Mitä lapsi antaa?

Lapsi antaa mahdollisuuden ainutlaatuiseen lapsen ja vanhemman väliseen ihmissuhteeseen, joka muuttuu vuosien ja vuosikymmenten kuluessa.

Lapsi antaa myös mahdollisuuden seurata kuinka hän kasvaessaan luo suhteen muuhun ympäröivään elämään ja itselle tärkeisiin ihmisiin.

Edellä mainitut ovat itselleni tärkeitä asioita, monen muun täällä jo mainitun asian kanssa. Muille vanhemmille muut asiat voivat olla tärkeitä.

Miksi ap kysyt? Mielestäni olet hakoteillä, jos perustelet itsellesi sitä ettet halua lapsia, sillä ettet jää paitsi mistään, mitä ei voisi muilla keinoin saada. Totta kai jäät. Samoin minä jään paitsi monesta asiasta, mitä itse en valitse yrittää/tehdä. Ei se haittaa! Ei sinun tarvitse haluta lapsia. Vai onko niin, että olet epävarma päätöksestä ja haet peilausta siihen?

Vaikka vanhemmanrakkaudella onkin biologiset korrelaattinsa (oksitosiini jne.) niin on myös kaikella muulla inhimillisellä toiminnalla/kokemuksilla, kuten romanttisella rakastumisella, ystävyydellä, altruismilla jne. 

[quote author="Vierailija" time="11.05.2013 klo 13:48"]

 Tosiasia on kuitenkin, että lapsen ja vanhemman kiintymyssuhde on pitkälti biologisesti ohjattua. Lapsista huolehtiminen on lajin säilymisen kannalta aivan liian tärkeä asia, että sen voisi jättää vain ihmisen harkinnan ja normaalin tunnesäätelyn piiriin. Mekanismin täytyy olla voimakkaampi ja automaattisempi kuin esimerkiksi ystävyyssuhteita luotaessa.

[/quote]

varmaan biologiallakin on tekemistä asian kanssa en sulje sitä pois , mutta kyllä se aito rakkauden tunne tulee (ainakin meillä) myös lapsiin jotka ei omaa samoja geenejä, kun pohdin tuota omaa katrastani joista osa synnyttämiäni ja toiset "vain" meillä on ollut kunnia kasvattaa niin ei se rakkauden tunne eroa toisistaan millään tavalla, pari lastenlastakin on jo siunaantunut eikä meillä lapset itse tai me erittele että hän  "meidän" sukua ja hän ei. Eli kyllä perheen ä kasvaa yhteen ja tuntee yhtenäisyyttä vaikka biolooginen tekijä puuttuu. Ja kysymykseen mitä ne lapset sitten antaa, itseasiassa en tiedä muutakuin että perhemuodon joka minulle aina ollut itsestäänselvyys, minulla aina ollut "biologinen" vietti lapsien hankkimiseen ja kun vielä ihastuin rakastuin mieheen jolla ajatusmaailma sama niin siinä se oli, valintaani monesta lapsesta en ole ikinä katunut. Minulla sattuu olemaan läheinen ystävä joka taas nuorena teki päätöksen ettei ikinä halua lapsia, myös hänen nuoruuden ihastus oli samaa mieltä mutta "tulikin" sittemin isäksi toisen naisen kanssa, no se sivuseikka, ystäväni näkemystä en ole ikinä kyseenalaistanut hänelle kanta niin selkeä, olen kyllä mielessäni joskaus ajatellut että hänestä tulisi valtavan hyvä äiti kaikkineen mitä se minun arvomaailmassa pitää sisällään mutta ihmisenä kunnioitus ja ystävän rakkaus häntä kohtaan ei pienenmpi vaikka hän ei lapsia "hankikkaan"

[quote author="Vierailija" time="13.05.2013 klo 09:27"]

Kenenkään ei tarvitse lapsia hankkia ellei halua. Kyllä niitä haluavia on jo tarpeeksi. Mutta lupaathan, ap ja muut myös, ellei ole lapsia, älä esiinny besserwisserinä neuvomassa kasvatusasioissa.

Minua sapettaa suunnattomasti se, että parhaita kasvattajia on aina lapsettomat.

[/quote]

Antaa heidän olla rauhassa kaikkitietäviä. Se on heille vielä helppoa.. ;) Minua ainakin useimmiten lähinnä vain huvittaa lapsettomien kasvatusneuvot, koska useimmiten menee niin metsään kuin vain voi täysin tietämättömän ja kokemattoman "ymmärtävät" vinkit mennä.

Lapset tuo unettomia öitä, väsymystä, kireitä pinnoja, harmaita hiuksia, kihomatoja, täitä, kaiken maailman tauteja ym. Silti en vaihtaisi yhtään ainuttakaan päivää pois.

