Eikö todellakaan ole yhtäkään äitiä, joka myöntää että mies menee lasten edelle?

-lause se vasta onkin klisee! Oikein kaikkien kliseiden äiti.



Minusta on ilman muuta selvää, että lapsi menee edelle. Minulla menee ja miehellä menee. Sitten kun lapsemme ovat isompia, on taas meidän vuoro.

Rakkaus mieheen on aina ehdollista: rakastan sinua jos saan vastarakkautta, olet uskollinen, et juo, et lyö jne. Lapsen kohdalle ei tällaisia ehtoja aseteta. Mies valitaan, lapsi saadaan.

Miehellä on joskus vaikeaa hyväksyä tämä, koska hänelle minä olen etusijalla.

Minä olen koko ajan ajatellut niin että jos saadaan lapsia niin ne tulevat aina ensimmäisenä, sen jälkeen mies. Mutta meille meinasi miehen kanssa tulla kerran oikein kunnon riita kun mies on sitä mieltä että ehdottomasti aina puolison on oltava tärkeysjärjestyksessä ekana, sitten vasta lapset. Vetosi juuri tuohon että toimiva parisuhde on kaikkein tärkeintä lapsellekin.

Vaikea sanoa miten asiat menee jos lapsia joskus saadaan, mahtaako miehen mieli muuttua. Tai oma mieleni.

Rakastan miestäni aivan hulluna ja hän minua ja meidän suhde ainutalaatuinen. Tietyllä lailla menee lasten ohi, mutta ihan erilainen suhde kuin lapsiin, kun on kiihkoa ja intohimoa. Mielestäni ei voi ajatella, että sitten joskus kun lapset on isoja on meidän vuoro, en jaksaisi odotella niin kauan :) Meillä 3 tenavaa, joita molemmat vanhemmat rakastaa hurjasti, mutta kyllä rakkaus mieheen on jotain ihan erilaista ja tietyllä tavalla on ensin. Sen pitää jatkua myös sen jälkeen, kun " lainalapset" ovat lähtenee. Lapset voivat hyvin ja kokevat olevansa rakastettuja, kun vanhempienkin keskinäinen suhde kukoistaa.

En rakasta miestäni. Lastamme rakastan hyvin paljon. Surullista, mutta totta.

Nyt kun lapsilla (15 ja 17) on jo omia menojaan ja meillä miehen kanssaan jälleen mahdollisuus matkustella esim. viikonloppulomille vapaasti kaksin, olen onnellinen, että olemme vaalineet suhdettamme ja antaneet lapsille tässsä perhepaletissa sen paikan, mikä " pennuille" pesässä kuuluu. Rakastamme yhä toisiamme, olemme hyviä ystäviä ja meillä on yhtä kivaa kaksin kuin 18 vuotta sitten nuorena parina.



Lapsista on tullut tasapainoisia ja iloisia. Molemmat osaavat ottaa vastuuta, tehdä kotitöitä ja hoitaa koulunsa sekä ihmissuhteensa. Samalla he ovat avoimia ja juttelevat asioistaan kotona. Myös nuorten kaverit viihtyvät meillä.



Tyttäreni sanoi yksi päivä, että mäkin haluan sitten joskus tollaisen avioliiton kuin teillä: te ette riitele siitä, kumpi imuroi, vaan keskitytty olennaiseen. Vähän huvitti tyttön kommentti, mutta tottahan se on.



Ja vielä taustatiedoksi, että tein osta-aikaista työviikkoa kunnes kuopus meni tokalle luokalle kouluun. Tein töitä pitkään kotoa käsin, pidin koululaisten lomat vapaana ym. Eli tässä perheessä on ajateltu myös lapsia ja tehty arvojen mukaisia valintoja, vaikka puoliso onkin " ykkönen" .

Lastaan rakastaa ehdoitta, olipa hän millainen hyvänsä. Kirjoitinkin jo eilen tänne, että mies on valittu joskus hyvinkin nirsojen kriteerien mukaan (näin voi päätellä, kun monia naisia kuuntelee) ja säröjä rakkauteen voi tulla pienistäkin syistä. Eikä sekään ole mahdotonta, että jompikumpi puolisoista rakastuukin yhtäkkiä johonkuhun toiseen ja alkaa rakastaa tätä. Lapsia ei voi vaihtaa.

Vaikka se onkin ihan kauhea tabu tällä palstalla. Hyi hyi, ei sellaista saa sanoa ääneen.



Onhan se klisee se vanhempien parisuhde on lapsen koti. Mutta ainakin meillä se on niin totta.

Tein lapset erittäin vaikea miehen kanssa. Ja lapset voivat silloin tosi huonosti. Oli ongelmia koulussa, ripustautumista äitiin jne. Mutta nyt kun minulla on uusi ihana mies joka on vielä erinomainen isäpuolikin, ovat lapset selvästi muuttuneet. Ennen hyvin hermostunut tyttö, joka oli kyljessäni kiinni koko ajan selviää ilman äitiäänkin hetken ja mikä tärkeintä, OSAA NAURAA!. Kyseessä on siis lapsi jota oikeasti epäiltiin jotenkin häiriytyneeksi, koska hän ei koskaan nauranut. Ei ollut syytä nauruun lapsiraukalla.



Meillä on suhteet tässä perheessä niin että ihan ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä olemme me, minä ja mieheni. Sitten suhteet omiin lapsiin ja kolmantena suhteet puolison lapsiin. Toki on niin että kuopuksen suhteet minuun ja isäpuoleen tahtovat ajaa muiden lasten edelle. Siinä onkin kysymys lapsen tarpeista kun ikää on kumminkin vielä aika vähän.



Eli lyhyesti, lapset elävät minun ja mieheni elämässä, me emme elä lapsillemme.



No niin arvot mammat, antaapa sanansäilän heilua...

Meillä on vielä pienet lapset, 4 ja alle 2.



Minun on vaan pakko ajatella niin, että lapset menevät nyt kaiken edelle ja priorisoitava. En jaksaisi pyörittää tätä, jos vielä tuntisin kohtuutonta huonoa omaatuntoa miehestäkin. Tai hän minusta.



Uskon että parin vuoden päästä meilläkin on jo toinen tilanne...

Me ollaan oltu yhdessä yli 20 vuotta, joten ei meillä vene tähän kaadu.



2