Lue keskustelun säännöt.
Läheisen vakava sairaus
10.05.2013 |
Ajattelin teitä ryhtyä sulostuttamaan näillä murheillani ja aatoksillani: ) Olettehan sentään olleet elämässäni mukana hiukan kauemmin kuin äidin syöpä, joka todettiin 2001.
Mulla on elämässä meneillään todella rankka vaihe, kuten kaikilla muillakin läheisillä. Pakko siis saada jonnekkin purkaa. Tähän päivään asti olen ajatellut että äiti paranee kunhan oikea lääke löytyy. Olen googlettanut oireita. Pohtinu oisko kyseessä maksan vajaatoiminta, tai kenties munuaisten, tai ehkä aivometastaasit. Miettiny miks ei lääkärit tee sitä ja tee tätä.. Olen siis ajatellut että lääke löytyy kunhan huomataan mistä vaivat johtuu. Nyt, ihan yhtäkkiä aloin ymmärtämään että ehkä sellaista lääkettä ei ole vielä keksitykkään. Ehkä äidin syövässä onkin alkanut loppuvaihe, jossa joka elin vain alkaa lakkoilla. Ehkä ne lääkärit kuitenkin olisivat voineet kertoa sen ihan suoraan. Tai ehkä he kertoivat, mutta minä en kuunnellut.
Kommentit (6)
[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 13:04"]
Kun opit hyväksymään sen että elämä on koko elämän ajan enemmän tai vähemmän luopumista, etkä sinä voi muuttaa sitä, niin vältät ainakin sen sudenkuopan ettet ala elää kenenkään toisen elämää ns. väärällä tavalla, vaikka tietenkin surisitkin. Eipä ihme jos olet lopussa, mikäli sun koko elämä pyörii äitisi sairauden ympärillä? Se ei ole oikein, eikä se ole kovinkaan tervettä käytöstä. Äitisi (mikäli hän on mieleltään terve) ei ihan varmasti toivoisi sinun, lapsensa, vetävän itseäsi loppuun tuollaisella tavalla, koska sinun aikasi elää on NYT. Ei ole tarkoitus kuulostaa kovalta, ja sitä minä en todellakaan ole, mutten yhtään jaksa läheisriippuvaisia kokopäivämarttyyreiksi alkavia ihmisiä, kiintiö tod. täynnä, joten jos(?) sulla sellaista käytöstä on havaittavissa itsessäsi, niin sitä voisi olla hyvä työstää, ihan jo siksikin että se vaikuttaa todennäköisesti moniin muihinkin ihmisiin.
[/quote]
Olipa asiantuntematon, itsekeskeinen ja sydämetön kommentti.
Todella paskamainen jopa av-palstalle, missä kuitenkin usein melkoisten psykopaatikkojen kokoontumisajot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä ottanut mitenkään loukkauksena tuota ekaa kommenttia. Tottahan se on. Tänä aamuna itsekkin ymmärsin ettei äiti voi olla mun koko elämä. Mulla on myös lapset, mies, koti, MINÄ ITSE joista minun on huolehdittava. Ja se minä itse on melkoisen tärkeä. Koska jos en muista huolehtia itsestäni, en jaksa huolehtia myöskään muista.
ap
Aika jännä, että joku älähti noin kovaa tuosta 2 kommentista..koska tottahan hän puhui.
En minäkään ottanut sitä mitenkään pahasti ja olen kuitenkin nuoren (47v) äitini muutama vuosi sitten syövälle menettänyt, hän sairasti n.4v ajan ja se viimeinen vuosi oli yhtä kuoleman odottelua. Ja kun se lopulta tuli niin se oli valtava helpotus vaikka romahdinkin jätettyäni äidille jäähyväiset sairaalan maan alla olevassa huoneessa hänen käsiään pidellen ja jo hieman viilennyttä otsaa suukottaen, äidin tuska ja kärsimys loppui.
Itkin kuin pikkutyttö, pieni taapero äidin syliin ja perään.
Kuten sanoin 3, niin ei oikeasti ollut tarkoitus olla kova, koska sitä minä en ole, mutta väännä sinä asia päässäsi kuten tahdot. Sisälukutaitoa, kiitos. Sinä olet aivan asiaton ja todella törkeä nimittelijä.
