Olen sen arvoinen

vaikka sitä on vaikea uskoa. Erosin pari vuotta sitten miehestä, joka ei välittänyt minusta tai mielipiteistäni mitään. Nyt olen nettideittailun kautta tavannut miehiä, jotka voisivat olla hyviä. Mutta kun ensimmäisen tapaamisen jälkeen heistä ei kuulu mitään. Minusta se olisi vähintäänkin hyvän käytöksen mukaista, jos viikko pari tapaamisen jälkeen laittaisi viestin "en usko että tästä tulee mitään" kuin että jättää asian auki. Tuntuu aika tyhjältä, kun tapaamiseen on mennyt iloisena ja kertonut paljon itsestään, keskustelu on kulkenut kivasti ja lopetettu "soitellaan" - mutta sitten sitä yhteydenottoa ei ole kuulunut. Ensimmäisten kertojen jälkeen laitoin vielä "kiitos viimeisestä" -viestin, mutta olen jo lannistunut. Missä on alkeelliset käytöstavat?

Uskon ja luotan ihmisiin, haen vuorovaikutussuhdetta jossa molemmat saavat sitä arvostusta siitä, että toinen aktiivisesti haluaa ja järjestää yhdessäoloaikaa. Olen siis naisena tehnyt niitä aloitteita ja kysynyt jatkosuunnitelmia, koska tiedän kuinka se hivelee itsetuntoa kun joku jaksaa nähdä vaivaa toisen vuoksi. Mitä teen väärin?

Alan jo pelätä ensitreffeille menoa. Kuuntelen tunnin valitusta eksästä, paskasta pomosta, työpaikkaruokalan jonotuksesta tai vaikka lähikaupan makkaratiskin huonoudesta. Miten ventovieraan ihmisen kanssa voi syntyä mitään kemiaa, jos toinen ei edes yritä tehdä hyvää vaikutusta? Sitten valituksen ja seinille tuijottelun jälkeen mies sanoo, että soittele jos haluat tavata uudestaan. Miksi haluaisin?

En tajua mitä teen väärin. En voi avata kotiani ja makkariani ventovieraalle, joten tapaaminen on julkisilla paikoilla. En ala puhumaan rivoja vieraalle ihmiselle, onko se mitä minulta odotetaan. Jos käytökseni on miehen mielestä jäykkää, johtuisiko se siitä äänensävystä tai kirosanoista, joita mies puheessaan käyttää...

Olenko ihan hukkateillä, jos oletan deittipalstan keskustelussa, että jos mies toivoo tapaamista ja ehdotan päivää, niin saisin siihen vastauksen ennen sitä päivää. Jotenkin minulle on tullut todella arvoton olo, että minun tarjoukseni odottaa hyllyllä jos vaikka tulisi toinen parempi tarjous. Eikä minulle tarvitse vastata.

Eikö se kuuluisi ihan tavanomaisiin hyviin käytöstapoihin, että jos joku kutsuu jonnekin - "mennäänkö leffaan perjantaina?" niin jos se itselle käy, niin vastaa heti kun voi: "sori, perjantai ei käy, enkä tykkää leffoista, mutta miten olisi, lauantaina kävelylle?" Mutta kun ihmiset eivät tuota vastavuoroisuutta tajua, niin ehkä minun on ymmärrettävä, että lopetan kutsujen esittämisen. Ehkä minulla ei ole ystävänä tai edes mahdollisena treffikumppanina tämän enempää arvoa.