En ole saavuttanut elämässäni mitään..
Olen kyökkiluuseri joka vain notkuu ja pohtii kaikki päivät mitä voisi tehdä mutta pitkäjänteisyys ja sitkeys ei ole ikinä riittänyt minkään tavoitteen saavuttamiseen. Pelkään, että elämä vain menee ohitse ja en saa siitä mitään otetta ja kaikki muut ympärillä toteuttavat itseään. Onko kohtalotovereita?
Kommentit (12)
No vielä ehtii jos jotain haluat. eri ihmisille on eri asiat saavutuksia, mikä esim. Olis sulle saavutus?
Jep, ilmoittaudun kerhoon :( Jatkuvaa haaveilua ja "suunnittelua" mutta mitään en saa aikaiseksi. Ihan perseestä!
Toisinaan minäkin tunnen oloni epäonnistuneeksi. Aikain ryven itsesäälissä.
Sitten muistutan itseäni kaikista ihanista asioista elämässäni. Olen opiskellut itselleni tutkinnon ja tehnyt ammattiani vastaavaa työtä, ajoittain olen jopa nauttinut työstä. Työttömänä ollessanikin olen keksinyt itselleni kaikenlaista kivaa ja mielekästä tekemistä. Olen harrastanut kaikenlaista kivaa ja mielekästä. Olen myös opiskellut uusia asioita kursseilla ja itsenäisesti.
Olen mennyt naimisiin rakkaudesta ja eronnut rakkauden puutteesta (ja aika monesta muustakin syystä), mikä sekin on mielestäni hyvä saavutus. Ikävämpää olisi ollut jäädä roikkumaan huonossa avioliitossa loputtomiksi ajoiksi. Olen sairastellut, mutta olen myös toipunut, mikä on oikein hyvä asia.
Ennen kaikkea olen kuitenkin saattanut tähän maailmaan kaksi ihanaa nahkaselkäistä väitöskirjaa. Se on ehdottomasti paras saavutukseni.
Ap, ryve siis itsesäälissä niin kauan, kuin se tuntuu oikein nautinnolliselta. Nouse sitten sieltä ja mieti, mitä hyvää sinun elämässäsi on. :)
No joo. Niinhän se varmaan monien elämä menee. Mutta olen vähitellen alkanut tajuta sen, että pitäisi elää tässä ja nyt, olla kiitollinen niistä asioista mitä nyt on hyvin: terveys, lapset, työpaikka, luonto. Vaikeaa, mutta uskon että palkitsee kun sen sisäistää.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2013 klo 22:53"]
No joo. Niinhän se varmaan monien elämä menee. Mutta olen vähitellen alkanut tajuta sen, että pitäisi elää tässä ja nyt, olla kiitollinen niistä asioista mitä nyt on hyvin: terveys, lapset, työpaikka, luonto. Vaikeaa, mutta uskon että palkitsee kun sen sisäistää.
[/quot
jatkan että 5 sanoi asioita paremmin kuin minä. Tosi asia on että ei me jokainen voida saada Nobelin palkintoa.Tärkeintä on lapset: heidän kauttaan se jatkuvuus tulee. Kaikki ei ole valtiomiehiä tai julkkiksia.
Suosittelen kirjoittamaan ylös tavoitteet ja konkreettisen suunnitelman niiden toteuttamiseksi välivaiheineen. Kun yhden "välivaiheen" suuremman tavoitteen saavuttamiseksi on tehnyt, voi sen ruksata yli, ja heti tunnet, että olet saanut jo jotain aikaan ja se antaa puhtia seuraavaan vaiheeseen. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. MUTTA ei se suunnitelmakaan mitään auta, jos ei toimi: eli sitä on vain pakko aloittaa, kukaan muu ei voi sitä puolestasi tehdä.
PS.Oon lukenut tai kuullut jostain, että kestää 20 päivää (tai jotain, suunnilleen:) muodostaa tapa. Eli jos kolmisen viikkoa käyt esim. lenkillä joka päivä, siitä tulee "osa elämääsi".
En minäkään. Olen 38-vuotias. Olen yrittänyt opiskella kahdesti, mutta lopettanut molemmat kesken kun tuntui ettei olekaan oma ala. Teen kuitenkin toisen näistä aloista työtä. Parisuhdetta tai lapsia en ole koskaan saanut. En myöskään omista asuntoa tai autoa.
Pahinta on etten yhtään tiedä edes mitä haluaisin. Vaikea lähteä tavoittelemaan mitään kun ei tiedä mitä haluaa.
Minusta tuntui ennen samalta. Tuntui uskomattoman kaukaiselta tavoitteelta suorittaa jokin koulu loppuun. Jätinkin niitä monta kesken ja koin itseni melko arvottomaksi.
Sitten päätin, että nyt riittää. Tajusin, että voin saavuttaa jotain vain tekemällä. Niinpä suoritin ensin ylioppilastutkinnon (se oli tosi iso juttu minulle), sen jälkeen nopeasti ammattitutkinnon, pian valmistun amk:sta, ja vaikkei opinnot aina maistu muistutan, että vuoden kuluttua tähän aikaan olen saanut tämänkin tehtyä ja vaikka se olisi vaikeaa ja kurjaa niin vain minä itse olen esteenä. Hyvältä tuntuu, eikä koskaan ole liian myöhäistä aloittaa saavuttamaan! Minulla on jo valtavasti suunnitelmia, opiskelen samalla jo valmiiksi tutkintoa, jonka haluan suorittaa seuraavaksi ja haluan tehdä vaikka mitä! Nyt pelkona ei ole enää se ettei saisi saavutettua itsensä takia, vaan pelkään ettei aika riitä kaikkeen mitä haluaisin vielä tehdä..
Tsemppiä!
Mä olen saavuttanut sen etten piittaa juuri paskaakaan mitä mieltä muut on saavutuksistani enkä edes koe erityisen suurta tarvetta saavuttaa mitään.
Mitä sit pitäis saavuttaa? Paska kulissiliitto lapsineen ja omakotitalo?
Eikö ketään ? :(