16v pojalla asperger. Surettaa kun ei varmaan saa tyttöystävää ikinä.

Ex-miesystäväni. Emme onneksi hankkineet lapsia. Aluksi pystyin ohittamaan miehen monologit ja pakkomielteet, mutta sitten kun ne kohdistuivat minuun (esimerkiksi jäi kiinni siitä että stalkkasi minua hiipimällä perässäni kun kävin ruokakaupassa, kirjastossa tai lähdin jumppaan) niin en enää jaksanut. En saanut puhua puhelimessa ystävieni kanssa sen vuoksi että mies halusi puheluidemme kestävän yhtä monta minuuttia, laski niitä ja taulukoi. En saanut käydä harrastuksissa, jos ne kestivät muutaman minuutin pidempään kuin hänen peliharrastuksensa. En saanut pukeutua väreihin joita hän inhosi, enkä tehdä ruokia joissa ruoka-aineet koskettivat toisiaan. Tic-oireet tulivat heti esiin jos hän ärsyyntyi jostakin.

Hänellä oli voimakkaita inhoja, joita ei pystynyt peittelemään julkisestikaan. Niissä jouduimme yhdessä noloihin tilanteisiin. Seksielämä oli kamalaa, koska miehellä oli eritekammo. Silti mm. maisteli omaa spermaansa ja piti loputtoman pitkiä ja ylistyspuheita peniksestään. Suhteemme päättymisen seurauksena mies vainosi minua kuukausia ja sen jälkeen alkoi vihata kaikkia naisia. Omaa käytöstään hän ei pystynyt näkemään ulkopuolisen silmin. Tiedän hänen joutuneen vakaviin ongelmiin siitä että on kostanut eroamme täysin sivullisille naisille. Olen pahoillani ap, mutta en toivo lapsellesi tyttöystävää.

No huhuh. Älä nyt viitsi. Mä olen 23-v nainen enkä ole koskaan seurustellut. ei tuo ikä ole vielä mitään. Monet ovat seurustelematta vielä kolmikymppisiksi asti. Älä ainakaan masenna poikaasi lisää.

Ei ole minunkaan pojalla tyttöystävää ja on 17 vee. Ei silti etteikö saisi tyttöystävää. Normaalin kirjoissa on mikä sitten on normaalia. Itse olen valistanut että ei vielä kannata vehdata tyttöjen kanssa, koulu on ykkönen.

Mun pojallani on tyttöystävä. Hänkin on nyt 16-vuotias asperger. Seurustelee on ja off puolikavereina tytön kanssa, joka on ollut hänestä kiinnostunut pitkään. On kuitenkin totta, että hänen parhaat puolensa ovat niitä, joista tytöt yleensä kiinnostuvat vasta kahdenkympin toisella puolen. Kuten mieheni ja hänen isänsäkin parhaat puolet. Molemmat asseja, vaikka appiukkoa ei ole diagnosoitu. Minä tapasin mieheni kun hän oli19 ja minä 18, olemme olleet siitä asti yhdessä, nyt 23 vuotta. Olemme onnellisia, mitään kakkosen kuvaamaa en ole koskaan havainnut.

Aspergerhenkilö on usein äärimmäisen luotettava kumppani, harvoin kontrollinhaluinen, ja hänelle on lähes aina äärimmäisen tärkeää pitää huolta läheisistään ja täyttää näiden toiveet, mutta joskus on välttämätöntä vääntää paksudta rautalangasta, mitä se on, mitä haluan - että en välttämättä aina halua samaa kuin hän, vaikka se hänen mielestään onkin niin ihanaa, että vain hölmö ei halua juuri sitä. 

Appiukko ja anoppi ovat olleet yhdessä lähes 50vuotta, vallan tyytyväidiltä hekin näyttävät.

Miksi oletat että hän tykkää tytöistä eikä pojista?

Mun yksi tuttavani (asperger-poika) seurusteli tiiviisti jo yläkoulussa. Hän oli varmaan suht lievä asperger, sillä hän jutteli ihmisille avoimesti, tosin aika vakavalla ilmeellä, ja näin hänellä vain joskus harvoja tic-oireita (silmien voimakasta räpsäyttämistä). Hän on reipas ja komea ja aktiivinen poika, joten asperger ei ole haitannut naiselämässä. 

Poikaystävälläni on asperger, ja me aloimme seurustelemaan hänen ollessa 17-vuotta :) Ollaan oltu nyt yhdessä jo useamman vuoden ajan. Ei ole yhtään "tunnekylmä", tai pakkomielteinen minua kohtaan, vaikka tahtookin miellyttää. Ei ole kuin kehuttavaa.

