Onko kukaan miettinyt pärjäisikö lasten kanssa yksin?

Ja onko niin, että ex vaihtelee mieltänsä miten sattuu muutoinkin kuin kerran vuodessa?

Useampia tiedän, pari tunnen. Ja ainakin yhden tiedän jonka ex peruu vain jos on oikeasti hyvää syy. Ja silloin koittaa vaikka viikolla järjestää korvaavan tapaamisen.

yksinhuoltajaäidiksi, muuta kun leskeksi jäädessäni.



Jos ero tulee, lapset on viikko-viikko-systeemillä ja me asuttais lähekkäin.



En yhtään epäile, ettenkö pärjäisi neljän kanssa yksin, jos olisi pakko, mutta kun mun mies on mielettömän hyvä isä, joten mitään pakkoa ei tällä hetkellä olisi moiseen eron sattuessa.



Olisi mulla lapsenhoitoapua niin halutessani ilman miestäkin, mutta olis se kovaa hommaa kaikki neljä kasvattaa aikuiseksi ilman sitä toista aikuista joka ottaa osavastuun.

meilä on kehitysvammainen lapsi

Olen todellakin miettinyt miten pärjäisin yksinäni. Ero ei ole meille vaihtoehto, mutta leskeksihän voi jäädä milloin hyvänsä. Lähipiirin kuolemantapausten vuoksi olen miettinyt asiaa perusteellisesti.



Taloudellinen pärjääminen huolettaisi aluksi, mutta uskoisin saavani edes jonkun työpaikan nopeastikin.

Psyykkistä jaksamista on vaikea ennustaa, mutta olen sisukas, joten varmasti kaikki menisi ihan ok.

Alkoholia en onneksi käytä, joten ei olisi huolta siitä että hukuttaisin surujani baarissa.

Vaan kun ei sitä ennen lasten saamista tajua, millaista lapsen kanssa eläminen on. Vaikea siinä vaiheessa sanoa, pärjääkö.



Uskoisin pärjääväni, jos pakko olisi. Käytännössä olen mieheni työvuorojen takia joka toinen viikko yksin vastuussa lapsista. Mies tekee silloinkin osansa kotitöistä (kun me muut olemme päiväkodissa, koulussa ja töissä), joten siinä mielessä en ole yksinhuoltaja.



Mikä tärkeintä, voin jakaa lapsiin liittyvät asiat mieheni kanssa. Sitä henkistä tukea ja yhteenkuuluvuutta jäisin varmasti eniten kaipaamaan. Ja tietysti joutuisin rajoittamaan omia menojani.

kilahtavat totaallisesti jos ex ei otakkaan lasta sovittuna päivänä. "pää leviää jos en taaskaan pääse baariin, kun tuo p*ska isä ei otakkaan tänä vkl!"



...tekevät/sanovat noin kun ex vaihtaa sovitun tapaamisen, ap?

useimmiten on vaan paras mennä sovitun mukaan. Se helpottaa elämän järjestämistä.

Olen vierestä seurannut siskoni eroa ja heidän sovittujen tapaamisten muokkaamista ja täytyy sanoa: helpointa olisi kun eivät muuttaisi mitään.



Varsinkin eron alku vaiheessa. Sitten kun paha mieli erosta on pois, voi alkaa vekslaamaan vaihtoja ja ne eivät enää kaada maailmaa kuten eron alussa.

se ex ärsyttää vaan niin paljon, ettei haluaisi mitään ylimääräistä tekemistä hänen kanssaan. Tällöin kannattaa pysyä sovitussa, eikä muuttaa tapaamisia.

Minua on alkanut ärsyttämään yh.äidit jotka kilahtavat totaallisesti jos ex ei otakkaan lasta sovittuna päivänä. Siis joo ymmärrän että se ärsyttää, mutta nämä "pää leviää jos en taaskaan pääse baariin, kun tuo p*ska isä ei otakkaan tänä vkl!"

Minusta kun niin isien ja äitienkin pitäisi ennen lapsen hankkimista miettiä että pärjääkö jos vaikka se puoliso kuolee. Vai leviääkö pää kun ei ole puolisoa, eikä sitä vkl vanhempaa.

Ihan ensialkuun pakko sanoa: Kuulostat todella "empaattiselta" ja "ihanalta" ihmiseltä..

