"Tuutte vaan likaisiksi ja sit äiti ei tykkää teistä enää yhtään"

Mua harmittaa ihan hirveästi oma kilttiyteni ja pyrkimys pitää välit kunnossa, kun  en saa sitten sanotuksi näissä tilanteissa mitään :( Jälkikäteen ahdistaa tosi paljon. Samantyyppistä, pahempaakin, ironiaa (jota lapset ei ymmärrä ollenkaan, vaan ottavat todesta) tulee usein appiukolta. Tässä minua satuttaa eniten se, että pienten lasten annettiin ymmärtää, ettei äiti enää rakastaisi heitä, jos olisivat vähän sotkeentuneet, ylipäänsä väläytetään mahdollisuutta, että äiti ei heistä tykkäisikään enää. Mainittakoon etten ole mikään siisteysfriikki edes, eli ei pitäisi olla siinä mielessä piikkiä minun suuntaan tässä appiukon kommentissa.

Nyt olen (taas kerran) psyykannut itseäni tarttumaan näihin sanomisiin ja tekoihin ärhäkkäästi. Olen kurkkua myöten täynnä sitä lasten väkisinkutitusta, omien ennakkoluulojen opettamista "meinaako se mummo antaa teille yäkkiä kaurapuuroa taas, eiks se oo kamalan pahaa, eiköhän oteta mielummin keksit" (varsinkin keskimmäinen lapsi rakastaa puuroa..), lasten pelottelua/irvailua "ai etkös meinaakaan syödä kaikkia papan tuomia karkkeja heti, onks ne niin pahoja vai, kyl ne vaan pitäis heti jaksaa kaikki, tuonko mä sitten ensi kerralla perunoita vaan, häh", minun äidinrakkautta tai asemaani kyseenalaistavia kommentteja niin kuin tuo viimeisin tai esim. "ei kuunnella tota äitiä, tehdään me mitä lystätään, äiti pakottais vaan syömään tollasta pahanmakuista salaattia, mutta pappa ottaa sen pois ja antaa täältä mehua" (vaikka tapanani ei ole pakottaa syömään mitään ja toisaalta lapset eivät edes mitenkään inhoa salaattia, monesti rouskuttelevat sen vaan viimeiseksi lautaselta).

Ärsyttää, kun sille äijälle ei kukaan sano mitään, vaikka on tehnyt tota aina - omille lapsillensakin jo. Ehkä mies, anoppi ja miehen sisarukset eivät siksi näe käytöksessä mitään outoa. Toisaalta tuntuu, että perhe on jotenkin henkisesti nujerrettu appiukon taholta, että eivät vieläkään uskalla sanoa vastakkaista sanaa hänelle, edes ihan pikkuasioissa. Kukaan ei esimerkiksi koskaan korjaa hänen sanomisiaan, vaikka hän olisi väärässä jostakin faktatiedosta, jonka kaikki ilmiselvästi tietävät.

Puh, mutta kiitos kun sain avautua..

-ap

Minun appeni ei voi sietää valkosipulia. Hän yritti opettaa myös lapsiani inhoamaan sitä ja rupesi yökkimään, kun näki lasten syövän sitä hyvällä ruokahalulla. Sanoin apelle ihan rauhallisesti, että toivon, että hän ei enää puhu valkosipulista tuohon sävyyn. Otamme kyllä huomioon apen ruokarajoitukset hänen ruuissaan, mutta lapset syövät valkosipulia, koska pitävät siitä. 

Ap, toivottavasti saat sanottua apellesi mieltäsi vaivaavista asioista suoraan. Ei kannata lähteä samalle iva-linjalle apen kanssa, vaan tosiaankin sanoa, että toivottavasti appi pyytää lapsia mukaansa ainoastaan silloin, kun aikoo ihan oikeasti ottaa lapset, koska lapset pettyvät turhista lupauksista. Hoida yksi asia kerrallaan pois päiväjärjestyksestä. Pidä pintasi. Pysy sitkeänä. 

Voi ap, näen sieluni silmin avomieheni isän apessasi! Ihan yhtä kamala, ja käytöstavaton! Omaksi onnekseni meillä ei ole vielä lapsia, mutta silti sen miehen käytös saa mut aina näkee punaista. minäkin "kohteliaana" olen vaan hiljaa, ja jälkikäteen harmittaa, kun ei itse, eikä kukaan muukaan koskaan sano tälle ns. patriarkalle mitään. Puuh.

No joo, ikävää käytöstä mutta älä huoli, ei ne lapset kuvittele että äiti ei tykkää jos ovat likaisia jos SINÄ et ole mitään sellaista antanut ymmärtää. Lapset ymmärtää, ja oppivat ymmärtämään kyllä eri tavalla käyttäytyviä ihmisiä. Tällä tarkoitan sitä että eivät ne lapset ihan vähästä rikki mene, vaikka joku harrastaisikin tuollaista käytöstä kuin appesi.

Itsekin olen miettinyt, että varmaan ainakin kun lapsille tulee ikää lisää, oppivat suodattamaan appiukon puhetta. Onneksi lapset ovat fiksuja tällaisissa.

Appiukon toiminta sotii vaan niin kaikkea sitä vastaan, miten olen ymmärtänyt että lapsiin pitäisi suhtautua, miten heille puhutaan ja miten heitä kohdellaan.

