kivunsietokyky/temperamentti

[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 12:42"]

Tuli vaan mieleen, että mitenköhän suuri vaikutus temperamentilla on kivunsietokykyyn. Temperamenttinhan yksi osa-alue on sensitiivisyys eli se miten voimakkaasti kokee eri aistit/aistimukset. Osa lapsistahan häiriintyy kakasta/pissistä vaipassa samantien, mutta joitakin ei haittaa ollenkaan. Onkohan näillä samoilla ihmisillä samanlainen sensitiivisyys myöhemminkin esimerkiksi synnytyksessä tai orgasmin saannin helppoudessa/vaikeudessa. Itse voisin sanoa, että minulla on luontaisesti alhainen sensitiivisyys sillä en esimerkiksi saa yhdynnässä orgasmia ja synnytyskivut olivat hallittavissa.

[/quote]

Ei ole noin yksinkertaista.

Mä inhoan ja pelkään kipua, kulmakarvojen nyppiminen saa kyyneleet valumaan silmistä jne. Synnytykset kuitenkin hoidin luomuna 3 kertaa valmistautumalla kunnolla sekä henkisesti että fyysisesti. Sisäistämällä oikeasti sen, että synnytyksen kipu ei ole tuhoavaa, vaan ns. hyvää kipua, edesauttavaa kipua, jonka kanssapitää tehdä yhteistyötä eikä jäkittää vastaan. Ja ei, synnytykseni eivät olleet helppoja eikä lyhyitä.

Tiettyjä aistimuksia kestän tosi hyvin, toisia en ollenkaan.

Mulla ainakin eri kivut on ihan eri tavalla kestettävissä. Esim. pistoskipua en juuri edes tunne, mutta pääkipu meinaa viedä järjen.

Mielenkiitoinen aloitus. Olispa mukava tietää tästä enemmän.

Meidän perheessä minulla ja lapsilla on kaikilla erittäin korkea kipukynnys, silti mun eka synnytys oli suoraan sieltä... Samoin menkkakivut ennen esikoista olivat suoraan sieltä myös, ei mikään lääke oikein tehonnut.

[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 13:02"]

Mielenkiitoinen aloitus. Olispa mukava tietää tästä enemmän.

Meidän perheessä minulla ja lapsilla on kaikilla erittäin korkea kipukynnys, silti mun eka synnytys oli suoraan sieltä... Samoin menkkakivut ennen esikoista olivat suoraan sieltä myös, ei mikään lääke oikein tehonnut.

[/quote]

Samat sanat! Mulla noi gynekologiset kivut ovat ihan oma lukunsa. Alkuraskauksissakin on ollut tosi kovat kivut, joita jotkut kuulemma tuntee, suurin osa ei. Noin muuten aina välillä ihmettelen, että mistähän tuokin mustelma tai naarmu on tullut, ei mitään havaintoa.

No jaa, itse olen tosi tempperamenttinen, kipukynnys korkea (hammaslääkärit ja synntykset ei tunnu missään), mutta olen myöskin tosi herkkä ärsykkeille, kuten äänille, valolle, hajuille jne.

Miten te määrittelette itsellenne korkean kivunsietokyvyn? Näen työssäni paljon erilaisista kivuista kärsiviä ihmisiä enkä vielä osaa määritellä kipukynnystä toiselta tai itseltäni. Kipuja on hyvin erilaisia ja sama ihminen näyttää reagoivan eri tavoin eri kipuihin. Jotkut valittavat ääneen, joillain kipu on havaittavissa vaan tarkkailemalla eleitä ja elintoimintoja. Joskus nämä ovat myös ristiriidassa keskenään. Itsestäni en osaa sanoa millainen kipukynnykseni on vaikka synnyttänytkin olen useamman kerran ja muunlaistakin kipua tullut koettua. Kipua kyllä kuuluu hoitaa mielestäni aina, kärsimys ei jalosta. Kai kipu on ennen kaikkea subjektiivinen kokemus ja pelko tuntuu aina lisäävän kivun määrää. 

Jos tietää odottaa kipua, koskee enemmän kuin yllättävä kipu. Miettikää, jos pitäisi tietoisesti lyödä isovarvas seinään, miten paljon se sattuisi. Jo vahingossa varpaan lyöminen sattuu aika lailla, riippuu tietenkin siitä, miten kovaa lyö ja rikkoutuuko kynsi tms. 

Kivi kengässä, hiertymä tai hiki ärsyttää mua tosi paljon. Synnytin ilman epiduraalia. Pelkään hulluna puudutuspiikkejä, mutta yleensä verikokeen otosta selviän ihan hyvin. Mustelmien ilmestymistä en aina huomaa. Pienenkin ihoalueen palaminen auringossa on ihan hirveä tunne. Kuukautiskivut ovat ihan ok, päänsärkyä en siedä.

Riippuu siis ihan kauheasti kivun luonteesta, millainen on kelju ja ärsyttävä kipu ja mikä ei juurikaan. 

