonkinlaisen edes hauraan yhteyden. tai miten voisi selittää pojalle, jos isä kertakaikkiaan on sellainen, ettei hän halua tai osaa pitää yhteyttä poikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päiväkodissakin joku (kun kyselin) ehdotti karatea tai sählyä harrastukseksi... Nyt käy uimakoulua ja jumppaa.
-ap
Vierailija:
Kokeilepa pojalle muuten vaikka vaikka Karetea, siellä opetetaan käyttämään voimia oikein.
Kaikille lapsille, etenkään pojille isyysasia ei tunnu olevan niin tärkeä, tokihan olen/olemme muihinkin yh-perheisiin tutustuneet.
Ikävä kyllä joskus tuntuu että se " huono isä" joka esim. laiminlyö tapaamiset ja elatusmaksut on helpompi hyväksyä kuin isä jota ei ole. Tai siis on, ja ihan fiksu ja menestynyt mies, mutta aivan liian itsekäs. Tietenkään tuota itsekkyyttä en ole pojalleni sanonut tai korostanut.
-ap
jotakin vilkkaalle sopivaa urheilua, itse suosittelisin judoa. Siinä saa purkaa energiaa, on mukavaa nujuamista, ja lisäksi tatamilla vaaditaan hyvää käytöstä.
Vierailija:
Päiväkodissakin joku (kun kyselin) ehdotti karatea tai sählyä harrastukseksi... Nyt käy uimakoulua ja jumppaa.-ap
Vierailija:
Kokeilepa pojalle muuten vaikka vaikka Karetea, siellä opetetaan käyttämään voimia oikein.
Tosin poika ei uskalla lyödä yms. minua vaikka hyvin lähelle tuleekin uhittelemaan. En ole eronnut että isäsuhteen puuttumisesta ei voi olla kyse. Ei poika ole aina tuollainen mutta kovapäinen on aina ollut ja osottaa mieltänsä hyvin uhmakkaasti... Osaa kyllä käyttäytyä koulussa jne. Näitä vaiheita on ja menee. Välillä on helpompaa ja sitten taas alkaa kiukuttelut :(
Tsemppaa päiväkodissa ja muutenkin kodin ulkopuolella ja
rettelöi sitten kotona. Ihan kuten meilläkin. 6-vuotias elää vaihetta,
jossa ei aina tiedä onko iso vai pieni. Kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta vaaditaan.
Äitinä vaikutat hyvin tasapainoiselta ja pohdiskelet asiaa monelta
kantilta. Olet varmasti tehnyt parhaasi ja se riittää!! En kyllä lähtisi
liikaa miettimään tuota puuttuvaa isäsuhdetta, kun kotielämä ja
vanhempi/lapsisuhde tuntuu noin hyvältä. Tukea vanhemmuuteen kaipaa jokainen aika ajoin, oli sitten yh tai ei. Juttele asiasta pk:ssa,
he kyllä vinkkaavat, mihin voisit vielä ottaa yhteyttä. Onkohan teillä
päivähoidon omaa psykologia tai esim. kiertävää erityislastentarhanopea?
t. lto ja kolmen äiti
pojallasi on menossa ns. " kuka on kukko tunkiolla" -vaihe. Olen nähnyt kuinka joissakin perheissä lapsi pääsee/päästetään kukoksi tunkiolle eli lapsi pääsee auktoriteetin asemaan perheessä ja määräilee muita. Ja siitä ei hyvää seuraa. Veikkaisin että lapsi vain testaa sinua että kumpi teistä on vahvempi ja kumpi määrää teidän perheessä.
Muissa kodin ulkopuolisissa sosiaalisissa tilanteissa lapsi tarvitsee sinusta turvaa ja tukea eikä uskalla silloin käydä sinun auktoriteettiasi vastaan.
Alue: Aihe vapaa
26, vastaavia ongelmia ei ole aiemmin ollut. Tai no, tietysti n.2,5-vuotiaana oli uhmaa, mutta pienemmässä ja paremmin ymmärrettävässä mittakaavassa. Ja ainahan poika on ollut nopea liikkeissään, ei ylivilkas mutta " tehokas" -- kaikki pitäisi saada nähdä, kokea ja kuulla, ja mieluiten heti.
-ap