Mutta sitten puhutaan ihan tosissaan:

On täysin eri asia olla yksin lasten kanssa kuin niin että se lasten isä/äiti on perheessä. Oikeasti tuota hommaa ei tajua ellei siitä ole itsellään kokemusta. JA ei, reissutyötä tekevä puoliso ei ole sama asi kuin se että olet oikeasti yh.

Silloin kun olet yh, olet niiden lasten kanssa 24/7, teet kaikki päätökset itse, ja useimmiten olet se "paha poliisi" kun "kyllä isi/äiti antaa mun tehdä näin/lupasi ostaa sen kalliin läppärin/antaa valvoa pitkään/antaa syödä herkkuja ennen ruokaa/ei pakota syömään liha-perunalaatikkoa" jne.

Veikkaan ihan tosissani että kukaan ei oikeasti tiedä että "pärjääkö yksin" lasten kanssa, ei etukäteen. SIinä vaiheessa kun jää oikeasti yksin, iskee se yksinhuoltajuuden todellisuus päälle, eikä siinä se etukäteen miettiminen auta asiaa.

Tuttavani erosi taannoin ja hän oli ennen niitä jotka ihmettelivät yksinhuoltajien "valittamista" siitä jos etävanhempi perui tapaamisen tms. Sanoipa ennen eroaan että hän ei ikinä olisi sellainen valittaja kuin mitä moni yh on. Sanoi myös, että ei lasten kanssa yksin oleminen ole niin hirveää kun olihan hän lasten kanssa kotona kun lapset olivat pieniä ja kestänyt miehen työmatkat jne..

Ero tuli miehen toimesta, tuttava haki kostoksi yksinhuoltajuuden ja valittaa nyt aina jos lasten isä ei pystykään ottamaan lapsia.

Pakkohan se on. Kuka ne lapset hoitaa jos ei exä tai sinä?

Ihminen venyy monenmoiseen kun on pakko. Lapsien kyseessä ollen uskon että suurinosa pärjää yksin, sitten on tietty niitä, jotka eivät pärjää vaikka kuinka autetaan. Onneksi heitä on vain marginaali.

Enemmän mulla on tukiverkkoja kuin monella ydinperheellä, mutta sille on selityksensä. Olen avoin, sosiaalinen ja autan mielelläni muita.



Pää räjähtelee tasaisin väliajoin, mutta ei sen takia, että en pääsisi jonnekin.

Siis olen kuullut tosi monen yh äidin suusta tämän "pää leviää" Joitakin fb kaverina ja siellä aina aika ajoin haukutaan mies lyttyyn. Ja joo en puolusta näitä miehiä, tottakai niiden pitäisi tapaamisista kiinni pitää, tai sanoa reilusti että eivät aio tavata ollenkaan jos kiinnosta.



Mutta tämä minua ihmetyttää että ollaan niin tyhmiä että ei ajatella sitä että lapsen/lapsien kanssa saatta joutua pärjäämään yksinkin. Toki isovanhemmat,sukulaiset jne. auttavat mutta tuskin mitenkään säännöllisesti.



Ja itselläni on kolme lasta ja jokaisen kohalla olen miettinyt selviäisinkö yksin. Ehkä johtuu siitä että äitini joutui selviämään yksin, ja siitä kun olen läheltä seurannut tämmöistäkin äitiä jolle on maailman loppu jos ei saa omaa aikaa viikottain.

Lapsen kanssa 24/7, ei ole hajonnut pää. Pitäiskö?

Sekin exä joka "vain kerran pari vuodessa, ja aina aiheesta" muuttaa tapaamisia, saattaa ajoittaa nuo huonoihin hetkiin.



Yh usein tekee suunnitelmia niille päiville kun lapset ovat toisella vanhemmallaan. Jos ajatteli pitää siivouspäivän tai vaan löhöillä sohvalla, niin muutokset eivät haittaa.

Mutta jos on jotain suunnitelmia/spesiaalia (esim. kylpyläviikonloppu kaverin kanssa,kampaaja luokkakokous, lempibändin Suomen keikka tmv.) niin tottakai se suoraan sanottuna v*tuttaa jos tulee muutoksia.