2 kuvaama on aika kamala mies, mutta enemmänkin viittaa johonkin muuhunkin persoonallisuushäiriöön tms kuin tyypilliseen Aspergeriin.

AP, koita muistaa olla kiinnittämättä itse paljonkaan huomiota asiaan seurusteletko vai ei, ja kannustaa aina poikaasi, ja kerro että varmasti hänkin löytää mukavan tytön joka arvostaa häntä juuri sellaisena ja niiden piirteensä vuoksi. Harrastukset jotka kiinnostaa voisi auttaa päätymään yhteen tytön kanssa joka on myös kiinnostunut samoista jutuista.

Aina voi myös muistuttaa sosiaalisten toimintatapojen ja koodien opettelun tärkeydestä, helpottamaan elämää, ja että kunhan muistaa kunnioittaa ja arvostaa tyttöjä niin mainiosti pärjää :)

Ei kaikki asbergerit tuollaisia ole mitä kakkonen kirjoitti. Mielisairas se ex-poikaystäväsi oli ja varmaan psykopaattikin.

Onneksi omalla pojallani on lievempi asberger. Hän on 13v ja tytöt, seurustelu, seksi ei vielä kiinnosta yhtään. On täysin lapsi vielä noiden asioiden suhteen. En kyllä usko, että tyttöytävää tulee saamaan on niin erakkomainen ja viihtyy yksin. Uskon hänen jäävän poikamieheksi ja kyllä hän olisi hankala kumppani. Poikani isällä on myös melko varmasti asberger ja hänen kanssaan tuli ero.

2, koska olet asperger-ihmisen kanssa ollut, ja myös varmasti siksi asiasta lukenut tietänet, että kyseessä on aspergerin syndrooma, samoin kuin se päädiagnoosi on spektrisairaus, jonka alle mahtuu hyvin eritasoisesti oirehtivia ihmisiä.

Olisi siis tärkeä tietää, mihin spektrin päähän ap:n pojan asperger on luokiteltu. Jo tuo, että pojalla on ystäviä, viittaisi melko lievään tapaukseen, ja silloin kyllä seurustelu onnistuu, kun poikasi löytää oikeanlaisen kumppanin ja on tietoinen siitä, mitkä hänen käytöksensä piirteet saattavat johtua aspergerista. Itse olen seurustellut todennäköisen asperger-ihmisen kanssa, joka todellakin oli pikkuisen outo, älykkyydestään huolimatta tuntui lukevan ihmisiä väärin. Mutta ellen olisi kuullut juttuja hänen lapsuudestaan ja ellei hänellä olisi ollut erittäin voimakkaasti aspergeriin liittyvää aistiyliherkkyyttä, en olisi yhtään näin varma diagnoosista. Virallista diagnoosia ei siis ole, mutta kun sivulauseessa vihjeenä psykiatriaan erikoistumista harkitsevalta nuorelta lääkäriltä tällaisen vihjauksen sain (tietystikkään ei alkanut suoraan diagnosoida kaveriaan), ja etsin netistä tietoa, monet asiat loksahtivat paikoilleen. 

Ja ap, itse olen ihan normaali nainen, kaikkien persoonallisuustestien mukaan (näitä on tehty työnkin puolesta) voimakkaasti ekstroverttinen ja myös empatiakykyinen,  ja silti seurustelin ensimmäisen kerran 21-vuotiaana. Kyllä, muutama "säätö" oli ennen sitä, mutta pääsääntöisesti olin kiinnostunut muista asioista kuin sitovasta suhteesta, ystävyyssuhteista, opiskeluista ja matkustelusta nyt ainakin. En halunnutkaan rakastua siltä varalta, että kilahtaisin ja vaikkapa lopettaisin opiskelut kokonaan. Tämä johti jo siihen, että isäni huolestui rakkauselämästäni. Joten ehkä tämä lapsista ja heidän rakkauselämästään huolehtiminen vain kuuluu vanhemmuuteen. 

Riippuu varmaan tosi paljon aspergerin asteesta, minkälainen on.

Hyvän ystäväni pojalla on lievä asperger, seurustelee.

Sen sijaan kummipojallamme (nyt 25 v) on (minun mielestäni) paha asperger, enkä kyllä suoraan sanoen osaa kuvitella, että hän koskaan seurustelisi... Enkä osaa kuvitella hänelle työpaikkaakaan, kun hän on suoraan sanottuna todella hankala:( Ehkä jos joku saisi hankittua hänelle jonkun "suojatyöpaikan", missä ei tarvitsisi olla ihmisten kanssa tekemisissä.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 10:19"]

Poika täyttää kesällä 17v. Muilla kavereilla tyttöystäviä ja poika on nt jäänyt aika yksin kun kaverit tyttöjensä kanssa.

