en ymmärrä, angelina jolie ja rintojen poisto
Miksi Angelina poistatti rintansa? ei siis ollut syöpää vielä mutta suuri riski? eli poistettiin siksi ettei tule syöpää? jotenkin erikoista, mitä te muut ajattelette?
Kommentit (45)
Riski syöpään oli hänellä ennen poistoa 87 % ja poiston jälkeen 5 %. Ehkä nuo luvut auttaa ymmärtämään.
Riski oli hänellä erittäin suuri, eli en ihmettele yhtään, fiksu veto.
Ihan normaali toimenpide, jos kantaa rintasyöpägeeniä. Tuollaisia tehdään jatkuvasti, ei siinä ole mitään erikoista. Radikaali ratkaisu tietysti, mutta ei mitenkään harvinainen.
No minusta kuulostaa varsin järkevältä toimenpiteeltä jos on 85% mahdollisuus sairastua kys. syöpään.
On paljon muitakin, jotka ovat tuon vaikean päätöksen tehneet.
Ja rintojen poisto on "hieman" erilainen operaatio kuin joku silikonien lisäys, joten tuo on todellakin huono heitto.
Äidin tehtävä on yrittää pysyä hengissä niin kauan kuin lapset häntä tarvitsevat kasvaakseen aikuisiksi. Ja kyllä minäkin noilla riskilukemilla voisin saman tehdä. Rohkea nainen. Ja jos on ärhäkkä syöpä, ehtii vuodessakin jo tehdä tuhojaan, siis jos vuosittain käy tutkimuksissa.
Ihan fiksua, joo. Varsinkin jos on sitä ylimääräistä rahaa.
Tiedän, tiedän, ei terveydelle voi määrätä hintaa. Mutta kun omat pennoset menee arjen pyörittämiseen, niin murehdin sitä syöpää sitten vähän myöhemmin, jos se on ajankohtaista.
On niitä muistakin skenaariota elämän päättymiseksi.
Ap ei selvästikään ole itse sairastanut syöpää, jos ei ymmärrä, miksi joku haluaa välttää syövän.
8, suvussasi ei taida olla rintasyöpägeeniä kun on varaa arvostella. Suomessa rintojen poiston saa julkisessa terveydenhuollossa jos on rintasyöpägeeni, että se siitä rahasta.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 13:31"]
Joo siksi hän poisti siis ettei riski realisoituisi. Itse en tekisi tuota päätöstä jos tietäisin vastaavasta geenivirheestä. Minä vaan kävisin tavallista useammin tutkituttamassa rintani lääkärillä, niin että syöpä jos se tulee saadaan ajoissa hoitoon.
[/quote]
Sinulle siis tissit on tärkeämmät kuin terveys? Jos 90 % varmuudella saat syövän, haluaisit silti mieluumin pitää sen rintakudoksen ja käydä läpi kuitenkin myöhemmin rinnanpoiston, sädehoidon, kemoterapian ja hormonihoidon? Menettää terveytesi ja hiuksesi ja saada kaikki sivuvaikutukset, eikä silti olisi takuuta etteikö syöpä olisi jo ehtinyt levitä? Jättäisit kasvavat lapsesi mahdollisesti ilman äitiä ja miehesi leskeksi? Sukulaisesi ja ystäväsi suremaan ja tukemaan sinua koko vaikean sairauden?
Sulla mahtaa olla upeat rinnat kun ne noin tärkeät on.
Saako suomessa tuollaisen leikkauksen jälkeen implantit valtion kustantamana? Raha on varmasti vaikuttanut päätökseen,mutta Angelina varmasti murehtii enemmän terveyttään kuin ulkonäköään.
Olen itse tehnyt saman 10 vuotta sitten. Ymmärrän että ihminen, joka ei välttämättä ole läheltä joutunut seuraamaan rintasyöpäpotilaan taistelua järkyttyy päätöksestä.
Fakta kuitenkin on, että geenivirhe BRCA1 tai BRCA2 lisää riskiä niin paljon, että en itselleni nähnyt muuta vaihtoehtoa, lisäksi geenivirheen kantajalla puhjennut syöpä on yleensä vielä sitä aggressiivisinta muotoa.
Lisäksi, vaikka kuinka ravaisi mammografiassa, se ei takaa sitä että syöpä löytyy ajoissa. Jos miettii prosentteja ja jos se oikeasti osuisi kohdallesi, olisitko valmis odottamaan että syöpä löydettäisiin ja kävisit pitkälliset ja rankat hoidot (ilman takeita parantumisesta) vai päätyisitkö kuitenkin leikkaukseen kuten minä...
Entä jos mietitään asiaa näin: jos kyseessä olisi vaikka pikkurilli, olisiko päätökseni silloin helpompi hyväksyä kuin nyt, kun kyseessä on monelle pyhä asia - naisen rinnat. Itse valitsin tämän tien ja olen siihen enemmän kuin tyytyväinen
[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 13:39"]
[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 13:31"]
Joo siksi hän poisti siis ettei riski realisoituisi. Itse en tekisi tuota päätöstä jos tietäisin vastaavasta geenivirheestä. Minä vaan kävisin tavallista useammin tutkituttamassa rintani lääkärillä, niin että syöpä jos se tulee saadaan ajoissa hoitoon.