Ja moni m*lkku exä tietää varsin hyvin exänsä menot, eli pystyy täsmäiskemään niille päiville kun on suunitelmia. Tiedän yhdenkin ihmisen, jonka pitää aina huolehtia varmistus jos tärkeää menoa silloin kun lapset isällään, koska ei voi luottaa siihen että ottaa lapset (jos saa kuulla että ko. henkilö ei aio kotona olla vaan menoa).

Uskoisin kyllä, että pärjäisin lasten kanssa yksin. Mies on ollut välillä esim. ulkomailla töissä ja käynyt kotona n. 2 kk välein. Hyvin pärjäsin, eikä hajonnut pää.



Mutta siihen n. 3 päivän jaksoon kun mies oli kotona, olin keskittänyt kaikki kerääntyneet omat menot: lääkäri, kampaaja, koiran eläinlääkäri. Jos mies olisi vaikkapa 1-2 päivän varoitusajalla perunut kotiin tulonsa, niin olisi hajonnut pää! Ei sen takia, ettenkö voisi mennä lääkäriin, kampaajalle tai viedä koiraa eläinlääkäriin myös lasten kanssa, vaan siksi, että se on niin paljon helpompaa tehdä yksin. Ja jos suunnitelma muuttaa yht'äkkiä, niin on aikamoinen homma järjestellä kaikki taas uusiksi.



Taloudellisesti tekisi tietysti tiukkaa olla yksin, joutuisin vaihtamaan pienempään asuntoon, etsimään parempipalkkaisen työn, lapset joutuisivat lopettamaan harrastukset ym., mutta pärjättäisiin kyllä.

tai.. yksin ja yksin. exän kanssa hyvät välit ja meillä on sovitut tapaamiset, joista joustetaan tarvittaessa ja vaihdellaan.

Pärjäisin, mutta koska lapsilla nyt on isä, niin pää voisi hajota, jos se usein viimetipassa alkaisi perumaan sovittuja tapaamisia.



En käy baareissa, mutta olen muuten orientoitunut omaan aikaan, kun lapset käyvät isällään.

Olen esim. ollut lasten kanssa 6kk itsekseni niin, että mies kävi sinä aikana kotona tasan kaksi viikonloppua! Muutenkin olen säännöllisesti yksin lasten kanssa viikonloppuja/viikkoja. En enää niin paljoa kuin muutama vuosi sitten, mutta silti.



Joten sanoisin, että minulla on kokemusta yksinhuoltajuudesta. Ei se mitään hauskaa ole, kun ei ole sitä toista siinä ja kaikkiin omiin menoihin pitää ottaa lapsi/lapset mukaan. Meillä ei ole täällä sukulaisia, jotka voisivat hoitaa vaan olen välillä sitten ihan palkannut hoitajan, jotta olen päässyt gynegologille tai kampaajalle.



Toki välillä on ollut hermot tiukalla, mutta onneksi on ihania ystäviä ja heidän lapsiaan joiden kanssa voi sitten viettää aikaa. Ja aina voin soittaa omalle äidille vaikka ei hänestä ole kuin juttuseuraksi, asuu niin kaukana ettei hoitoapua ole kuin kerran-kaksi vuodessa.

Silti kaikki sympatiani niille äideille, joiden ex-puolisot eivät pidä kiinni sovituista ajoista. On muuten inhottavaa myös lapsille, ei pelkästään äideille.



Mietipä itse, jos vaikka työpaikallasi, lastesi hoitopaikassa/koulussa tai yhteiskunnassa yleensäkin olisi joka päivä eri säännöt, eikä mikään sovittu koskaan pitäisi paikkaansa. Ap menisi töihin, mutta palkkapäivänä työnantaja ei "ehdikään" maksaa palkaa... Ap vie lapsensa aamulla tarhaan, mutta hoitajia ei olekaan huvittanut tulla paikalle... Illalla kauppaan mennessä kauppialle onkin tullut jotain muuta tärkeämpää ja se on laittanut putiikin jo kiinni... Get the point?



Koko yhteiskuntamme toimii sillä periaatteella, että sovituista asioista pidetään kiinni ja asiat ovat suurin piirtein ennustettavia, muuten ei kenenkään elämästä tulisi mitään. Ei ole pelkästään hermoheikkojen lähivanhempien heikkous jos pää hajoaa muuhun.