Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Käärmeitä unessa - merkitys?

Vierailija
16.08.2013 |

Hei palstalaiset,

 

 

näin jo yli puolisen viikkoa sitten unta jota en saa pääpiirteiltään pois mielestäni millään. 

Olen menossa autooni, kuten tavallisesti, ja yhtäkkiä ympärilläni on kolme kämmenen paksuista käärmettä, en ole ihan varma mutta taisivat olla kaikki vihreitä ja beigejä. Lähdin silti jostain syystä ajamaan ja hyvästelin sukulaiseni joiden luona olin ollut yön yli kylässä. Ajaessa käärmeet olivat vihaisia ja sihisivät ja hiljalleen vahvin niistä alkoi kiertyä kaulani ympärille, tunsin sen ja vaistomaisesti liikutin kätenihiljalleen korvani juureen ja toisella kädellä otin veitsen. Kun käärme alkoi yhtäkkiä kovasti puristautua kaulani ympärille, vedin sen veitsellä kahtia pituussuunnassa kuoliaaksi. Muut käärmeet jäivät autoon ja muitakin liittyi joukkoon kun itse pakenin autosta. Käärmeet eivät yrittäneet purra mutta tulivat sihisten lähelleni, keskivartaloa ja kasvoja.

 

Luin sen verran unisymboleista että voisi merkata jonkun läheisen pettävän luottamukseni tai seksuaalisuutta ja intohimoa (jota ei kyllä tällä hetkellä elämässäni ole ollenkaan kaukosuhteen vuoksi). Suhteet läheisiini ovat myös olleet ennallaan. Unella on pakko olla joku tarkoitus sillä en saa sitä millään mielestäni. Oli kyllä pelottava uni, painajainen. 

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
16.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seksuaalisuutta se on.

Vierailija
2/6 |
16.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei, 

 

mitä seksuaalisuudella siis tällöin tarkoitetaan?

 

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
16.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="16.08.2013 klo 19:47"]

Hei, 

 

mitä seksuaalisuudella siis tällöin tarkoitetaan?

 

ap

[/quote]Ei se välttämättä muuta tarkoita kuin että sinulla on ovulaatio. Tai sitten jotain muuta. Ihan itse saat päättää :)

Vierailija
4/6 |
16.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Vierailija
5/6 |
16.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seksuaalisuutta, itsekkin näin USEIN näitä unia kun olin miehestäni kaukosuhteessa 6 vuotta nuorempana... Himoja siis!! ;)

Vierailija
6/6 |
16.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa siltä, että joku ei ole vielä tilannut ilmaista leluaan huippu kivasta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi viisi kuusi