T. Neljän äiti

[quote author="Vierailija" time="13.05.2013 klo 10:17"]

Lapset tuo unettomia öitä, väsymystä, kireitä pinnoja, harmaita hiuksia, kihomatoja, täitä, kaiken maailman tauteja ym. Silti en vaihtaisi yhtään ainuttakaan päivää pois.

T. Neljän äiti

[/quote]

Komppi, on niin vaikea selittää miksi tämä on näin.

Aloitushan on kerännyt jo mukavasti vastauksia. Mainiota! Toivon, että tämä ketju pysyy aiheessa ja joutavat lapsellisuus vs. lapsettomuus -vastakkainasettelut jäävät jonnekin muualle. Mitä selkeämpiä vastauksia saan, sitä iloisempi olen.

Joku kysyi, miksi avasin tämän ketjun ja epäili minun teeskentelevän, etten tosiasiassa jäisi mistään paitsi. Näinhän en suinkaan ajattele, vaan tiedän varmasti jääneeni paitsi kaikenlaisesta. Haluankin nimenomaan tietää, mitä asioita ei teidän mielestänne voi saada mistään muusta kuin vanhemmuudesta.

Myös miesnäkökulma kiinnostaa: mikä on isyydelle ainutlaatuista, mitä isä voi saada vain isän roolistaan? 

t.ap

[quote author="Vierailija" time="13.05.2013 klo 10:42"] Joku kysyi, miksi avasin tämän ketjun ja epäili minun teeskentelevän, etten tosiasiassa jäisi mistään paitsi. Näinhän en suinkaan ajattele, vaan tiedän varmasti jääneeni paitsi kaikenlaisesta. Haluankin nimenomaan tietää, mitä asioita ei teidän mielestänne voi saada mistään muusta kuin vanhemmuudesta. [/quote]

Kysymys kuului, miksi tämä kiinnostaa? 

Enemmän nuo lapset ovat opettaneet minulle asioita minusta kuin minä heille mitään. Miten reagoin, miten laaja tunneskaala voikaan olla. Sellaista rakkautta, mitä tuntee lastaan kohtaan en ole koskaan tuntenut ketään muuta kohtaan. Ja olen onnellinen, että olen sen saanut kokea, vaikka se ei aina kauhean mukava tunne olekaan. Ja ihan konkreettisiakin asioita: jalkapalloa, jääkiekkoa, koripalloa, yms. kitaran soittoakin:)

Kyllä itsellä olisi jäänyt sekä oma elämä että oma itse tosi vajaaksi, jos en olisi lapsia hankkinut.

Ehkä tämä on sama asia kuin parisuhde loppujen lopuksi. Joku ikisinkku voi sanoa että saa ystäviä tapaamalla ihan samat asiat kuin parisuhteessa ja siitä voi moni olla eri mieltä. Tai lastenkodissa asuva voi sanoa että vaihtuvat hoitajat oli ihan sama kuin oma pysyvä perhe. Nämä on niitä ihmiselämän peruspilareita, lapsuudenkoti, parisuhde, lapset... Onhan niissä vaikeutensa, mutta kuka vaihtaa täydelliseen elämään jossa on ruokaa, rahaa ja ylellisyyksiä kuin roskaa, muttei yhtäkään kanssaihmistä.

Meidän perheelle lapsi on antanut aivan uudenlaisen ihanan elämän, jossa jokaiseen päivään mahtuu iloa. Olemme opiskelijaperhe ja aiemmin elämä oli rytmitöntä ja osa päivistä oli tylsän mitäänsanomattomia, vaikka tietenkin hyviäkin päiviä oli. Lapsi on antanut meille kaikille selkeän rytmin -- niin uni- kuin ruokailurytminkin. Lisäksi lapsi on motivoinut pitämään kiinni pitkän tähtäimen suunnitelmista ja ponnistelemaan erityisen kovasti niiden eteen. Ihanaa on myös ollut saada lapsi suunnilleen samaan aikaan muiden läheistemme kanssa. On todella hauskaa seurata näiden yhteisiä leikkejä. Ja onhan se nyt yksinkertaisesti maailman parasta, kun joka aamu vierestä herää sellainen naureskeleva pikku nassikka. Muutoinkin on aivan hirmu hauskaa jakaa lapsen kanssa asioita ja naureskella jotain luru ludetta autokirjassa. Ja väärinkäsitysten välttämiseksi meidän perheessä on myös tämän muutaman vuoden aikana riittänyt jos jonkinlaista tautia ja murhetta, on ollut unettomuutta ja uhmaikäkin on alkanut. Mutta itse ainakin olen ottanut asian niin, että hankalatkin asiat kuuluvat elämään enkä yhtään häpeä pyytää apua tarvittaessa -- ja olemme sitä myös saaneet. Ehkä tuostakin syystä sanoisin että lapsi on tuonut ainakin meidän elämään jotain, mitä emme mitenkään olisi voinut mistään muualta saada: aivan ihanan tasaisesti onnellisen arjen. Tai miten sen sanoisi, lapseen liittyen kaikki on ihanan tasaisen onnellista, vaikka aikuisten maailma välillä onkin hirveän raskasta rahahuolineen ja opiskelu- ja työmurheineen.