Jos sinä itse luit tuon aloittajan viestin tarkkaan, niin hänhän sanoi että tilanne on kestänyt jo yli kymmenen vuotta. Kuka sellaista kestääkään loputtomiin, siis mikäli koko ajan ollaan ikään kuin veitsenterällä toisen aikuisen ihmisen takia, toisen ihmisen voinnin mukaan mennään ja muu jää. Siitä on pakko tietyllä tavalla hieman etäännyttää itseään, mikäli ei halua että itsellekin käy tavalla tai toisella todella huonosti. Tarkoitus oli siis herättää (sulla kolmonen ymmärrys ei taida mitenkään riittää siihenkään, ymmärrän) sitä ajatusta että kaiken sen hänen läpikäymän surun keskellä se hänen omakin elämänsä on todella tärkeä, ei pelkästään muiden. Jos tämä ydinajatus on susta sairas, niin haista vaikka paska, ei siihen nätimmin ja rakentavammin voi sanoa. Sitä syöpää ei valitettavasti kukaan toinen ihminen pysty millään määrällä suremista ja loputonta uppoutumista taikomaan häneltä poiskaan! 2
[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 13:08"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 13:04"]
Kun opit hyväksymään sen että elämä on koko elämän ajan enemmän tai vähemmän luopumista, etkä sinä voi muuttaa sitä, niin vältät ainakin sen sudenkuopan ettet ala elää kenenkään toisen elämää ns. väärällä tavalla, vaikka tietenkin surisitkin. Eipä ihme jos olet lopussa, mikäli sun koko elämä pyörii äitisi sairauden ympärillä? Se ei ole oikein, eikä se ole kovinkaan tervettä käytöstä. Äitisi (mikäli hän on mieleltään terve) ei ihan varmasti toivoisi sinun, lapsensa, vetävän itseäsi loppuun tuollaisella tavalla, koska sinun aikasi elää on NYT. Ei ole tarkoitus kuulostaa kovalta, ja sitä minä en todellakaan ole, mutten yhtään jaksa läheisriippuvaisia kokopäivämarttyyreiksi alkavia ihmisiä, kiintiö tod. täynnä, joten jos(?) sulla sellaista käytöstä on havaittavissa itsessäsi, niin sitä voisi olla hyvä työstää, ihan jo siksikin että se vaikuttaa todennäköisesti moniin muihinkin ihmisiin.
[/quote]
Olipa asiantuntematon, itsekeskeinen ja sydämetön kommentti.
Todella paskamainen jopa av-palstalle, missä kuitenkin usein melkoisten psykopaatikkojen kokoontumisajot.
[/quote]
Olet selvästi sekä idiootti että ilkeä, joten epäilemättä kaikenlainen auttamiseksi tarkoitettu järkipuhe meniskin sulta viuhahtaen ohitse. Mutta sullehan ne kommentin 2 sanat ei edes ollut tarkoitettu, joten mitä edes mesoat siinä. Aloittajalla kyllä näköjään leikkaa. Oletko kenties itse juuri sellainen läheisriippuvainen ikuinen rasittava marttyyrivinkuja ja muita itse valitusta olostasi syyllistävä manipulaattori, muilta pienenkin ilon ja onnen pilaava muiden masentaja, jonka lähistöltä jostain kumman syystä lopulta kaikki katoaa? Et kai vain ole?
Kun opit hyväksymään sen että elämä on koko elämän ajan enemmän tai vähemmän luopumista, etkä sinä voi muuttaa sitä, niin vältät ainakin sen sudenkuopan ettet ala elää kenenkään toisen elämää ns. väärällä tavalla, vaikka tietenkin surisitkin. Eipä ihme jos olet lopussa, mikäli sun koko elämä pyörii äitisi sairauden ympärillä? Se ei ole oikein, eikä se ole kovinkaan tervettä käytöstä. Äitisi (mikäli hän on mieleltään terve) ei ihan varmasti toivoisi sinun, lapsensa, vetävän itseäsi loppuun tuollaisella tavalla, koska sinun aikasi elää on NYT. Ei ole tarkoitus kuulostaa kovalta, ja sitä minä en todellakaan ole, mutten yhtään jaksa läheisriippuvaisia kokopäivämarttyyreiksi alkavia ihmisiä, kiintiö tod. täynnä, joten jos(?) sulla sellaista käytöstä on havaittavissa itsessäsi, niin sitä voisi olla hyvä työstää, ihan jo siksikin että se vaikuttaa todennäköisesti moniin muihinkin ihmisiin.