[/quote]
Sinulle siis tissit on tärkeämmät kuin terveys? Jos 90 % varmuudella saat syövän, haluaisit silti mieluumin pitää sen rintakudoksen ja käydä läpi kuitenkin myöhemmin rinnanpoiston, sädehoidon, kemoterapian ja hormonihoidon? Menettää terveytesi ja hiuksesi ja saada kaikki sivuvaikutukset, eikä silti olisi takuuta etteikö syöpä olisi jo ehtinyt levitä? Jättäisit kasvavat lapsesi mahdollisesti ilman äitiä ja miehesi leskeksi? Sukulaisesi ja ystäväsi suremaan ja tukemaan sinua koko vaikean sairauden?
Sulla mahtaa olla upeat rinnat kun ne noin tärkeät on.
[/quote]
On mulla upeat rinnatkin joo, mutta pääsyy tuohon on että olen optimisti. Ajattelisin sitä 13 % mahdollisuutta etten ikinä saakaan syöpää ja päättäisin kokeilla onneani. Tosiasiassa en ikinä tutkituttaisi edes tuollaisen geenin olemassaoloa itselläni, en halua tietää. Elän murheetta ja jos sitten joskus jotain tulee niin hoidetaan. Ja sitten kuollaan jso ei voida hoitaa, en minä sitäkään mitenkään pelkää että kuolisin vaikka hyvin piankin.
Suomessa tehdään ainakin lehtitietojen mukaan uusi rinta yleensä omasta rasvakudoksesta. Sama pätee rintasyöpäleikkauksen jälkeen, jos menettää rintansa, niin uusi rinta pyritään tekemään omista tarpeista. Sitä en tiedä, saako implantit jos omaa kudosta ei voi siirtää.
Ai gamala kun tää aihe herättää aggressiivisia vastauksia... Saanko ihan typeränä ohiksena kysyä, että onko tuo rintasyöpägeeni siis eri asia, kuin taipumus rintasyöpään? Onko minulla mahdollisesti rintasyöpägeeni, kun isäni kaksi siskoa ovat siihen sairastuneet? Vai onko se joku vielä todennäköisempi mahdollisuus tuon nimisen geenin kanssa...?
[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 13:39"]
Saako suomessa tuollaisen leikkauksen jälkeen implantit valtion kustantamana? Raha on varmasti vaikuttanut päätökseen,mutta Angelina varmasti murehtii enemmän terveyttään kuin ulkonäköään.
[/quote]
Kyllä saa, myös leikkaus on valtion kustantama.
Rintasyöpägeeni tarkoittaa, että sairastuu huomattavasti todennäköisemmin kuin jää sairastumatta. Silloin lähisuvussa on yleensä paljon rintasyöpätapauksia ja lääkärit osaavat epäillä, että suvussa on rintasyöpägeeni.Tuo joka väitti ettei ikinä tutkisi onko koko geeniä, hänestä huomaa, ettei hän ole menettänyt isoa liutaa sukulaisia rintasyövälle. On helppoa huudella, kun ei ole tarvinnut nähdä sitä kärsimystä. Jos oikeasti rintasyöpägeeni on, niin harvemmin sitä odottelee optimistisesti että kuinka käy.
Kehotan lukemaan seuraavan MeNaiset -lehden, sieltä löytyy haastattelu vastaavan kokeneesta.
Jos ne sun tädit sairastui suht nuorena niin saattaa teilläkin olla suvusssa se geeni. Mikset tutkituttaisi omaa perimääsi?
[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 13:42"]Ai gamala kun tää aihe herättää aggressiivisia vastauksia... Saanko ihan typeränä ohiksena kysyä, että onko tuo rintasyöpägeeni siis eri asia, kuin taipumus rintasyöpään? Onko minulla mahdollisesti rintasyöpägeeni, kun isäni kaksi siskoa ovat siihen sairastuneet? Vai onko se joku vielä todennäköisempi mahdollisuus tuon nimisen geenin kanssa...?[/quote]
Olen itse yhden syövän sairastanut ja todellakin tekisin kaikkeni pienentääkseni mahdollisuuksia sairastua. Harmi, ettei koko ihoa saa poistettua ja vaihdettua uuteen...
Joo siksi hän poisti siis ettei riski realisoituisi. Itse en tekisi tuota päätöstä jos tietäisin vastaavasta geenivirheestä. Minä vaan kävisin tavallista useammin tutkituttamassa rintani lääkärillä, niin että syöpä jos se tulee saadaan ajoissa hoitoon.
Vähän kyllä kieltämättä kun tuon uutisen ensin luin tuli mieleen että päätökseen on voinut vaikuttaa se että rinnat on Angelinan iässä alkanut jo vähän roikkua ja nyt saa sitten terhakat implantit tilalle, ilman että on pelkkä "turhamainen kauneusleikkaus".