Sisältöä elämään eikä ole enää vapaa-ajanongelmia. Helpompi liittyä muiden ihmisten seuraan, mikäli on edes jokin yhdistävä tekijä (se lapsi).

Biologisesti. Kun olin synnyttämässä esikoistani minulle tuli uskomattoman vahvana seuraavia ajatuksia: olen nainen ja minut on luotu synnyttämään, luotan kehooni, miten kehoni osaakin tämän homman näin hyvin". Ihan uskomattoman alkukantainen kokemus.

Sitten imetys, miten kauttaaikojen nisäkkäät ovat imettäneet poikasiaan. 

Näitä tunteita en olisi kokenut lapsettomana.

Lapsi lisää jopa vanhemman itseluottamusta. Vanhemmasta tuleekin se "esimerkki" millaisia arvoja haluaa jälkikasvulleen välittää.

Mielenkiintoinen kysymys, johon on vaikea antaa mitään konkreettista vastausta.

Ennen lapsen saamista en tiennyt, mitä rakkaus voi suurimmillaan olla, vaikka olenkin rakastanut miestäni, ystäviäni, lapsuudenperhettäni. Kaikkia muita kohtaan kokemani rakkaus vaan on sellaista, että sen on mahdollista sammua, tai ainakin muissa ihmissuhteissa voi ajautua tilanteeseen, ettei enää halua olla tekemisissä toisen kanssa. Lapsi taas voisi tehdä mitä tahansa, mutta silti vaan rakastaisin enkä hylkäisi. 

[quote author="Vierailija" time="13.05.2013 klo 07:31"]

Olen sitä mieltä, että esim. lasten kanssa työtä tekevillä, kuten lastenlääkäreillä, opettajilla jne, pitäisi ehdottomasti olla omia lapsia. Muuten heillä ei valitettavasti ole kykyä asettua lapsen asemaan ja tietoa lapsen toimimisesta, syistä, seurauksista jne. Maailma muuttuu, vähitellen, lasten myötä täysin uudeksi paikaksi.

[/quote]

Nämä mainitsemasi asiat ammattilaiset yleensä oppivat koulutuksensa kautta. Itse olen lastentarhanopettajana ja äitinä kuitenkin oppinut sen miten tärkeää on huomioida lapsi ja vanhempi osana heidän omaa perheyksikköä. Esimerkiksi vanhemmallakin on tunteet, huolet, tavoitteet, tietämys ja halu kasvatuskumppanuuteen. Ja toisin päin myös lapseen vaikuttavat perheen kulttuuri ja kasvatustyyli. Näitä en olisi sisäistänyt samalla tavalla ilman omaa lasta. Ammatillisena kasvattajana toimiminen on enemmän kuin työtä. Se on elämää.

tähän aikaa aamusta yön valvoneena voin sanoa, että lapsi vie ainakin yöunet. Antamisesta en nyt osaa sanoa.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2013 klo 02:01"]akas kiintyminen lapseen on toki tiedossa, joten sitä ei tarvitse mainita. Myös lapsen kehityksen seuraaminen, hoivaaminen ja kasvattaminen edellyttävät tietenkin sen lapsen, jos näistä asioista on kiinnostunut. Mutta kertokaa nyt, jos on jotakin muuta oleellista.

[/quote]

No eivätkö nuo sitten ole riittäviä asioita? 

Lapsen saamisen myötä toteutuu helpoiten ja konkreettisimmin se "elämän tarkoitus", eli oman lajin elämän jatkaminen. Siihenhän tässä pohjimmiltaan pyritään.

Minä saan lapsilta iloa ja hellyttävää, tahatonta tilannekomiikkaa joka on toisinaan niin osuvaa, että naurattaa ihan vuosiakin myöhemmin. Se on minulle hyvin tärkeää, jopa niin tärkeää, että harkitsen yrittää lisää lapsia...

Mäki joskus mietin. Onhan se ihanaa aamulla kun pikkuiset pulleroiset kädet kietoutuu sun ympäri ja toinen on niin suloinen pullanaama mutta kyllä mäki odotan sitä että mitä muuta tää äitiys on? Kun on tää päivittäin ihan helvetin rankkaakin, niin rankkaa että en tiedä haluanko toista lasta koskaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ai oksitosiiniko sen äidinrakkauden tuo? Onpas hitaasti vapautuvaa ainetta. Mutta kysymykseesi en osaa vastata. Ei mitään sellaista, mitä ei voisi jotenkin muutenkin saada. Nimim. Nyk. onnellinen äiti.