Lue keskustelun säännöt.
Lapsi palaa itkun kanssa isältä äidin luokse..
16.08.2013 |
Olen naimisissa miehen kanssa jolla on kaksi lasta, tyttö on 10v ja poika 4v. Olemme asuneet mieheni kanssa yhdessä kohta kaksi vuotta. Tyttö oli meillä paljon kesäloman aikaan sillä lasten äidillä ei tuoreen työpaikan vuoksi ollut kesälomaa, minä ja mieheni puolestaan lomalla lähestulkoon koko kesän. Tyttö viihtyi meillä todella hyvin, eikä koskaan mitään ongelmia asioiden suhteen ole ollukkaan. Nyt olemme pistäneet merkille että tämä tyttö ei haluaisi mennä äidin luokse vaan jäisi mielummin meille. Lomien jälkeen oli edellisen viikonlopun meidän luona, sunnuntaina ei juuri muuta tehnyt kuin itki "en haluis mennä äidin luokse". Hän oli meillä yötä myös tiistaista keskiviikkoon ja lähti meiltä kouluun, kysyi kouluun mennessä minulta "tulethan varmasti sitten myös hakemaan" vastasin "en valitettavasti pääse mutta äisiti tulee" tyttö puri hammasta ja silmistä näin ettei itku ollut kaukana ja vastasi "joo" halasi minua ja lähti kouluun. Olemme yrittäneet keskustella onko äidin luona tapahtunut jotain ettei hän halua sinne mennä tms mutta ei hän kerro että siellä olisi jotain. 4v poika tokaisi näihin asiohin että "ei se tykkää kun äiti ei oo meijän kaa". Meillä on hyvät välit lasten äidin kanssa mutta onko tällainen tilanne kuin sohisi nukkuvaa karhua tikulla perukkeille jos mennään kysymään äidiltä asiasta? Neuvoja nyt kehiin äidit..
Kommentit (13)
eihän sitä välttämättä ole mitään vakavaa taustalla - monesti lapsilla on hauskempaa muualla kuin kotona, esim. yökyläpaikassa ja eivät kotia haluaisi mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä mekin olemme miettineet, äidin luona tyttö on kuitenkin enemän ja siellä hän pääasiassa tekee kaikkea "tylsää" kuten läksyjä, siivoaa, osallistuu kotitöihin (meilläkin kyllä osallistuu mutta vähemmän). Siellä myös äiti komentaa "enemän" sillä on siellä enemän. Että voisiko tämä olla vaan tilanne joka on ohimenevä, tai ikävää meitä kohtaan, kun kuitenkin lähestulkoon koko kesän meillä vietti.
Itse kyllä äitinä hermostuisin asiasta ja varmaan aika kovasti. loukkaantuisin väkisinkin, vaikka on lapsenetu kyseessä. Äidillä tosiaan ei ole lapsille niin paljon aikaa kuin teillä. Jos olisi viitteitä, että jotain on tapahtunut niin sitten heti puheeksi.
Meillä vastaavantyyppisessä tilanteessa (minulla uusi mies ja uusperhe, edellisen liiton lapset asuivat kanssamme ja kävivät säännöllisesti isällään) lapsi ei ollut varma oliko ok, että hän pitää "kaikista vanhemmistaan" (eli isästä, äidistä ja äidin uudesta miehestä). Helpotti kun ihan erikseen juteltiin, että hänen perheeseensä kuuluu enemmän ihmisiä: äidin ja "Mikon" kanssa oleva perhe ja isän kanssa sitten myös perhe.
Eiköhän tuossa ole ihan normaali tilanne: etävanhemman luona lomaillaan ja tehdään kaikkea kivaa, ei eletä arkea ja lähivanhemman luona eletään sitä arkea, tehdään läksyjä, komennetaan jne.
Se ettei äiti ehdi olla lasten kanssa niin paljoa on varmasti totta: ihan missä tahansa perheessä arkena sitä yhdessäoloa on paljon vähemmän kuin mitä viikonloppuisin/lomalla on.
Kannattaa myös muistaa, että erolapselle se lähtö ja tuleminen ovat aina isoja juttuja, kestää sopeutua varsinkin jos on ollut pitempään toisessa paikassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko koskaan kuullut sanaa, ikävä?! Pienen lapsen arki on pelkkää ikävää, äitiä, sinua ja isää kohtaan.
Ja varmasti ne lähdöt teille on yhtä haikeita.
Tunteet on aina kovat, kun lapsi joutuu elämään kahdessa paikassa. Muistan itsestäni, että kun olin monen mielestä "kivassa" paikassa lomalla ja itkin sieltä palatessa, silloin ajateltiin, etten halua palata. Varsinkin, kun itse ilmaisin asian.
