Keskittymmishäiriöön tarjolla vain diagnooseja - aikooko kukaan auttaa?
Meillä on kaksi lasta, joilla kummallakin epäillään jonkin asteen keskittymishäiriötä. Toisella on vaikeuksia päiväkodissa ja toisella koulussa. Kotona ovat mielestäni ihan tavallisia lapsia, toinen tosin on ns. vaativa, vaikka ei ole sillä kyllä paljon mitään koskaan saavuttanut. Eihän se silti vaatimasta estä.
On käyty perheneuvolassa ja täytetty lomakkeita ja juostu neuvolapsykologilla. Lisää pitäisi vain tutkia, että saataisiin se DIAGNOOSI. No mitä me sillä teemme? Päiväkodissa psykon lausunnolla saavat lisäpaikan ryhmään. Koulu ei näköjään aio tehdä mitään, lapsi pantiin tuplaamaan yksi luokka (toistaiseksi), tukiopetus ei kuulemma auttaisi., vaikka lapsella näin amatöörin silmään on selvästi lievä lukivaikeus. Ei kuulemma kuitenkaan ole, ennemmin lykätään asia psykologin ja vanhempien niskoille.
Väsyttää kuunnella sitä ainaista narinaa että tämmöinen on lapsi, voi voi. On niin vaikeaa ammattilaisilla kuulemma, vaikka toinen on mitä kiltein ja sopeutuvaisin ja toinenkin ihan hallittavissa. Vanhempana sitä vain miettii, ettää olisiko näihin oletettuihin ongelmiin jotain hoitoakin, vai diagnosoidaanko vain hallinnollisista syistä.
Onko kukaan teistä saanut oikein apua lapselleen, varsinkin jos se apu on enemmän ammattikasvattajien tarpeiden mukaista kuin että kotona oltaisiin pulassa? Alkaa olla motivaatio hukassa, kun aina vaan tutkitaan eikä edes löydy mitään ihmeempää.
Kommentit (10)
Koulua on todella vaikea saada tekemään mitään, vaikka miljoonia keinoja helpottaa opettajan, luokkakavereiden ja lapsen itsensä toimintaa ja oloa olisi tarjolla, eivätkä ne maksaisi käytännössä mitään. Näin sanon 9 vuoden kokemuksella kahdesta koulusta ja useasta luokasta. Eniten koulussa auttoi kun saimme raahattua alakoulun luokanopettajan juttelemaan hoitotahon järjestämään täsmäiskutilaisuuteen kuntoutuspsykologin kanssa. Sekin vaati postia koulutoimenjohtajalle, vaikka lystin maksoi sairaanhoitopiiri.
Muuten meidän lapsi on saanut 2 vuotta neuropsykologista kuntoutusta kelan maksamana 90min viikossa, vanhemmat on saaneet tukea ja vinkkejä ja koululla on kuntoutuspsykoloigit yrittäneet käydä neuvomassa useampaan otteeseen, mutta kuten sanottu, siellä mikään ei mene perille. Lisäksi meidän nuorella on yläkouluiästä ollut käytössä myös lääke. Kaikki nämä ovat tietysti olleet mahdollisia vasta diagnosoimisen jälkeen. Eihän voi hoitaa, jos ei tiedä, mitä hoidetaan. Eniten apua näistä on ollut siitä neuropsykologisesta kuntoutuksesta, mutta ei se yksinään ole riittänyt, toimenpiteitä koulussa ja lääkitystä on tarvittu myös. Lääkekään ei ole mikään onnen avain, se ei poista kaikkia oireita ja jos annostus on väärä, se voi myös pahentaa niitä (lisätä jumeja ja kyvyttömyyttä lopettaa tehtävä, jos annos on liian pieni ja huonoa oloa, jos annos on liian iso). Lisäksi siihen tuntuu liittyvän järjettömän iso stigma, siihen nähden, että sen väärinkäyttö on käytännössä mahdotonta, eikä siihen voi jäädä riippuvaiseksi niin kuin vaikka särkylääkkeisiin voi.
meidänkin laplla on muuten lukihäiriö. Jos itseksenne tutustutte apukeinoihin sen suhteen, tuplaaminen voi olla hyväkin juttu. Myös lukihäiriöön on neuropsykologista kuntoutusta tarjolla, jos häiriö on tarpeeksi pahan (meidän pojan ei ollut, vaikka se haittaa opiskelua ja varsinkin kielten opiskelua ja opitun osoittamista kirjallisessa kokeessaihan selvästi).
