Kaukosuhteet kun asutaan eri maissa
Onko kellään kokemusta ja miten luottamus säilyy?
Kommentit (2)
Mieheni asuu Intiassa, minä Suomessa. Tämä on jatkunut jo kolmisen vuotta, ja näillä näkymin jatkunee vielä jonkun aikaa, vähintään vuoden. Suhde toimii hyvin kun pitää aktiivisesti yhteyttä vaikka skypen välityksellä; keskustelemme noin muutaman tunnin päivässä - joskus enemmän. Näemme keskimäärin kaksi kertaa vuodessa muutaman viikon kerrallaan.
Luottamus on säilynyt ahkeran työn seurauksena, annamme anteeksi hetkelliset mustasukkaisuuskohtaukset ja näemme vaivaa menojen selvittelyssä sillä molemmat olemme melko mustasukkaisia ja ajoittain hyvinkin epävarmoja :)
Kaukosuhteeseen lähtiessä pitää vain olla oikea selviytymismentaliteetti, ja aina kannattaa keksiä muutamia tapoja ilahduttaa toista ajoittain jottei suhde kuivu kasaan.
Jos suhteen osapuolet ovat kovin eri kulttuureista, pitää olla erikoisen kärsivällinen. Välillä toisen kunnolliseen ymmärtämiseen voi mennä jopa vuosia. Esimerkiksi Intian kulttuuri puhtaimmillaan eroaa fundamentaalisesti Suomen vastaavasta.
On kokemusta. Itselläni luottamus ei ole se ongelma ollenkaan. En oikeastaan edes ole ajatellut olevani luottamatta. Voi olla, että johtuu siitä kun en itse näe järkeä ylläpitää ajallisesti ja rahallisestikaukosuhdetta jos siinä ei ole mukana oikeasti. "Ongelma" on lähinnä yhteydenpidosa kun molemmilla on oma arki erikseen, joten ei osaa samalla tavalla kommunikoida viikon tapahtumista kuin toiselle joka olisi enemmän läsnä.