Syy miksi en halunnut paluu hetkellä mennä oli, koska en osannut käsitellä valtavia tunteita. Olin ollut rakkaasta vanhemmastani erossa ja olin peittänyt koti-ikävät. Kaikki alkoi purkautua aina, kun oli aika palata. Sama oli kyllä molempien vanhempien osalta, mutta kotiinpaluu oli aina vaikeampaa. Kaipasin aivan oikeasti sitä arkea ja kaikkia rutiineja. Ehkä eniten se itketti, että kaikki ei enää ollut osana sitä arkea, mutta ei sillä kotiinpaluun hetkellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika hassua. Olemme lasten isän kanssa puhuneet samasta aiheesta, eikä kummallekaan tullut mieleen, että lapsen toisessa kodissa tapahtuu ikäviä asioita, kun lapset lähtee kyynel silmissä isälle ja taas vastaavasti tulevät äidille takaisin kyyneleet silmissä.
Ja yksin kun tässä tätä arkea pyörittää joutuu siitä yhteisestä ajasta tinkimään, ja lapsillakin on enemmän taas niitä velvollisuuksia, kun koulut ja harrastukset ovat alkaneen mutta isällä on arkea jakamassa puoliso, heillä on aikaa sitä huomiota antaa, ja kesällä lapsillakin oli enemmän sitä joutoaikaa.
Meillä lapsi itkee, kun lähtee isälle (ei kai ole pakko mennä, eihän...) ja itkee, kun pitää lähteä isältä (ei kai ole pakko lähteä,eihän...) . Meillä on asia ymmärretty niin, että luopuminen on vaikeaa eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, että lapsella olisi kamala olla toisella vanhemmalla.
Elämä kahdessa kodissa rikkoo lapsen. Se kipu on vanhempien aiheuttamaa, mutta seuraukset kärsii lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.08.2013 klo 09:59"]
Meillä on asia ymmärretty niin, että luopuminen on vaikeaa eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, että lapsella olisi kamala olla toisella vanhemmalla.
Elämä kahdessa kodissa rikkoo lapsen. Se kipu on vanhempien aiheuttamaa, mutta seuraukset kärsii lapsi.
[/quote]
Moni pitää sitä eroahdistuksena ja osa siitä on varmasti sitä. Omalta osalta vielä oman perheen perustaneena toistakymmentä vuotta myöhemmin koen samat tunteet aina vanhemmille mennessä ja heiltä lähtiessä, vaikka en sitä osoita. Pahemmalta tuntuu se ikävä, joka purkautuu, kun on pääsemässä vanhempien luokse. Nykyäänkin, jos lapset tekee mitään pientäkään rutiineista poikkeavaa tai varsinkin, jos puoliso sanoo jonkun, saatan nimenomaan vanhemmille mennessä hermostua hillitsemis yrityksistä huolimatta. Kun olen poistumassa heidän luotaan on mieliala paljon rauhallisempi, vaikka ei sekään tunnu mukavalta.
Lapsena tuli tosissaan taisteltua vielä melkein parikymppisenä, eikä pukeminen sujunut kuin pakolla. En itse saanut pakattua jne.
Ruvetkaa vaatimaan siltä tytöltä enemmän ja vähintään samat asiat kuin kotonaankin. ei mitään lomailuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi ei ilmiselvästi luota isäänsä, kun pitää varmistella että pääsee uudelleen. Jossain vaiheessa on siis isä pahasti hänet pettänyt tavalla tai toisella. Voi toki olla, että on pettänyt lapsen montakin kertaa. Lapsen täytyy osoittamalla osoittaa, että isä on rakas ja ihana. Näin kun isää kehutaan, niin ehkä se isä sitten haluaa nähdä seuraavankin kerran. Todennäköisesti tähän littyy myös se, että on teidän luonanne kiltimpi, tottelevaisempi, kiitollisempi, hyväkäytöksisempi jne kuin äitinsä luona. Isän rakkaus on ilmiselvästi ehdollista, mutta äidin rakkauteen voi luottaa.
en lähtisi kyllä äidiltä mitään kysymään. Itselläni sama tilanne, että lapsi 5v ei haluaisi mennä isälleen mutta menee kuitenkin ja pärjää siellä ihan hyvin. Toki isä ei vietä niin paljoa aikaa lapsen kanssa eikä anna hänelle niin paljoa huomiota kuin minä ja puolisoni joten ihan ymmärrettävää ettei "tykkää" mennä isälleen. Mutta jos kerta tähän on ryhdytty että asutaan eri osoitteissa niin on se lapsellekin hyvä että suhtaudutaan asiaan reippaasti.
Voihan joskus tulla kyseeseen että tyttö olisi enemmän teillä? Kysykää sitä vaikka äitiltä? Älkää ensimmäisenä alkako epäilemään äitiä jostain vaan sanokaa että tyttö voisi olla teillä hetken aikaa enemmän...