Oletko joutunut luopumaan jostain unelmastasi rahanpuutteen takia?

monta vuotta jo niiin köyhää että ei paljon enään unelmia edes ole kun ei niitä voi toteuttaa.

Eli en unelmoi kalliista jutuista

Olen unelmoinut monista kauniista vaatteista tai paremmasta käsilaukusta. Monet lomamatkat on suunnitteluvaiheessa katkenneet rahan puutteeseen. Haaveilen myös kodinhoitohuoneesta.

Opiskelusta, kirjoittamisesta, soittamisesta... Toki rahanpuute ei ole ollut ainoa syy, mutta enempi raha olisi yksinään mahdollistanut näiden unelmien toteuttamisen pidemmälle.

Lapsesta asti. Sitä se on köyhän elämä. Joihinkin unelmiin vain tarvitsee rahaa.

moneen unelmaani olisi kuulunut se, että niiden eteen olisi harjoitellut lapsesta asti, eikä se köyhänä onnistu.



Eikä myöskään mikään matkustelu, unelma-asunto tai ulkonäkökään tule olemaan mahdollista.

Parikymppisenä luovuin unelma-alani opiskelusta kun otimme 1. miehen kanssa 16% korolla asuntolainan. Sitten tulikin lapset ja opiskelin "perustutkinnon" jolla työllistyin.



Yksinhuoltajana olin vielä niin nuori että olisin voinut jatkaa opiskelua mutta miten olisin elättänyt lapseni?



Nyt olen jo sen ikäinen että haaveilin miehen kanssa velattomuudesta - talo ei mennyt kaupaksi ja jouduimme luopumaan haaveesta kakkoskodista ulkomailla, samoin 3. talomme tontista. Tässä asutaan ja odotellaan että ajat paranee...



Ehkä sitten eläkeiässä....?

Lapsesta asti. Sitä se on köyhän elämä. Joihinkin unelmiin vain tarvitsee rahaa.

ja olen elänyt elämäni niin ettei oman perheeni kanssa köyhäillä ja lasten ei tarvi samalla tavalla luopua unelmista.

Parikymppisenä luovuin unelma-alani opiskelusta kun otimme 1. miehen kanssa 16% korolla asuntolainan. Sitten tulikin lapset ja opiskelin "perustutkinnon" jolla työllistyin.

Yksinhuoltajana olin vielä niin nuori että olisin voinut jatkaa opiskelua mutta miten olisin elättänyt lapseni?

Nyt olen jo sen ikäinen että haaveilin miehen kanssa velattomuudesta - talo ei mennyt kaupaksi ja jouduimme luopumaan haaveesta kakkoskodista ulkomailla, samoin 3. talomme tontista. Tässä asutaan ja odotellaan että ajat paranee...

Ehkä sitten eläkeiässä....?

Lähdin 200km päähän yliopistoon ja koska mies ei tätä hyväksynyt, niin erohan siitä tuli. Mutta tiesi, että jos en sitä silloin tee, niin kadun myöhemmin raskaasti.

Yksinhuoltajana olin vielä niin nuori että olisin voinut jatkaa opiskelua mutta miten olisin elättänyt lapseni?

ja eikö isä kuitenkin olisi elättänyt osansa?

ostin todella ihanan asunnon ja pystyin lyhentämään sitä. Sitten tapasin mieheni, menimme naimisiin ja onneksi vuositarkastuksessa ilmoitin lapsihaaveet. Tässä vaiheessa tuli ilmi, olin 28 v että lapsettomuushoidot ovat ainoa tapa minun tulla raskaaksi.



Ei ollut varaa maksaa hoitoja sekä asuntolainaa.



Nyt onnellisesti miehen ja lapsen kanssa vuokra-asunnossa.

Olen tyytyväinen näin. Kuten joku muukin sanoi, niin olen suhteuttanut unelmani tulotasooni. Unelmani on aika maltillisia ja ne pystyn toteuttamaan kivuttomasti.

Vaatteitakin ostan vasta kun todella tarvitsen (entiset rikki ja moneen kertaan paikatut).