Lue keskustelun säännöt.
Mies ei huomioi hääpäiviä juuri koskaan...
29.07.2013 |
Millaisia johtopäätöksiä tästä pitäisi vetää? Alkaa olla sellainen olo, että kertooko tämä avioliittomme arvostuksesta yleensäkin? Onko järkeä pysyä avioliitossa, jossa olen aina se numero 0 ? Yleensä hääpäivän viettoihin jotain erityistä olen järjestänyt minä, nyt en enää jaksa minäkään. Alkuvuosina taisin saada ruusuja tai koruja. Takana 17v. En saa miestä myöskään lähtemään avioliittoneuvontaan. Riitoja tulee vähän väliä. Tuntuu ettemme ole juuri mistään samaa mieltä. Lasten takia pitäisi pysyä tässä. Ja toisaalta jos ei lapsia olisi, olisin vapaa avioliitossakin tekemään mitä itse haluan odottamatta miestä kotiin tai mieheltä huomiota ylipäätään. Nyt olen moraalisesti pakotettu kotiäidiksi ja pysymään vain pääosin surua tuottavassa avioliitossa. Kaikki muut asiat menevät miehellä hääpäivänkin ohi; työt, sukujuhlat, kaverireissut... Enkä voi edes puhua tästä miehelle, koska suuttuu kuitenkin ja keskustelu päätyy hänen huutoonsa. Lapset aina läsnä, ei koskaan voi keskustella, jos haluaa suojella heitä riidoilta.
Kommentit (4)
Tän on pakko olla taas joku keksitty juttu, johon ap on ihan itse vastannut. ;-D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kakkoselle osuvasta vastauksesta. En tiedä miksi tällainen aihe olisi provo, eikö muilla ole vastaavaa kellään?
Niin siis 4 oli ap:n vastaus, karkasi vähän kesken.
Tosiaan olen paljon miettinyt, että koitanko ottaa siltä kantilta että tyydyn et suhde on tällainen ja koitan iloita jos silloin tällöin on jotain hyviä hetkiä. Pääpaino kyllä tuntuu olevan pahasta mielestä selviämisessä. Enkä osaa minäkään enää mitenkään fiksusti puhua, kun tuntuu niin pahalta, että varmasti aiheutan riitoja omalla tyylilläni valittaa. Vaikka en ole ollut juuri avioerojen kannalla, alan minäkin jo miettiä, olisiko ero (oletettavasti kyllä riitainen, kun avioliittokin on riitainen) lapsille sen pahempi kuin jatkuva riitelyn kuuntelu. Lähes aina kun olemme kotona yhtäaikaa, riitelemme. Mies (onneksi?) on paljon poissa. Ennen surin yksinäisyyttäni ja sitä kun lasten ja kodin hoito jäi minun harteilleni (paljon myös miesten töitä), nykyään olen usein helpottunut, kun mies on poissa. Että alkaapa minunkin rakkaus tässä aika kuihtunut olla.
ap
Mun mies ei muista koska alettiin olla yhdessä. Ei siis mitään vuosipäivän muistamisia ole tullut ikinä. Vuosia takana nyt 13.
Ja ei kyllä naimisiinkaan ole menty kun ei mies halua.
Joko otat sen mitä saat tai lähdet. Ei ne lapset kai kokonaan rikki mene vaikka lähtisitkin.