Surettaa pojan puolesta kun aika masentunut ja toisaan alkaa viikonloputkin mennä ihan yksinään, ei viitsi lähteä leffaan tai muualle kavereiden kanssa koska kavereilla on mukana tyttöystävät.

Tunnetteko ketään aspergeria, jolla olisi tyttöystävä?

[/quote]

Tunnen kaksi, joilla on jopa vaimotkin

Hei. En lukenut koko ketjua, mutta vastaan kuitenkin. Mun avomiehelläni on asperger, eli kyllä se on mahdollista pojallesikin saada tyttöystävä. :D

Mä sanoisin, että lopeta ahdistuminen ja opeta lapsesikin olemaan ahdistumatta tuollaisesta. Ei kaikki voi tykätä kaikista, mutta toivon mukaan hänellä tulisi jossain vaiheessa vastaan kiva tyttö. :) Avomiehelläni se tapahtui 19-vuotiaana.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 12:38"]

Tunnen pari asbergiä. Kummatkin ovat tosiaan sinkkuja, eikä mikään ihme. Asbergit meinaan on todella ärsyttäviä ihmisiä.

[/quote]

Minä tunsin kerran nuoren näsäviisaan kettutytön, joka käytti Aspergereista nimitystä "Aspergit". Mahtanetko se olla sinä? Mikäli olet, niin kiinni jäit! Nimittäin se ihminen oli ainut jonka tiesin käyttäneen tuota nimitystä.

t. "asberkki"

No tunnen kyllä aspergereita joilla on puoliso. Ovat elämässään oikein hyvin menestyneitä it-nörttejä, ja puolisokin on yleensä nörttien joukosta löytynyt, joko opiskeluaikana tai töistä. 

Itsellänikin on as-diagnoosi, mutta en ole koskaan siihen oikein uskonut. Olen kyllä introvertti ja viihdyn paljon yksin, mutta toisaalta olen erittäinkin herkkä lukemaan ihmisten mielialoja ja tunnelmia sanojen takana, toisin kuin aspergerin pitäisi olla. Itse asiassa sosiaaliset tilanteet minusta tuntuu toisinaan painostavilta juuri siksi, että aistin toisten eleistä niin herkästi esim. taustalla olevan levottomuuden tai ahdistuksen ja tunnen sen kuin se olisi omani. Seurustelukumppaneita olen aina löytänyt kun olen halunnut ja aviomieheni tapasin töissä 32-vuotiaana. 

Itselläni on viisi lasta. Jokainen on erilainen ja omanlaisensa. Ei ole mitään oireyhtymää yms. MUTTA äitinä sitä jaksaa huolehtia lastensa asioita. JOSKUS on hyvä herätä huomaamaan, että hössötetään me äidit vaikka kuinka, emme asioihin voi vaikuttaa. Toivoa voimme ja kannustaa. Eiköhän se sinunkin kullanmurusi saa tyttöystäviä ja muutenkin omanlaisen elämän.

Mutta hänhän on vielä todella nuori, joten en sanoisi olevan vielä isompaa syytä huoleen. Hyvin moni normaalikin nuori voi olla tuossa iässä vielä hyvinkin kokematon seurustelussa. Ymmärrän kyllä että se voi poikaasi masentaa ja alemmuudentunnetta aiheuttaa, jos hänen kavereillaan on jo tyttöystäviä ja hänellä ei, ja jos kaiken lisäksi hän kokee vielä jäävänsä paitsioon kavereiden tyttöystävien takia. Mutta se mitä hänen kavereidensa seurusteluihin tulee, niin kuinka vakavia heidän seurustelusuhteet ovat, vai ovatko lähinnä kaveripohjalta? Harvemmin ne tuossa iässä kovin vakavia ovat, ja useinmiten eivät kovin pitkäkestoisiakaan. Luulisin siis, että poikanne kavereidenkaan seurustelukumppanit tuskin tulevat loppuelämän kumppaneita olemaan, joten varmasti aikaa heillä pojallennekin on, ja se aika voi tulla yllättävän nopeastikin.

Ei siis tosiaankaan tuossa iässä ole vielä kovinkaan syytä huoleen seurustelemattomuudesta. Ja jos kerran poikanne on onnistunut kavereitakin hankkimaan aspergerista huolimatta, niin ei pitäisi tilanteen olla kovinkaan toivoton. Katsokaa ainakin seuraavat kymmenen vuotta, ja jos silloin on tilanne vielä sama, niin enemmän olisi aihetta jo huoleen kuin nyt, joskaan se ei sittenkään vielä toivotonta ole.  

