Joiltakin ihmisiltä puuttuu täysin se palikka päästä,

Älä huoli, kyllä ne siitä kyynistyy ajan kanssa

Tunnen kaksi tällaista aidosti hyvää ihmistä.

Mieheni on juuri tuollainen ihminen...En ole ikinä kuullut hänen arvostelevan tai toisia ihmisiä tai näiden ulkonäköä tms.

Ei se ole kohdallani mikään puuttuva palikka tai elämänkokemuksen puute. Enkä todellakaan aio palata kyyniseksi, enää. Se on ollut henkisen kasvun tie ja päätös. En arvosta selän takana juoruajia enkä kielteisissä tunteissa vellovia, en siis ole kuten he vaan pyrin tietoisesti kohti ymmärrystä, viattomuutta ja hyvyyttä. Saan tästä kasvusta voimia. En ole naiivi silti. Välttelen vain heidän seuraa, jotka ovat minusta hakoteillä. En halua tuhlata kallisarvoista elämääni muiden asioita vatvomalla.

Ovat siis tyhmiä, kun päästä puuttuu palikoita.

Sellaisiakin on, joilta se palikka on pudonnut jonnekin matkan varrelle, kun ihminen on huomannut, kuinka paljon kivempaa elämä on ilman sitä. Antaa toivoa, että itsekin voisin päästä siitä eroon.

Ei ole mikään pakko kyynistyä. Itselläni on ollut vähän kehno lapsuus alkoholistikodissa ja siitä johtuen olen tottunut ajattelemaan kaikesta vähän (paljon) negatiivisesti. En ole luottanut ihmisiin enkä yhteiskuntaan, olen tuntenut olevani muita huonompi ja ajatellut että ihmiset pitävät minua huonompana. 

Nyt aikuisena olen kuitenkin herännyt siihen, että elämäni on aivan ihanaa  ja suurin osa ihmisistä on mukavia. Ihmiset eivät mitenkään yritä tehdä elämästäni huonoa, heillä ei ole mitään minua vastaan ja jos onkin se yleensä johtuu jostain tuollaisesta opitusta negatiivisesta ajattelusta mitä itsellänikin oli, ei minusta henkilökohtaisesti. Olen alkanut tietoisesti vaientamaan sen äänen päässäni joka epäilee, että muut ajattelevat ja puhuvat minusta pahaa ja tekevät asioita vain minun kiusakseni. Se toimii ja se saa oloni paljon paremmaksi. Ja mitä sitten jos joku ei minusta tykkäisi, todennäköisesti se harmittaa häntä itseään minua enemmän.