No niin, minusta tulee etä-äiti. Onko väärin, että olen helpottunut?

Aikansa kutakin. Melko piankin alat kaipaamaan elämääsi sisältöä, vaikka sitä sotkua ja jatkuvaa riitelyä. Suosittelen hankkimaan äkkiä paljon harrastuksia ja ajankulua, muuten voi todellakin olla että romahdat.

On hyvä että hoidat mielenterveytesi kuntoon. Suhde lapsiin voi sitten alkaa kehittyä terveeseen suuntaan, vaikkette asuisikaan yhdessä.

Taidat olla aika väsynyt tai uupunut?

Tärkeää on muistaa, että on oikeus tuntea kaikkea sitä mitä tuntee. On sitten aivan eri asia, että mitä tunteillaan tekee. Tunne ei sinänsä ole koskaan väärässä, koska se tunne muodostuu ihmisen oppimasta tavasta reagoida johonkin tilanteeseen.

Aina kaikki reaktiotavat ja tunteet eivät ole hyväksi henkilölle itsekseen. Esimerkiksi syyllisyyden tunne voi tulla joka asiasta jollekulle, jota on lapsena syyllistetty mistä tahansa asioista. täkreintä olisi tuolloin päästä turhista syyllisyyksistä eroon, jotta voi kokea esim. kiukkua, vihaa ja turhautumista. Jos syyllistää itseään esim. toisen huonona päivänä esittämistä kommenteista, niin ei voi mitenkään lopettaa toisen tapaa. Jos taas kokee esim. vihaisuutta epäreiluudesta ja ilmaisee sen rakentavasti, niin silloin toisella ihmisellä on myös mahdollisuus muuttaa käyttäytymistään.

Juuri siksi muutan pois, kun pääni ei kestä tätä nykyistä touhua. Olen ollut toisen lapsen omaishoitaja vaikka oma mielenterveys on reistaillut pidemmän aikaa. En kuitenkaan saanut hoitoa ja minut potkittiin pois kunnan mielenterveystoimistosta, olin aiemmin käynyt siellä keskustelemassa kuukausittain. Heräsin tilanteeseen vasta kun löin väsyneenä toista lastani...puhuimme miehen kanssa pitkään ja tähän päädyimme, varmasti paras ratkaisu kaikille.

Ei ole väärin olla helpottunut. Itse ainakin olen nauttinut niistä harvosta kotiäidin päivistä, jolloin olen saanut olla koko päivän rauhassa eikä kukaan ole sotkenut, itkenyt eikä riidellyt. Jos miehelle ja minulle tulisi ero, suostuisin riemumielin viikko-viikko systeemiin! Ihan vain siksi, että arvostan omaa rauhaani niin paljon.

Toivottavasti saat asiasi kuntoon ja saat levätä, minkä luulen olevan sinulle nyt äärimmäisen tärkeää, vaikka en sinusta mitään tiedäkään :) Lapset eivät kärsi etä-äideistä tai etäisistä, jos vaan suhde eronneilla vanhemmilla on kunnollinen ja vanhemmat itse tyytyväisiä oloonsa.

Kyllä varmasti tilanteessa, jossa on palanut loppuun, saa olla helpottunut että jokin ulospääsy löytyy. Toivottavasti saat nyt viimeistään apua, ihan vilpittömästi siis toivon näin.  Toivottavasti myös lasten isä tulee saamaan apua, ettei hän kohta ole samassa tilanteessa sinun kanssa. Ja eihän se huoltajuusasia tarvitse olla lopullinen, tilanteen mukaan sitä voi varmasti vielä muuttaa.

Kiitos teille myötätunnosta. Ratkaisu oli kipeä, mutta yritän nyt löytää hyviä puolia siitä. Mies on saamassa apua ja toiselle lapselle tukihenkilön, ei jää onneksi yksin.

Kuulostaa rankalta tilanteelta! Voimia teille.

mullakin vaihtoehto oli, että joko mies muuttaa lapsen kanssa toiseen asuntoon tai minä kirjaudun mielisairaalaan. Mies lähti lapsen kanssa. Minulla uusi suhde. Mies eli lapseni isä tukee minua tilanteessa ja antaa aikaa parantua ja ymmärtää etten voi olla lapsen lähellä "liikaa". Saan terapiaa ja syön lääkkeitä. Elämä muuttuu, tilanteet muuttuu. Toivottavasti jossain vaiheessa pystyn olemaan lapsen kanssa enemmän.

Joskus ihminen murtuu ja katkeaa, ei sille voi mitään. Nauti olostasi ja yritä saada siitä oikeasti itsellesi voimia.

Olet saanut vapaudu vankilasta -kortin. Älä pode syyllisyyttä sen käyttämisestä. Kun paranet, saat käytännössä elää elämää, josta moni mies haaveilee.

Lähetin vuokra-asuntohakemuksen kaupungille, jossa selitin tilanteemme ja painotin, etten voi jäädä saman katon alle. Pelottaa, että eivät myönnä asuntoa, minulla ei ole työttömänä varaa yksityisten vuokratasoon...

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 15:52"]

mullakin vaihtoehto oli, että joko mies muuttaa lapsen kanssa toiseen asuntoon tai minä kirjaudun mielisairaalaan. Mies lähti lapsen kanssa. Minulla uusi suhde. Mies eli lapseni isä tukee minua tilanteessa ja antaa aikaa parantua ja ymmärtää etten voi olla lapsen lähellä "liikaa". Saan terapiaa ja syön lääkkeitä. Elämä muuttuu, tilanteet muuttuu. Toivottavasti jossain vaiheessa pystyn olemaan lapsen kanssa enemmän.

Joskus ihminen murtuu ja katkeaa, ei sille voi mitään. Nauti olostasi ja yritä saada siitä oikeasti itsellesi voimia.

[/quote]

Mielisairailla on tyypillisesti pää omassa perseessään. Vellotaan siinä omassa olossa, eikä välitetä pätkääkään siitä, että aiheutetaan toisille huolta ja tuskaa.

13, toisaalta mielisairas ei myöskään kykene huolehtimaan muista kuin itsestään (eikä aina senkään vertaa). Halu hoitaa muita voi olla suuri, mutta tekemällä niin käyttää loppuun ne pienetkin voimavaransa ja sitten pääkoppa alkaa reistailemaan urakalla...eli joo, touhu voi olla itsekästä, mutta harva kykenee muuhun. Eikä ehkä ole muidenkaan läheisten etu, että tämmöinen henkilö on vastuussa vaikkapa niistä lapsista.

Up

Täällä on kans yksi yh äiti. Alan olla jaksamisen suhteen niin ääripäässä että joka päivä tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin ja riistää oma elämä. Poikani isä on mukana kuvioissa ja poikani onkin hänen luonaan joka toinen vklp ja lomilla. Olen ajatellut muuttaa huoltajuuden yhteiseksi huoltajuudeksi ja että isä olisi lähivanhempi. Pelottaa vain että isä ei tätä halua vaikka pojasta välittää todella paljon. Näin ajattelen myös kun vien poikaani hoitoon että onkohan pojastani vain vaivaa siellä eikä hoitaja edes halua hoitaa lastani vaikka onkin todella helppo lapsi josta saankin aina kehuja. Olen paiskonut tavaroita ja kerran jopa lyönyt lastani. Oloni on iha kamala ja pelkään poikani puolesta kun hän on kanssani. Käyn terapiassa mutta ongelmana on etten osaa puhua asioistani. Enkä tiedä miten asian ottaisin esille pojan isän kanssa.