Kakkosen (kauhu)ketomus eroaa omastani melkein täysin, ja sanoisinpa että sillä tyypillä on jotain ihan muuta ongelmaa kuin tuo asperger, tai ainakaan se ei ole ainoa diagnoosi.

Minä olen naimisissa asperger-miehen kanssa.  Hän on erittäin luotettava, omistautunut perheelleen ja lapsilleen, ja on todellakin valmis tekemään kaikkensa meidän hyvinvoinnin eteen. Lapsiaan rakastaa ehdoitta ja osoittaa sen myös teoillaan ja eleillään, mutta ei osaa pukea välittämistään sanoin. Isänä on juuri sellainen joka laskeutuu lattialle tunneiksikin rakentelemaan poikiensa kanssa legoilla tai rakentelee hitsaten ja rälläköiden pyydetyn lelun härpäkkeineen vaikka itse. 

On siisti ja järjestelmällinen itse, mutta on oppinut  sietämään jopa näkkileivän muruja sängyssä tai lattialla lojuvia leluja.

Ei halua juoda, eikä poltaa, eikä ole vähässäkään määrin väkivaltainen tai stalkkaava. Viihtyy paljon omissa spesifeissä touhuissaan ja antaa tilaa samoin minullekin. Todella älykäs, hyvä piirtämään valokuvantarkasti ja muistaa käsittämättömän määrän itseään kiinnostavaa nippelitietoa. Nauttii arjesta ja hyötyy selvästi rutiininmukaisesta aikataulusta. Ei varmasti tee mitään tyhmää, harkitsematonta ja spontaania repäisyä elämässään.

Miinuspuolina  (tai ainakin ymmärrystä ja sopeutumista minulta vaativina) keksin sosiaalisten tilanteiden kömpelyyden, esimerkiksi juhlat sun muut on ihan myrkkyä hälle. Virallisten asioiden hoito vaikka puhelimessakin jännittää ja tekee levottomaksi(ravaa puhuessaan ympäri huonetta). Myös uusiin, ei rutinoituneisiin tilanteisiin sopeutuminen vaatii häneltä pitkähkön lämpiämisajan(luojalle kiitos 9 kk raskausajasta, riittää just ja just). Pitkät kesälomat tai hetkenkin pakkolomautus saavat pakan sekaisin, eikä saa helposti asioista kiinni kuin erikseen käskemällä. Pitää tehtaalla olevasta päivätyöstään, jonka asiat saa jättää työpaikalle. Hän hoitaa haasteelliset askartelunsa sitten kotona omaksi huvikseen.

Samoin joidenkin asioiden suhteen itsepäisyys ja jonkinsortin ehdottomuus hävettävät minua joskus, mutta osaa suunnilleen pitää mölyt mahassaan jo, kun tuosta olen antanut palautetta ettei nolaisi koko perhettään.

Mutta kuten joku tuolla jo sanoikin, voi olla että poikasi hyvät ominaisuudet alkavat naisia kiinnostaa vasta kun nämä naiset on itse selvästi aikuisia. Minäkin huomasin oman ukkoni ihanuuden vasta vähän vailla 30-kymppisenä ja mies olikin jo 35. Teinipimuna en näitä asioita osannut arvostaa. Eikä nähtävästi kukaan muukaan, koska mieheni ei tiettävästi ole koskaan seurustellut vakavasti ennen minua. Satunnaisesti kuulema oli tuuri käynyt, joten ihan täysin kokematon ei sentään ollut; )Toisemme ollaan kuitenkin tunnettu suunnilleen kakarasta asti. Puolisona ja isänä hän on aivan ehdoton aarre, ja nyt pikkumussukoita onkin meillä jo neljä kappaletta.Yhdellä pojalla vaikuttaisi olevan isin piirteet tämä aspergerin kanssa, enkä ole pätkääkään huolissani.

Osa as-henkilöistä nimenomaan lukeekin supertarkkaan toisten tunteita ja mielialoja - näkevät kaiken teeskentelyn lävitse. Eli poikkeavaa sekin, mutta menee vaan spektrin toiseen päähän.

Järkyttäviä kommentteja täällä joillakin, mutta kai se niin on, että tietyn tyyppisillä ihmisillä on vaan tarve kirjoittaa ilkeitä asioita nettiin. Ankea elämä lienee, en vaan ymmärrä...