What- neuropsykologista kuntoutusta lukihäiriöön? Ja noin jumalattoman paljon? Ei taida kersa olla mikään järjen jättiläinen jos ei jo tuolla määrällä ole toennut...tai sitten olet vinkunut lisää ja lisää niin, että joku muu tarvitsija on jäänyt ilman, noita määrärahoja ei yleensä puussa kasva?
[quote author="Vierailija" time="09.08.2013 klo 18:05"]
What- neuropsykologista kuntoutusta lukihäiriöön? Ja noin jumalattoman paljon? Ei taida kersa olla mikään järjen jättiläinen jos ei jo tuolla määrällä ole toennut...tai sitten olet vinkunut lisää ja lisää niin, että joku muu tarvitsija on jäänyt ilman, noita määrärahoja ei yleensä puussa kasva?
[/quote]
Mikä sun häiriösi sitten on, kun et osaa sisälukua? Kolmosen lapsi ei saanut neuropsykologista kuntoutusta lukihäiriöön, vaan adhd:hen mutta kolmonen tietää - aivan oikein - että vaikeaan lukihäiriöönkin sitä voi saada. Kuntoutus voi kestää mitä tahansa puolesta vodedsta kolmeen vuoteen.
Kiitos vastauksista. Tähän aikaan vuodesta sitä tulee niin toivoton olo... Taas se valitus alkaa. Jutun jujuhan on siinä, että vanhemmat eivät voi omin voimin lasta tuosta vain valmentaa päiväkodin ja koulun mieleiseksi, vaan pitäisi olla jotain konkreettista neuvoa. Kaikki lausunnot ovat toistaiseksi olleet sellaista diipadaapaa, että ei noista saa selvää. Jos on lapsen nimikin väärin niin ei se rohkaise uskoutumaan enempää... Ja kaikki ehdotukset jatkotutkimuksista ovat olleet niin epämääräisiä, että eivät motivoi näkemään lisää vaivaa. Jos ongelmat todella ovat niin pieniä, miksi tutkia?
Eniten on tähän mennessä ärsyttänyt uuden koulun asenne. Että jos lapsella on välillä kirja hukassa ja tehtävät tekemättä, ei tukiopetusta voida antaa. Luokalle jättäminen kuulemma korjaa tämän puutteen. Lapsella itsellään on vakaa usko siihen, että hän ei opi tiettyjä asioita koskaan, eikä siihen vanhempien keskustelu tunnu auttavan eikä kai loppuun asti voikaan. Vanhassa koulussa sai tukiopetusta kyllä paljonkin, mutta uudessa koulussa se ei onnistunut. Vaikea ymmärtää miksi.
Nuoremmalla ei ole oppimisessa mitään vikaa, vaan temperamentti on ns. vaikea. Ei viihdy hyvin muiden kanssa ja turvautuu helposti nyrkkiin, jos homma ei suju. Kotona lueskelee ja pelailee itsekseen. Pitää kai hankkia sille kuntoutusta, että jaksaa olla isossa ryhmässä ja piittaamatta melusta ja hälystä.
Meillä lasten vanhemmilla on tasan samanlaiset keskittymishäiriöt, mutta niistä huolimatta olemme kyenneet kouluttautumaan ja menestymään elämässä. Tekisi mieli selvittää, mikä nykykoulussa on niin kummallista, että lapsi ei siellä kestä. Pitääkö olla monimutkainen tukikoneisto, jotta suht tavallinen lapsi pystyy käymään koulua muiden kanssa? Millaisia ne muut lapset ovat? Ihan samanlaisia tahvoja meillä käy kylässä ja leikkii pihalla.
Luokalle jättämisestä on se apu, että aivot ovat kehittyneemmät seuraavalla kierroksella. Sillä on oppimiseen yllättävän paljon vaikutusta. Muistathan myös, että kun lapsi on perinyt teiltä molemmilta keskittymishäiriöt, on hänen tilanteensa todennäköisesti vaikeampi kuin teidän.
