Lue keskustelun säännöt.
Keittiöpsykologit, mikä miestäni vaivaa?
05.08.2013 |
- ei kykene näyttämään mitään heikkoutta/vajavaisuutta itsessään. en ole nähnyt hänen itkevän kertaakaan, (yhdessä 16v)
- nöyrtyminen on hänelle äärimmäisen vaikeaa
- kykenee normaalisti arvioimaan kaikkia muita ihmisiä (myös lapsiaan) paitsi omia vanhempiaan ja sisaruksiaan. Ei yksinkertaisesti VOI sanoa heistä mitään muuta kuin positiivista, heissä ei ole ikinä mitään vikaa, heistä ei yksinkertaisesti voi sanoa mitään epätäydellistä. jos itse teen niin, on hiljaa tai kiistää. Kykenee appivanhempiaan arvioimaan hyvässä ja pahassa, osaa analysoida heitä ja meidän lapsiamme normaalisti(Mä inhoan teidän äidin siäjasitä tapaa/en pidä tuosta lapsen käytöksessä.. Jne), mutta omassa lähtöperheessä kaikkiin VAIN hyvi. Ja jos jotain epätäydellistä onkin, sitä ei saa sanoa ääneen ikinä missään.
- Jos itken tai pahoitan mieleni hänen sanoistaan, ei lohduta. Ei myöskään ikinä aloita selvittämään riitaa. Ja jos aloitan keskustelun, puhumme vain minusta. Miten olen vaikea kanssaeläjä, miten minulla on huono itsetunto kun loukkaannun tuostajatuosta.
Mitä ajatuksia?
Kommentit (10)
Itse vähensin omista asiosta puhumista kun huomasin että silloisella tyttöystävällä, eli nykyisellä vaimoilla, oli pakonomainen tarve analysoida kaikkea mitä sanoin ja keksiä mitä oikeasti tarkoitin. Lisäksi hän iskee riidellessä kaikella aralla asialla mitä olin hänen tietoonsa saattanut.
Voisiko teillä olla mahdolista että yrittäisit analysoida liikaa tai keksiä merkityksiä sanomiselle tai käytät saamaasi tietoa väärin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lievä henkinen kypsymättömyys ja tiedostamattomuus. Tuollaisia on ihan valtavasti... Eikä kaikki noista ole edes ongelmia. Esim se ettei kykene/halua näyttää heikkouksia toisten edessä on ihan ok valinta. Harvoinpa siitä kauheasti hyötyykään että niitä toisten eteen erityisesti kantaa. Kaikki ihmiset ei vaan kaipaa sellaisten asioiden tai tunteidensa purkamista toisten kanssa vaan käsittelevät ne mieluiten yksin.
Nöyrtyminen on kaikille vaikeaa, ja ihmettelen oikeastaan miksi ihmisen täytyisi NÖYRTYÄ, minusta sanaan liittyy hyvin negatiivinen alistussuhteeseen viittaava sävy. Mutta jos nöyrtyminen tarkoittaa asioita kuten oman väärässäolon tai virheiden tunnustamista, niin onhan sekin tavattoman monelle vaikeaa. Sen kanssa kyllä pystyy hyvin elämään jos tietää että toinen nyt vaan on semmoinen että mieluiten jatkaa vaan eteenpäin ilman sanallisia anteeksipyyntöjä.
Tuokin on aika tavallista että omassa lapsuudenperheessä nähdään kaikki olevan hyvin, tai vielä tavallisempaa, että joitain puutteita nähdään, mutta niitä ei haluta ulkopuolisia, ei edes omaa puolisoa, ruotimaan. Eli koska aiheesta ei haluta puhua, sanotaan ettei ole mitään puhuttavaa. Jos tästä viimemainitusta on kyse, on kyse vain omasta valinnasta, jos taas henkilö ei oikeasti sisäisestikään tiedosta niitä ongelmia, on kyse jonkinlaisesta tiedostamattomuudestea, lapsuudenperheen haavekuvassa elämisestä.
