Millaista abortin teko voi pahimmillaan olla

Tähän saisit varmasti parhaita vastauksia kiinalaiselta hoitohenkilökunnalta, jotka ovat suorittaneet vielä viimeisten raskausviikkojen pakkoabortteja johtuen yhdenlapsenpolitiikasta.

http://thanksabortion.com/

Tässä jotakin

http://www.jesus-is-savior.com/Evils%20in%20America/Abortion%20is%20Murder/abortion_right.htm

J-P

En tiedä enkä halua joutua kokemaan. Olen joutunut kaavintaan keskeytyneen keskenmenon vuoksi eli kuollut sikiö ei tullut pois. Kaavinta on sama asia kuin abortti ja osaston henkilökunta antoi kyllä minun tuntea sen nahoissani, eivät vissiin kaikki tienneet minkä takia toimenpiteeseen olin tulossa. Sättimistä, tiuskimista ja kiukuttelua - ja kun kysyin yhdeltä hoitajalta että miksi sikiö mahtoi mennä kesken hän sanoi "ai onko tää muka toivottu raskaus".

"En tiedä enkä halua joutua kokemaan"

Mikälainen kutsumus on tälläisten hoitajien kutsumus? Ihmisen sisällä asuu peto.

Vain Rakkaus voi pitää sen kurissa. Itkettää.

J-P

Mulla oli taas tosi empaattinen henkilökunta, kun keskeytin myöhäisillä viikoilla.

Ihan uskomatonta tuo hoitohenkilökunnan suhtautuminen 5:n tapauksessa! Ei noin pitäisi kohdella ketään. Se, että kohtelu on ollut tuollaista kun kyseessä on ollut keskenmeno, on täysin kohtuutonta. Se on suuri suru jo itsessään, ei sitä tilannetta tarvitsisi vielä hoitohenkilökunnan toimesta pahentaa. Tietämättömyys tilanteesta ei saa olla syy kohdella toista ihmistä huonosti. Työ hoitoalalla on kuitenkin jokaisen oma päätös, jos ei pysty kohtelemaan jokaista potilasta kuin ihmistä, niin alan vaihto voisi olla paikallaan.

Mielestäni mikään ei oikeuta kohtelemaan noin myöskään ketään aborttiin päätynyttä. Se on varmasti useimmissa tapauksissa raskas päätös.

Itselläni ei ole kokemusta abortista, mutta keskeytyneestä keskenmenosta ja kaavinnasta kylläkin. Olin osastolla 2 päivää, ja kaikki kohtaamani hoitajat ja lääkärit olivat hyvin ystävällisiä ja empaattisia. Ne olivat elämäni pahimpia päiviä, enkä voi edes kuvitella kuinka kauheaa se olisi voinut olla, jos olisi pitänyt vielä kestää henkilökunnan töykeyttä ja syyllistämistä asiasta jolle ei itse mitään voinut. 5:n tapauksessa olisin kyllä tehnyt valituksen tuosta toiminnasta, ehkä seuraava potilas saisi sen johdosta asiallista kohtelua.

Minä olen tehnyt abortin myöhäisillä viikoilla ja koen, että hoitohenkilökunnan suhtautuminen oli kahtiajakoista. Minulla oli kuukautiskierto ihan sekaisin ja oli tyypillistä, että menkat jäivät väliin useamman kerran ja tulivat koska sattuu. Kun tein testin, järkytyin sillä jotenkin kuvittelin, etten edes voi saada lapsia hormonitoiminnan epäsäännöllisyydestä johtuen. Olin 23-vuotias, juuri eronnut maanis-depressiivisestä poikaystävästäni ja itsekin ihan hukassa elämäni kanssa.

Menin lääkäriin ja ultraan, viikkoja oli 12+3. Lääkäri oli penseä ja kylmä. Lupa oli anottava Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta ja minun oli odotettava 2 viikkoa että pääsin sairaalaan.

Kukaan ei kertonut, mitä toimenpiteessä tapahtuu ja että se sattuu niin paljon. Minulle vain annettiin lääke eikä mitään tietoa siitä, mitä tapahtuu. Huoneessa oli myös 17-vuotias tyttö samassa tilanteessa, hän oli peloissaan ja hermostuneisuus purkautui hihityksenä. Hoitaja kävi sitten paheksumassa meitä ilonpidosta, vaikka olimme molemmat kyllä aika hajalla. Ja minua ainakin hävetti. Samaan aikaan tajusin ensimmäistä kertaa, että haluan äidiksi, olin siis myös hirveän surullinen.

No, sanottakoon, että olen nähnyt puoliksi ulos tulleen sikiön jalkovälissäni. Kivut yllättivät ja olin ihan paniikissa. Kun sikiö oli tullut ulos (olin kirjoittaa "vauva"), aloin itkeä sekä helpotuksesta että kauhusta. Tällöin koin ainoan empatian osoituksen hoitohenkilökunnalta, kun vanhempi naishoitaja silitti kättäni. Jouduin vielä nukutukseen ja kaavintaan, koska istukan palasia jäi kohtuun. Mitään jälkihoitoa tai terapiaa ei ollut tarjolla.

Tuota tapahtumaan seurasi masennus, johon oli muitakin syitä - eniten ehkä se, että olin aika ankara itseäni kohtaan. Ajattelin myös, että jos kerran joudun aborttiin, on ihan oikein, että se on mahdollisimman rankka. 

Jälkitarkastuksessa YTHS:llä hoitaja oli lämmin ja ihana. Hän vieläpä sanoi, että ultran näyttäessä noin vähän yli 12 viikon, he pyytävät tyttöjä miettimään kuukautisten alukupäivää tarkemmin - ultra kun voi heittää. Ajattelin, että minulla olisi ollut mahdollisuus selvitä vähemmällä ja että ehkä tekoni ei ollutkaan niin tavattoman kammottava.

Tapahtuneesta on jo pian 20 vuotta ja olen antanut itselleni anteeksi. Mutta yhä sen ajatteleminen saa minut itkemään, jotkut tunteet eivät vain katoa. Itken paitsi surusta, myös nykyään oman nuoren itseni puolesta.

Tällaista siis voi olla. Älkää olko itsellenne liian ankaria, älkääkä tuomitko toisia.

7:lla samantyyppinen kokemus. Sikiö roikkui jalkovälissä napanuorastaan ja koska keskeytys oli muutenkin henkisesti rankkaa, oli ilo huomata että empaattista henkilökuntaa löytyi. Kätilö tuli silittämään selästä. Samoin leikkurin porukka istukkaa irrottaessa oli tosi ihanaa.