Olen itse yrittänyt opettaa ja toimia niin, että esim. pienenkin tytön vallasta omaan vartaloonsa pidetään kiinni. Eli ei pidetä väkisin kiinni ja kutiteta, jos lapsi huutaa 'ei, ei saa', vaikka hän tietysti refleksinomaisesti nauraa kovakouraisen kutituksen seurauksena. Tyttö huusi kerran itkun sekaisesti 'ei saa, ei pappa, ei, älä kutita' ja pappa vaan otti tiukempaa kiinni, piti rähisevää ääntä ja kouri kainaloita. Lopulta päästi itkevän lapsen pois. Ja tätä kutitusta on ihan koko ajan, aina kun nähdään.

Kun haetaan lapsia appivanhemmilta, lapset kertovat että pappa kiusaa, pappa nauraa ja puhuu kuin vitsinä vinoillen että " onkos pappa vähän sellainen että se kiusaa, hahhah, me papat ollaan vähän sellaisia, eiks je".

Olen pyrkinyt pitämään lasten oleskelut appivanhemmilla minimissä. En uskalla jättää heitä sinne. Anoppi ei osaa viheltää peliä poikki, hyssyttelee, joskus harvoin sanoo vähän hymyillen, että voi kun tuo pappa välillä vähän kiusaa.

Pelkään tuota "kiusaamista" ja tiedän apen vähättelevän lasten ikävää ("eihän sulla nyt kuulu olla ikävä kotiin, eihän nyt 4-vuotias sillä tavalla saa äitiä ja isää kaivata") ja muitakin tunteita ja puheita. Pelottelee "mukamas viattomilla ja vähäpätöisillä asioilla". Jos menevät vaikka Puuhamaahan, appi uskottelee koko pitkän matkan, että ovat menossa asuntomessuille koko päiväksi vaan kävelemään ja katsomaan tylsiä taloja. Myhäilee tyytyväisenä, kun lapset apeina istuvat autossa, varovasti sanovat että eivät oikein haluaisi asuntomessuille. Vielä portillakin kun lapset jo näkevät minne tultiinkin, meinaa mukamas pyörtää päätöksensä ja lähteä sittenkin messuille, "kun ootte niin pettyneen näköisiä". Ja lapset eivät tähän mennessä ole vielä koskaan olleet mukana näissä irvailuissa, he uskovat täydesti ja kirjaimellisesti sen, mitä pappa heille sanoo.

Jos olen tällaisissa tilanteissa lähellä, katsovat minua hätääntyneen näköisenä, odottavat että minä kerron mitä tässä nyt tapahtuu.

Voi toivon todella sydämestäni, että lapset oppivat erottamaan papan toiminnan normaalista hyväksyttävästä käytöksestä. Toivon etteivät anna elämässään kenenkään kohdellan itseään siten, kuin pappa heitä kohtelee :(

-ap

Ton kutittamisen sä vaikka karjut loppumaan. Muut sanalliset törkeydet opetat lasten suodattamaan ja pidät sen yhteyden juurikin minimissään. Älä odota muiden ottavan vastuuta mikä kuuluu sinulle, SUN lapsia ei kourita. Piste.

Minulla oli lapsena vähän samaan tapaan käyttäyvä sukulaismies. Olin usein ihan hoomoilasena hänen jutuistaan. Jälkeenpäin ajatellen taisin olla vähän tosikko lapsi. Hän oli myös eri puolelta Suomea kotoisin, toisenlaisella mentaliteetilla varustettu ihminen kuin minä. Tai sitten vaan vähän ärsyttävä tyyppi. Luulen että apellasi taitaa olla vähän ns. huono huumorintaju, tai siis ainakin sellainen käsitys huumorista, joka ei ihan lasten tavoitettavissa ole. En usko että hän tarkoittaa mitään pahaa kommenteillaan vaan etsii papan rooliaan tällä tavalla. Onhan tuollainen ärsyttävää kuunneltavaa, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti vahingoksi lapsille. Se on hänen temperamenttipiirteensä, jota tuskin voi juurikaan muuttaa, vaikka kuinka kissan nostaisi pöydälle. Voit tietty ottaa jotain juttuja puheeksi ja pyytää vaihtamaan levyä esim. ruoka-asioiden kohdalla, vedota ihan kasvatukseen, että teillä syödään myös kasvikset jne. Lapsesi ovat oikeasti tosi fiksuja, he kyllä oppivat erottamaan milloin pappa on tosissaan ja milloin ei. Tietämättäsi annat myös itse heille mallin siihen, miten papan käytökseen reagoidaan. Jos suhtaudut tyynesti, hekin oppivat sen. Mutta jos joka kommenttia seuraa jonkinlainen yhteenotto jossa äiti yrittää pistää papan ruotuun, ilmapiiristä voi tulla aika kireä. Elämässä joutuu oppimaan tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, ja pappa on tulevaisuudessakin heidän pappansa. Tiedän että on helpommin sanottu kuin tehty, mutta "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos" voi olla tässäkin hyvä ohjenuora.

No ei ole kiva pappa. Ei mun mielestä lapsien tarvitse oppia tuollaista kohtelua sietämään. Jos lapsi meinaa itkeä väkisinkutituksessa niin silloin se pitää ottaa papan sylistä pois.

Olisit heti iloisesti sanonut että sotkut ei haittaa ja saattanut lapset mukaan. Asioihin pitää puuttua heti eikä marista jälkeenpäin.

Jos sun appiukkos on urpo niin anna vaan mennä toisesta korvasta ulos. Jos mää jäisin murehtimaan kaikkien urpojen sukulaisteni kommentteja niin todennäkoisesti masentuisin. Älä mieti liikoja ja silloin kun on aihetta niin sanot asiallisesti ja jämäkästi. Tuohon kutittamiseen sanot yksinkertaisesti: Lopeta.

=O

Urpo kommentti. Mutta joillakin vain ei ole minkäänlaista psykologista silmää.

Kaikki ei vaan ajattele mitä suustansa päästää!