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 13:33"]

Kakkosen (kauhu)ketomus eroaa omastani melkein täysin, ja sanoisinpa että sillä tyypillä on jotain ihan muuta ongelmaa kuin tuo asperger, tai ainakaan se ei ole ainoa diagnoosi.

Minä olen naimisissa asperger-miehen kanssa.  Hän on erittäin luotettava, omistautunut perheelleen ja lapsilleen, ja on todellakin valmis tekemään kaikkensa meidän hyvinvoinnin eteen. Lapsiaan rakastaa ehdoitta ja osoittaa sen myös teoillaan ja eleillään, mutta ei osaa pukea välittämistään sanoin. Isänä on juuri sellainen joka laskeutuu lattialle tunneiksikin rakentelemaan poikiensa kanssa legoilla tai rakentelee hitsaten ja rälläköiden pyydetyn lelun härpäkkeineen vaikka itse. 

On siisti ja järjestelmällinen itse, mutta on oppinut  sietämään jopa näkkileivän muruja sängyssä tai lattialla lojuvia leluja.

Ei halua juoda, eikä poltaa, eikä ole vähässäkään määrin väkivaltainen tai stalkkaava. Viihtyy paljon omissa spesifeissä touhuissaan ja antaa tilaa samoin minullekin. Todella älykäs, hyvä piirtämään valokuvantarkasti ja muistaa käsittämättömän määrän itseään kiinnostavaa nippelitietoa. Nauttii arjesta ja hyötyy selvästi rutiininmukaisesta aikataulusta. Ei varmasti tee mitään tyhmää, harkitsematonta ja spontaania repäisyä elämässään.

Miinuspuolina  (tai ainakin ymmärrystä ja sopeutumista minulta vaativina) keksin sosiaalisten tilanteiden kömpelyyden, esimerkiksi juhlat sun muut on ihan myrkkyä hälle. Virallisten asioiden hoito vaikka puhelimessakin jännittää ja tekee levottomaksi(ravaa puhuessaan ympäri huonetta). Myös uusiin, ei rutinoituneisiin tilanteisiin sopeutuminen vaatii häneltä pitkähkön lämpiämisajan(luojalle kiitos 9 kk raskausajasta, riittää just ja just). Pitkät kesälomat tai hetkenkin pakkolomautus saavat pakan sekaisin, eikä saa helposti asioista kiinni kuin erikseen käskemällä. Pitää tehtaalla olevasta päivätyöstään, jonka asiat saa jättää työpaikalle. Hän hoitaa haasteelliset askartelunsa sitten kotona omaksi huvikseen.

Samoin joidenkin asioiden suhteen itsepäisyys ja jonkinsortin ehdottomuus hävettävät minua joskus, mutta osaa suunnilleen pitää mölyt mahassaan jo, kun tuosta olen antanut palautetta ettei nolaisi koko perhettään.

Mutta kuten joku tuolla jo sanoikin, voi olla että poikasi hyvät ominaisuudet alkavat naisia kiinnostaa vasta kun nämä naiset on itse selvästi aikuisia. Minäkin huomasin oman ukkoni ihanuuden vasta vähän vailla 30-kymppisenä ja mies olikin jo 35. Teinipimuna en näitä asioita osannut arvostaa. Eikä nähtävästi kukaan muukaan, koska mieheni ei tiettävästi ole koskaan seurustellut vakavasti ennen minua. Satunnaisesti kuulema oli tuuri käynyt, joten ihan täysin kokematon ei sentään ollut; )Toisemme ollaan kuitenkin tunnettu suunnilleen kakarasta asti. Puolisona ja isänä hän on aivan ehdoton aarre, ja nyt pikkumussukoita onkin meillä jo neljä kappaletta.Yhdellä pojalla vaikuttaisi olevan isin piirteet tämä aspergerin kanssa, enkä ole pätkääkään huolissani.

[/quote]

Ihanasti kirjoitit - ja kuvaa kyllä hienosti useita tuntemiani as-henkilöitä.

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 13:49"]

Osa as-henkilöistä nimenomaan lukeekin supertarkkaan toisten tunteita ja mielialoja - näkevät kaiken teeskentelyn lävitse. Eli poikkeavaa sekin, mutta menee vaan spektrin toiseen päähän.

Järkyttäviä kommentteja täällä joillakin, mutta kai se niin on, että tietyn tyyppisillä ihmisillä on vaan tarve kirjoittaa ilkeitä asioita nettiin. Ankea elämä lienee, en vaan ymmärrä...

[/quote]

Tämä viesti oli siis tarkoitettu numerolle 17, joka mietti onko hän kuitenkaan asperger, koska lukee muiden tunteita niin tarkkaan...