Kivun yllättävyyskin voi mielestäni lisätä joissain tilanteessa kipua.  Esimerkiksi jos tehdään jokin toimenpide ilman varoitusta verrattuna siihen, että kerrotaan mitä tehdään ja että kipu vaikka helpottaa heti alun jälkeen. En myöskään hyväksy, että valehdellaan jonkin vain hieman tuntuvan vaikka on tiedossa toimenpiteen sattuvan. Tippakanyylin laittokin sattuu ihan oikeasti eikä "nippaise" hieman. Itselleni kokeneempi ohjeisti varoittamaan, että "nyt pistää" sen kummemmin liioittelematta tai vähättelemättä. Lapset eivät unohda muuten jos aiemmin on väitetty kivuliasta temppua kivuttomaksi. 

Ennen ei muuten taidettu lapsille etukäteen sanoa jonkun sattuvan hetken aikaa tms. vaan tehtiin vaan toimenpide. Olin ihan yllättynyt, kun omien lasten myötä olen huomannut lääkärien ym. sanovan noin lapsille. Mutta niinhän se kai on parempi, lapselle ei tule huijattu olo ja uskaltaa tulla uudestaankin.

Ekstroverteilla on yleensä parempi kivunsietokyky kuin introverteilla. Jälkimmäiset kun saattavat olla enemmän aistiherkkiä. Samalla tavalla kun riehuminen ja töniminen ahdistaa introverttia, myös meluisa ympäristö ja kovat äänet tuntuvat jonkinlaisena fyysisenä kipuna. Itse tunnistan tämän mm. siinä, etten ole koskaan pitänyt räväkästä musiikista kun tuntuu että se ottaa korviin.

Mielenkiintoinen aloitus!

Olen itse melko temperamenttinen ja ajattelen oman kipukynnykseni olevan matala. Tai sanotaanko, että kipu on mulle aina vaikea kokemus ja voimakas kipu on traumatisoinut minut. Myös mulla kivun lääkitseminen on ollut ehkä jopa poikkeuksellisen vaikeaa, opioidit eivät ole mulle hyvä vaihtoehto.

Mutta hoitajana itsekin näen, että eri ihmiset reagoivat erilaisiin kipuihin hyvinkin vaihtelevasti. Ja kipukokemukset ovat erilaisia. Rintakipuinen sydäninfarktipotilas ei yleensä kovin kovaäänisesti kipuaan valita vaan on hiljaa, kalpea, peloissaan. Synnyttävä nainen taas saattaa kiipeillä seiniä pitkin ja ilmaista kipua sekä sanallisesti että kehonkielellä tosi voimakkaasti. No, kumpi on suurempaa kipua? Mitä näiden ihmisten kivunsiedosta voi sanoa? Ei mitään.

Omat kokemukset vaihtelevat lamaavasta vatsakivusta (ei pysty edes itkemään kivun vuoksi) sellaiseen vatsakipuun, joka pakotti pyörimään, heittämään lähes kuperkeikkaa, heijaamaan itseään, valittamaan. Ja oli vielä sellaistakin, joka salpasi hengityksen. Kaikki yhtä kovia kipuja, vain tosi erilaisia.

Synnytys ilman epiduraalia (ei omasta halusta). Sattui saatanasti, tempperamentti on valtava, mutta huomasi varmaan lähinnä siinä etten inahtanutkaan vaan päätin kestää hiljaa.

Kätilö ärjähti, että nyt vain tarvii kestää, kun soitin paikalle ja sain ähistyä vuotavani verta. Tutki sitten kuitenkin ja totesi minun olevan auki 10cm. Ei ollut ymmärtänyt minun tarvitsevan epiduraalia vaikka sitä aikaisemmin pyysi. Ensisynnyttäjä, mutta nopea ja tuskallinen avautuminen.

Ensi kerralla tiedän pitää kovaa meteliä jos vaikka sais uskottavuutta ja palvelua..

Mua ei hetkauta sellainen "pinnallinen" kipu mihinkään suuntaan eli haavojen, palovammojen tms. kanssa pärjään mainiosti, kun taas jossain syvemmällä olevat kivut pelottavat. Ajatuskin jostain polven sijoiltaanmenosta puistattaa.

Kivun kokeminen on yksilöllistä ja juuri luin tutkimuksesta jonka mukaan mm. estrogenin määrä vaikuttaa kipukynnykseen. Eli reilusti kärjistäen, miehet tuntevat vähemmän kipua. 

Kuvittelisin temperamentin vaikuttavan siihen miten kipua tai epämukavuutta ilmaistaan. Toinen lapsistani on herkkis, joka huutaa ku syötävä sellaisestakin asiasta, josta toinen lapseni ei lotkauta korvaansa. Uskon että herkkis tuntee kivun voimakkaammin, mutta myös ilmaisee tunteensa äänekkäämmin.