Entisaikaan näen pari eroa: Nykyajan pelimaailmassa ja viihteen keskellä varttuneille lapsille, on järjestettävä koulupäivään kaikenlaista kevennystä ja ohjelmaa. Ennen oppitunnit olivat tylsempää puurtamista, joka helposti ennakoitavana sopi erityislapselle paremmin. Tavalliset lapset taas pistävät täysin ranttaliksi, jos heidät pakotettaisiin entisajan tasaisesti eteneville ja ehkä tylsille tunneille. Kaikkiaan oppilaiden kyky tehdä pitkäjänteisesti tehtäviä ja opiskella on suorastaan romahtanut viimeisen 15 vuoden aikana. Pitkään opettajan tehtävissä olleet valittavat, etteivät he voi käyttää vanhoja kokeita (vaikkapa kielissä), kun lapset eivät niistä enää selviä.
Onko sulla näiden väitteiden tueksi mitään tutkimusta. Parin yksittäisen opettajan puuskahdus ei riitä, eikä mutuilu. Esimerkiksi poikien taidot englannissahan ovat parantuneet!
[quote author="Vierailija" time="10.08.2013 klo 08:24"]
Kaikkiaan oppilaiden kyky tehdä pitkäjänteisesti tehtäviä ja opiskella on suorastaan romahtanut viimeisen 15 vuoden aikana. Pitkään opettajan tehtävissä olleet valittavat, etteivät he voi käyttää vanhoja kokeita (vaikkapa kielissä), kun lapset eivät niistä enää selviä.
[/quote]
Ruokavalion muutos, radikaali sellainen ja eye-q öljyn syöttäminen.
Lapsi on kuin toinen. Aikaa se vie ja kärsivällisyyttä, ja vaatii asiaan paneutumista aika tavalla vanhemmilta, mutta kun tulos on se, että lapsi pystyy elämään normaalia elämää ja opiskelemaan ja huomaa itsekin, että asiat sujuu, vaiva on sen arvoinen.
Näitä uutisiahan on ollut tiedotusvälineissä jatkuvasti:
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2013031916803569_uu.shtml
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288339922825.html
Jännittävää, että 1950-luvulla puuro, perunat ja maito eivät aiheuttaneet kenellekään mitään keskisttymishäiriöitä, vaan lähinnä ongelmia aiheutti niiden puute. Nykyään taas tauti kun tauti paranee, kun viljat ja maidon janperunan jättää ruokavaliodta pois. Tai sit kyse näissä ruokavaliohömpötyksissä on samasta ilmiöstä kuin pululla, joka raitiovaunun lähestyessä alkaa vimmatusti nokkia hiekkaa katukivien välistä - sijaistoiminto, kun ei muutakaan keksi.
Jos lapsellasi on koulussa keskittymishäiriötä ja JOS ne haittaavat suuressa määrin opinnoissa edistymistä, harkitsisin vakavasti diagnoosin hankkimista. Tällöin tulisi mahdollisuus lääkityskokeiluun. Huom, kokeiluun. Monet lapset oikeasti hyötyvät lääkityksestä ja opinnot alkavat taas luistaa. Lapset käsitys itsestään oppijana saattaa kärsiä, jos keskittyminen on vaikeaa ja saa koko ajan negatiivista palautetta sanoin ja arvosanoin. Lääkityksen voi ottaa niin lyhytkestoisena, että sen vaikutus kestää vain koulupäivän ajan. Tietenkään kaikille lääkitys ei sovi tai sivuvaikutukset ovat suuremmat kuin saatu hyöty, mutta kokeilussa ei menetä mitään.
Tottakai ammattilaiset valittavat lapsen "vaikeutta", kun paikalla on tsiljoona muuta lasta, jota pitää auttaa ja ohjeistaa, joten ns. vaikeat lapset sekoittaa pakkaa aika lailla. Jos henkilökuntaa olisi tarpeeksi, tämä olisi vain järjestelykysymys. Lohtuna sanottakoon, että lapset voivat oppia hallitsemaan omia oireita, jos heitä siihen vain opetetaan. Ainakin pienin askelin. Opettajilla ei vain tahdo riittää aikaa ja mahdollisuuksia näiden taitojen opettamiseen.