Lohduttamattomuuskin voi johtua monesta asiasta. Jotkut on niin herkkiä etteivät kestä toisen pahaa oloa eivätkä siksi pysty lohduttamaan. Toiset, kuten minä itse, taas itse haluavat pahan olon tullen olla rauhassa eivätkä voisi sietää lohdutusta, ja helposti sitä kuvittelee, että muut ovat samanlaisia kuin itse ja siksi "antaa tilaa" toiselle käsitellä tunteensa, kun toinen oikeasti haluaisikin lohdutusta koska on ihan erilainen ihminen tuossa asiassa.
Riidellessä taas moni, ellei jopa useimmat, taantuu tasolle jossa menee tuollaiseksi toisen syyttelyksi ja inttämiseksi... Ja se, minkä kukin kokee riidaksi, on sekin yksilöllistä.
Minusta miehesi kuulostaa ihan tavalliselta ihmiseltä jolla on omat kehittymättömyytensä ja vikansa, mutta ei mitään erityisen huolestuttavaa. Sinulla itselläsi, kuten kaikilla muillakin, on ihan varmasti samantapaisia toista ärsyttäviä vikoja.
En osaa muuta sanoa kun että minua ei koskaan hyssytelty kun olin pieni ja vaikka kaaduin ja satutin itseni. Aina vaan kehotettiin reippasti nousemaan ylös, sai itkeä mutta kummatkaan vanhempani eivät koskaan lohdutelleet. Minä olen nyt ikävä kyllä aika samanlainen, tai yritän lohdutella, mutta se on vaikeaa, en jaksa kuunnella lasten pitempiä itkukohtauksia vaan kävelen pois paikalta pikku lohduttelun jälkeen.
Mieheni on aina parempi lohduttelussa ja jaksaa pidellä lapsia kauankin aikaa ja kuunnella itkua.
Ehkä miehesi ei osaa vaan lohduttaa kun ei ole sanoja ja ei tiedä miten ja miksi toista pitää lohduttaa.
En tiedä oliko tämä nyt vähän asian vierestä, mutta yritän nyt lohduttaa sinua.. :)
Kiitos tähänastisista! Mitä tuohon lohduttamiseen tulee... olen hyvin samanlainen kuin sinä ja mieheni kuten miehesi, kun kyse lapsista. Mutta minulla on tunne, ettei minun paha oloni kiinnosta häntä
Ekana tuli mieleen että ootko mun ex-miehen kanssa naimisissa? Mut vuodet ei täsmää.
Sit tuli mieleen että "RUN!!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 23:36"]
Ekana tuli mieleen että ootko mun ex-miehen kanssa naimisissa? Mut vuodet ei täsmää.
Sit tuli mieleen että "RUN!!"
[/quote]
Minulle tuli mieleen ihan sama.
Kypsymätön mies. Paheni ajan myötä. Ei osannut tai halunnut puhua ongelmista. Mökötti. Ja ihan taatusti osasyynä oli lapsuudenkoti. Oli saanut mallin sieltä eikä halunnut muuta.
Ootko ajatellu, että oot narsisti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kasvatettu tuollaiseksi eikä ole itse valmis muodostamaan omaa käsitystään maailmasta. Pahaa ja heikkoa ei ole jos sen kieltää... ja sitten ihmettelee miksi kaikki ei täsmää.
Kasvatettu tuollaiseksi. Heikkoutta ei saa näyttää ja muutenkin julkisivu pidettävä kiiltokuvamaisena pystyssä. Vetää roolia täydellisen perheen täydellisenä poikana yhä. Ei ole saanut eväitä käsitellä muiden, läheisten ihmisten heikkoutta, paitsi esittämällä ettei mitään heikkoutta ole olemassakaan. Jollain tasolla ymmärtää ettei ihmiset ole täydellisiä, mutta ei pysty pääsemään irti roolistaan kun kyse on vanhemmat ja sisarukset. Se ettei yritä pakottaa sinua ja lapsia tuohon samaan rooliin on todella iso edistysaskel, ymmärsin siis että hän ei kiellä sinua näyttämästä tunteitasi lasten nähden tai lohduttamasta lasta.
Ja sitten dekkaripokkari lisäys. Perheellä on niin iso luuranko kaapissa ettei kukaan uskalla lipsua hetkeksikään roolistaan ettei se paljastuisi. Jokainen saa sitten kehitellä juonta eteenpäin kun pistää päätä tyynylle, kuten itse ajattelen tehdä nyt =)
Voi että... Vastatkaa nyt joku edes!