Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ankea sukujoulu tulossa

Vierailija
09.12.2012 |

Tähän asti oltu joka toinen joulu anopilla, joka toinen minun vanhemmilla. Kesällä muutettiin omaan taloon ja ilmoitin miehen suvulle, että tervetuloa meille jouluna. Anoppi vastusteli, mutta mies sanoi, että on aika muuttaa systeemejä, meillä on tilaa.



Marraskuun lopussa ryhdyin kyselemään, mitä kukakin tuo. Miehen sisarukset olivat ihmeissään: itse kutsuit, ei ole ennekään nyyttikestejä pidetty. Selitin rautalangasta vääntäen, että nyt on eri lailla kuin ennen. Jokainen tuo jotain, sillä tavalla ei tule kenellekään liian kalliiksi ja on kivaa. Lahjoista sovittiin, että jokainen lapsi saa 3 lahjaa, loput voi antaa seuraavana päivänä kotona.



Eilen oli anopin synttärit ja kun käytiin kahvilla, varmistin vielä tuomisia. Miehen siskot sanoivat, että anoppi tuo kaiken ruuan! Hän on aina ennenkin laittanut joulun ja tekee sen nytkin. Joulupukkia ei meille tarvita, lapset saavat lahjansa jo iltapäivällä. Kovin pitkään eivät voi olla, koska lahjat jäävät kotiin ja lapsilla on kiire takaisin leikkimään.



Minä olin ajatellut, että olisi yhdessä katettu pöytää, syöty pitkään, pukki olisi tullut ja olisi availtu lahjoja, nautittu kahvia tai glögiä joskus iltakymmenen aikaan ja nyt väki on maksimissaan tunnin, kun anoppi tulee etukäteen laittamaan kaiken kuntoon.

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 |
09.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin viihdyn kyllä anoppilassa tuntikausia mutta miehen veljen luona ei viihtyisi meistä kukaan sitä tuntia kauempaa.

En myöskään alkaisi jouluna mitään nyyttikestejä pitämään,tottakai me tarjoamme ruoan jos itse pyydän vieraita!

Vierailija
2/5 |
09.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

että niitä ketuttaa ja paljon, kun sinä ilkimys menet ja sotket valmiit kuvioit :)

tai sitten ovat katkeria kun eivät itse voi moista tehdä.



sun joulupläänis kuulostaa kivalta, älä anna heidän sitä pilata. Te nautitte joulusta kuten haluatte, ne muut murjottakoot nurkassa.



Ja varaudu siihen, että piikettelyä tulee koko ajan (joten pidä heidän glögilasit täynnä)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/5 |
09.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kiittämättömien lasten takia. Tosi hienoa.

Tuo on kuin oman isäni kotona. Aikuiset, liki eläkeikään ehtineet lapset eivät voineet ymmärtää, kuinka muuten pirteä 8-kymmpinen mummo ei enää jaksa tehdä koko suvulle joulua. Näinhän oli aina tehty!

Kukaan ei auttanut, eikä kukaan tuonut mitään joulupöytään. Paitsi tätini toi aina kovalla tohinalla pikkuleipiään.

Mummo teki monet joulut dementikkovaari vierellään, kun ei vaariakaan saanut laittaa vanhainkotiin, vaikka oli ihan sekaisin.

Lopulta mummo vietti joulun sairaalassa ja isä sisaruksineen valitti kuinka ankea joulu tuli, kun ei ole äiti laittamassa kystä kyllä.

Äitini teki toki joulun, mutta ei se isälle kelvannut.

Mutta ap, tätäköhän ne miehesi sisaret odottaa? Että anoppisi värkkää ikuisuuteen asti heidän juhlansa? Eli sinä ja miehesi olette todellakin oikeassa. Asiat muuttuu.

Vierailija
4/5 |
09.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luulit että kaikki muutkin on nyt yhtä innoissaan kuin TE kun saitte OMAN talon? Noiden teidän perinteisten sukujoulujen aika on sitten, kun teillä on omat lapsenlapset ja ne tulee teille jouluksi. Vielä MUUTAMA vuosi menee!!

Vierailija
5/5 |
09.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

että niitä ketuttaa ja paljon, kun sinä ilkimys menet ja sotket valmiit kuvioit :) tai sitten ovat katkeria kun eivät itse voi moista tehdä. sun joulupläänis kuulostaa kivalta, älä anna heidän sitä pilata. Te nautitte joulusta kuten haluatte, ne muut murjottakoot nurkassa. Ja varaudu siihen, että piikettelyä tulee koko ajan (joten pidä heidän glögilasit täynnä)

eiköhän ne syö anopin laittamat herkut, kiitä ja lähde. Jos oikein arvaan, menevät porukalla anoppilaan, jossa on odottamassa toinen joulupöytä ja se joulu, johon ovat tottuneet ja josta nauttivat.

Ehkä kannattaisi kysyä, onko aika muuttaa joulutapoja sen sijaan, että itse keksii uudet.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan neljä neljä