Lue keskustelun säännöt.
Onneksi ei ole pakko elää kun ei huvita.
01.08.2013 |
Tämä helpotti minua tänä aamuna. Ja turha ehdotella terapiia,lääkkeitä yms ne on kaikki koettu ja elämääni en saa sellaiseksi ikinä että se olisi mieluista.
Kommentit (20)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heippa! Kirjoita lapsillesi kirje jossa perustelet ratkaisusi ja sen, että jätät heidät selviämään itsemurhan tehneen äidin muiston kanssa.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 08:57"]
Heippa! Kirjoita lapsillesi kirje jossa perustelet ratkaisusi ja sen, että jätät heidät selviämään itsemurhan tehneen äidin muiston kanssa.
[/quote]
he kyllä varmasti selviävät.
Aika säälittävää kun ihmisen viimeinen teko tällä planeetalla ja tässä ainutlaatuisessa elämässä on kirjoittaa av:lle.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 09:14"]
Aika säälittävää kun ihmisen viimeinen teko tällä planeetalla ja tässä ainutlaatuisessa elämässä on kirjoittaa av:lle.
[/quote]
No en mä tänään mitään tee suunnitelmat vasta alussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus tuo täydellisen yksinäisyyden tunne, kun mikään ei auta, eikä mitään helpotusta ole edessä eikä mitään voi odottaa, onkin se varsinainen helpotus. Silloin on vaan niin silmätysten kaiken kanssa, että tajuaa että jokaisen omalla elämällä on merkitys riippumatta yhtään mistään muusta. Silloin merkityksen tunne voikin olla yllättäen iso. Olet toisille paljon omasta vapaasta tahdostasi. Kukaan ei revi sinua mihinkään, riität just sellaisena kuin olet.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 09:22"]
Joskus tuo täydellisen yksinäisyyden tunne, kun mikään ei auta, eikä mitään helpotusta ole edessä eikä mitään voi odottaa, onkin se varsinainen helpotus. Silloin on vaan niin silmätysten kaiken kanssa, että tajuaa että jokaisen omalla elämällä on merkitys riippumatta yhtään mistään muusta. Silloin merkityksen tunne voikin olla yllättäen iso. Olet toisille paljon omasta vapaasta tahdostasi. Kukaan ei revi sinua mihinkään, riität just sellaisena kuin olet.
[/quote]
No toisille ehkä riitänkin ainakin joillekkin mutta itse en vaan pysty hyväksymään että joutuisin elämään loppuelämäni näin. En pysty itse hyväksymään itseäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä riuhtaisee joskus niin että joutuu katsomaan kaikkea ihan toisesta paikasta kuin oli ajatellut. Sitten tulee sellainen tunne, että hylkypuuna ajautuu rantaan, kelluminenkin vie voimat, ja muut päättävät mitä olen ennen kuin itse ehtii kissaa sanoa. Olisi niin tärkeää, että saisi vain olla vaikka kuinka tyhjänä ja odotella, mistä uusi elämänitu alkaa syntyä. Kun näkökulma elämään muuttuu, syystä tai toisesta, kaikki on siinä kohti kesken, eikä ole mitään hyväksyttäväätai hylättävää.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 09:25"]
No toisille ehkä riitänkin ainakin joillekkin mutta itse en vaan pysty hyväksymään että joutuisin elämään loppuelämäni näin. En pysty itse hyväksymään itseäni.
[/quote]
Elämään miten, tarkemmin ajatellen?
Itsehän toisinaan toivon, että haluaisin tehdä itsemurhan. Nimittäin jos olisin sellaisessa tilanteessa, en sitä kuitenkaan tekisi vaan tekisin sen sijaan elämästäni jonkinlaisen kokeen. Sellaisen, jota ei voi tehdä jos välittää siitä, kuoleeko ennenaikaisesti vai ei tai meneekö kaikki mönkään. Jos kaikki on jo mennyt mönkään ja haluaa kuolla, niin voisi tehdä ties mitä jännittäviä asioita!! Itse varmaan lähtisin kolmannen maailman maihin kriisialueille auttamaan ihmisiä. Olisin itsemurhapommittajan myönteinen versio, itsemurhapelastaja. Minut voitaisiin laittaa tilanteisiin, joihin on muiden liian vaarallista mennä. Jne.
Tai sitten myisin omaisuuteni ja kokeilisin rahoilla jotain uhkapelitekniikkaa, jonka pitäisi taata voitto. Tai ryhtyisin kokopäiväiseksi pörssikeinottelijaksi tai vuokraisin kohtuni (jos tykkäisin olla raskaana). Tai kokeilisin millaista on olla prostituoitu ja kirjoittaisin siitä kirjan.
Kadehdin sinua, ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämään sairaana ja työelämän ulkopuolella koko elämäni. Olen jo näin 20v elänyt ja nyt tuntuu että se riittää. Olen kyllä tehnyt vapaaehtoistyötä,harrastellut yms mutta ei ne eivät tuo tarpeeksi elämään sisältöä eikä myöskään perhe sitä tuo.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 09:56"]
Elämään sairaana ja työelämän ulkopuolella koko elämäni. Olen jo näin 20v elänyt ja nyt tuntuu että se riittää. Olen kyllä tehnyt vapaaehtoistyötä,harrastellut yms mutta ei ne eivät tuo tarpeeksi elämään sisältöä eikä myöskään perhe sitä tuo.
