Onko täällä ketään, joka on vastaanottanut lahjoitettuja munasoluja

ja osaa kypsällä tavalla suhtautua asiaan. Että iso kiitos!



Mikään pyhimys ei mielestäni luovuttaja ole. Hassuinta on että olin päättänyt itse että joskus luovutan. Toisin kävi! En ajatellut silloin nuorena kun päätin että joskus luovutan, että olisin erityisen jalo vaan kun kuulin mahdollisuudesta olin ihan että wau, upeaa jos voi noin "pienellä" teolla lopettaa jonkun ihmisen suuren lapsettomuuden surun.

mutta hämmentävää on, vaikka näin ei sais käydä - usein mietin, että nähdessäni lapsen joka näyttää multa, ajattelen, että se on mun. Olen luovuttanut siis monta kertaa....

että lapseni geenit ovat peräisin ihmiseltä, joka on halunnut tehdä niin hyvän teon ventovieraille. Joskus mietin, miltä hän mahtaa näyttää.



Lapsestani olen pohjattoman kiitollinen ja onnellinen!

Olen jo aiemmin luovuttanut ja nyt jälleen luovutus menossa. Kovin on kiireistä aikaa elämässä, ja vähän välillä harmittaa kun ei saa hommia hoidettua ja sitten on vielä tuo luovutus siinä ylimääräisenä.



Luovutan, koska haluan olla avuksi. Haluan antaa toivoa jollekkin, joka lasta todella kaipaa.



Kiitos kun kerroitte arvostavanne :) Se tsemppaa minua taas eteenpäin!