Lue keskustelun säännöt.
Hei sinä joka olet perheellisenä muuttanut usein!
01.06.2013 |
Kerrotko, miltä muuttaminen sinusta tuntuu? Onko pitempi prosessi vai orientoidutko helposti uusiin asioihin? Miten lapset ovat sopeutuneet, ja oletko jotenkin erityisesti tukenut heidän kotiutumistaan uuteen paikkaan ja uusien kavereiden saamista tms?
Kyselen tätä siksi, että olen meillä on edessä muutto toiselle paikkakunnalle. Tämä on vasta toinen muutto lasten kanssa uuteen paikkaan, mutta ensimmäinen oli jotenkin niin iso juttu, että kesti melkein pari vuotta, että elämä oli taas sellaista helppoa ja sujuvaa, ja tunsin kotiutuneeni. Nyt sitten tuntuu jotenkin tosi nihkeältä muuttaa, jättää tavallaan tämä mukava ja "valmis" elämä.
Kaikki ympärillä tuntuvat muuttavan sillä lailla iloisen reippaasti, että otetaan vastaan mitä elämä tuo eikä katsella peruutuspeiliin, mut itselleni sellaisen asenteen omaksuminen tuntuu olevan hankalaa.
Kommentit (6)
me ollaan muutettu 3-lapsisena perheenä ulkomaille jopa. se on sitten vaan parempi sopeututa tai palata takaisin. ei olla palattu vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaan muutettu kerran. Lapsi oli silloin vuoden ikäinen ja nyt 9- vuotias. Lapsia on syntynyt muitakin ja olemme suunnitelleet muuttoa ja siitä on lapsillekin välillä puhuttu.
Lapsen mielipide on että olisi kiva muuttaa mutta pysyä samalla alueella niin pysyisi vanha koulu mutta itse ajattelen että muutaman vuoden kuluttua tulee kuitenkin uusi koulun vaihdos yläasteelle ja kaikki ei pienestä koulusta tule samaan.
Lapseni on sosiaalisia ja saavat kavereita nopeasti, käy leireillä ja muissa tapahtumissa, harrastaa myös niin muutto ei olisi kovin paha. Tietenkin sitten kurjempaa jos muuttaa harrastusseuraakin samalla mutta minusta kaikkea ei voi siloitella liikaa. Uusia kavereita tulee ja vanhoja on jäänyt taaksepäinkin kun he on muuttaneet.
En stressaisi asialla. Tietenkin jos muuttoja tekee todella usein niin olisi pakko pysähtyä että mitä elämässä tapahtuu. Kannattaako muuttoja tehdä eri näkökulmasta jne.
En siis ole muuttanut mutta voisin muuttaa ilman tuskaa mutta jos muuttaisin usein niin se koskisi. Tiedän tämän koska olen hyvin iloinen tästä että meillä on ollut tämä yksi ja sama koti. Minusta lapsen kuuluu olla paikallaankin jossain saamassa juuria, sitten on hyvä muuttaa kun on paikka josta on selvästi lähtöisin. Tätä pitäisi vanhempien ajatella enempi! Hienoa ap että olet pysähtynyt tätä miettimään.
Minusta sinun ei kuulu olla ahdistunut, tunnen jokusen perheen jossa on esim. alle kouluikäisiä lapsia muutettu asunnosta toiseen melkein vuoden välein. Siinä voi sitten miettiä mikä yhteys niillä on lapsien käytöshäiriöihin, koska se on kaikissa näissä perheissä nähty miten lapsilla on erilaisia ongelmia.
Kiitos vastauksista. Tarkoitin kysymyksellä tosiaan sitä, että muutetaan ihan uudelle paikkakunnalle, jossa moni asia täytyy aloittaa vähän kuin alusta. Miten kolmonen teillä on lapset sopeutuneet uudelle paikkakunnalle?
Meillä siis tilanne, että on pakko muuttaa opiskelun ja työtilanteen vuoksi. Minulle on ihan sama se, että asunto muuttuu tms, koska eipä seinillä ja tavaralla ole niin väliä. Lasten puolesta surettaa, sillä heillä on täällä todella hyviä kavereita, joita nyt ei sitten juurikaan tulla näkemään. Itsekkäästi mietin sitäkin, että nyt ei ole sitten enää sellaisia kaveriperheitä, joiden kanssa viettää aikaa ja jakaa lastenhoitovastuuta. Niin näppärää nykyään, että otamme hoitoon puolin ja toisin lapsia ja aina on joku jolle soittaa.
ap.
ap.
Muuttaminen toiselle paikkakunnalle on aina iso prosessi koko perheelle. Olemme muuttaneet kolmen lapsen kanssa kaksi kertaa eri paikkakunnalle. Ensimmäisellä kerralla lapset sopeutuivat nopeammin, koska olevat vielä alle kouluikäisiä, mutta tämä viimeisin muutto (takaisin Suomeen) on ollut koko perheen kannalta vaativin. Ulkoisesti kaikki puitteet ovat vain parantuneet; vanhemmilla varmemmat työpaikat, sukulaiset lähempänä, isompi talo jne., mutta lapset ovat jääneet uudella paikkakunnalla ja uusissa kouluissaan jotenkin ulkopuolisiksi ja kaipaavat yhä (muutosta nyt 2 vuotta!) vanhaan ympäristöönsä. Erityisesti vanhin ja keskimmäinen lapsista eivät tunnu sopeutuvan lainkaan suomalaiseen kulttuuriin ja koulujärjestelmään.
Me on muutettu 15 vuoden aikana 7 kertaa, mutta saman paikkakunnan sisällä. Aina ollaan hyvin kotiuduttu uuteen kotiin. Ainut mikä nyppii, on pakkaaminen ja purkaminen.