[/quote]
Jospa olet jonkin uuden edessä. Jos mikään ei olisi muuttunut, tuota tunnetta ei olisi. Ehkä sinussa jossakin kohti jokin näkee toisin, ja se sattuu, kun ei vielä tiedä että mitä se oikein tosiaan on. Jospa oletkin voimakkaampi kuin arvelit, ja johonkin tiettyyn rooliin määritteleminen ei istu enää, vaikka olisikin sairautta tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 10:06"]
[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 09:56"]
Elämään sairaana ja työelämän ulkopuolella koko elämäni. Olen jo näin 20v elänyt ja nyt tuntuu että se riittää. Olen kyllä tehnyt vapaaehtoistyötä,harrastellut yms mutta ei ne eivät tuo tarpeeksi elämään sisältöä eikä myöskään perhe sitä tuo.
[/quote]
Jospa olet jonkin uuden edessä. Jos mikään ei olisi muuttunut, tuota tunnetta ei olisi. Ehkä sinussa jossakin kohti jokin näkee toisin, ja se sattuu, kun ei vielä tiedä että mitä se oikein tosiaan on. Jospa oletkin voimakkaampi kuin arvelit, ja johonkin tiettyyn rooliin määritteleminen ei istu enää, vaikka olisikin sairautta tms.
[/quote]
Olen yrittänyt olla voimakas ja jaksaa ja olen 20v jaksanutkin kaikki utelut miksi et ole töissä?miksi et opiskele? ja valehtelut niihin yms mutta nyt en enää jaksa. Elämäni tästä vanhuuteen olisi lapsen hoitoa,kotitöitä ja harrastelua yms mutta kun se ei riitä. En enää jaksa että ihmiset halveksuvat kotona oloa se haittaa lapsenkin elämää kun esim. naapurit eivät anna lapsensa kaveerata meidän lapsen kanssa, minulla ei ole ystäviä yms. Miestä pitää vielä valmentaa että pärjää sitten yksin lapsen kanssa tuskin tulee kauaa yksin olemaan kun on sosiaalinen ja muutenkin komea ja haluttu mies.
Ei %&%¤#. Tää on taas tää sama basket case. Antakaa olla. Tälle on ihan sama mitä sanoo, ruikutus ei lopu ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos makaa neliraajahalvaantuneena sairaalassa, on pakko elää, vaikkei haluaisikaan.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 10:31"]
Onko sinulla ap vammainen lapsi?
[/quote]
Ei ole.
Mikäli teet itsemurhan, lastesi ja miehesi elämä tulee romahtamaan joka tapauksessa, vaikka kuinka omasta mielestäsi suunnittelisit kuolemasi hyvin ja hartaasti. Ei heidän tuskansa ole yhtään sen vähempi riippuen siitä, missä ja miten itsesi tapat, tai mitä taloudellisia järjestelyjä olet tehnyt. Edes tuhatsivuinen romaani, jossa kerrot vapauttavasi heidät vastuusta päätöksestäsi tappaa itsesi, ja että se ei ole heidän syynsä, ei saa heitä uskomaan toisin.
Eli jos itsemurhan aiot tehdä, niin voit yhtä hyvin tehdä sen nyt tällä sekunnilla, tai olisit voinut tehdä sen silloin 20 vuotta sitten, kun sairastuit.
Miksi olet viivytellyt näin kauan? 2 täyttä vuosikymmentä, se on uskomattoman pitkä aika odottaa, jos elämä todellakin tuntuu yhdeltä kärsimykseltä ja helvetiltä. Kuolemaako pelkäät niin paljon? Kipua? Irtipäästämistä?
Vai voisiko olla, että jokin pieni osa sinusta on kuitenkin toivonut ja uskonut, että joskus hamassa tulevaisuudessa asiat voisivat ehkä kuitenkin olla paremmin?
Kysynkin, mikä on muuttunut? Miksi itsemurha tuntuu ajankohtaiselta juuri nyt? Miksi ei yhtä hyvin odottaa ja roikkua toiset 20 vuotta, jos millään ei ole mitään väliä? Entä jos jonain päivänä seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana löytäisitkin elämänkipinän uudelleen? Onko ihan mahdoton ajatus?
Tää on taas se sama itsarintekijä, joka ruikuttaa täällä vähän väliä tappavansa itsensä muttei kuitenkaan koskaan tee sitä, muttei kyllä mitään muutakaan mitä sille ehdotetaan.
Ihan turha sille on sanoa mitään.
Eniten hyödyttäisi koko perhettäsi, että et ottaisi elämääsi ulkopuolisten asenteita. Kyselköön ja ihmetelköön. Tosin osa niistä voi olla oman mielen voimistamia tuntemuksia, tämän voin sanoa kokemuksesta. Ole oman tiesi kulkija, vaikka miten kivisen. Siitä lapsellesikin jää kymmeniksi vuosiksi eteenpäin malli, että hän on tärkeämpi kuin ulkopuoliset mittatikut, ja sellainen oppi on kultaa kalliimpi. Joudut näkemään sen vaivan, että katsot asioita eri näkökulmasta, mutta se onnistuu lopulta. Vanhat oletukset häipyvät kyllä, korvaat ne omilla näkökulmillasi. Miehesi tulee arvostamaan juuri tätä.
Ei ole, ei. Ihmisen omassa kädessä on tuo ratkaisu.