Kaverin lapsen (4-vuotiaan) käytös toruttaessa

Minulla on kantava ääni, jyrähtävä, ja hyvin usein vieraat lapset säikähtävät sitä, sillä yleensähän äidit piipittävät ja mässyttävät ja kimittävät. Se on siis heille yllättävää, outoa, erilaista ja siksi pelottavaakin. Vaikka olen vain vähäsen tiukka, vieraat lapset kokevat minut vihaisena pelottavana.



Ylipäätään lapset kokevat vieraan aikuisen komennon pelottavampana kuin omien vanhempien komennon.



Se voi olla syy.



Mutta toisaalta itselleni tulee mieleen se, mitä sinäkin varmaan ajattelit: "minna" saa kotonaan ihan kunnon selkäsaunan jos on tehnyt jotain ns. väärää. Ja ilmeisesti saa selkäänsä aika usein, ja lujaa.



Lapsi varmaan ihmettelee, ettet antanutkaan / ettei hän saanutkaan selkäänsä.



Muistan itsekin lapsena ihmetelleeni esim. serkkujeni koteja. ja sitä, miten he olivat siellä, tekivät ihan mitä tahansa eikä kukaan suuttunut. Tuli sellainen olo, ettei serkuilla saa tehdä mitä vain.. ihan mitä vain.

Ja joidenkin kavereittein vanhempia ihmettelin, heidän ystävällisyyttään. Kun juttelivat ystävällisesti, tarjosivat mehua, ym. Menin aivan ujoksi, noloksi, en saanut sanaa suustani. En ymmärtänyt mistä on kysymys.





Kysymys oli siitä, että nämä vanhemmat eivät kurittaneet lapsiaan fyysisestä syystä tai syyttä. Siitä, että nämä lapset pystyivät luottamaan aikuiseen. Ei tarvinnut pelätä.

korottamaan ääntä lapsesi 4-vuotiaalle kaverille jos tämä on kaatanut vesilasin? Aloituksessa ei ainakaan tullut ilmi mitään mikä olisi viitannut tahallisuuteen joten siksi ihmettelen.

kyllä päättelin että sitä lorotetaan siellä tahallaan. Ja noin 1,5 desiä oli kipattu sänkyyn ja parketille.



Pahoittelen että ensireaktioni tuossa tilanteessa tosiaan on HIEMAN toruvalla äänellä sanoa, että "Ei saa kaataa vettä sänkyyn". En siis huutanut tms.



En tiedä mikä olisi sitten ollut oikeaoppisempi reaktio 4-vuotiaalle (joka ei mun mielestä ole enää ihan pieni)? Kysyä että haenko lisää vettä kivoihin vesileikkeihin makuuhuoneessa? Kehua että hyvin tehty?!



Jeez näitä nykypäivän curlingvanhempia...

et sanomut että "Minna kaataa vettä sänkyyn" vaan toisessa aikamuodossa joka ei kerro mitään tahallisuudesta. Ja jos et ollut vielä huoneessa kun "toruit" niin et myöskään voinut vielä tietää kuinka paljon sitä vettä siellä on kaatunut ja että sitä on myös parketilla. Eli joko kerrontasi ontuu pahasti tai muisti pätkii.

olikin maininta lattiasta joka siis on sama kuin parketti varmaankin. :)

entäs jos pyydät sen lapsen teille toisekin ja tutustut lapsen vanhempiin. Jos tulee sellainen tunne, jos lapsi puhuu -lipsahtaa vahingossa jossain yhteydessä- että lasta kuritetaan fyysisesti rankasti, niin tässä tapauksessä minä sanon, että voisi olla aiheellista tehdä se av-palstallakin paljon mainostettu lastens. ilmoitus. Mutta siis vasta jos olet 95-100 % varma, että lapsi saa sellaista kuritusta, että se täyttää väkivallan mittarin.



Olen itse ollut lastens. ilmoitusten kohteena väittämänä, että olen väkivaltainen lapsillen ja ilmoituksen tehneet ihmiset eivät edes tienneeet lasteni nimiä, saatikka että olisivat olleet muutenkaan tekemisissä minun, perheeni, lasteni kanssa, eivät edes kodissani ole käyneet. Selvittelyt ovat olleet liki traumaattisia, kun sossut eivät vaan uskoneet, ettemme ole sellaisia!! Joten siksi suhtaudun suurella varauksella koko instanssiin, mutta jos tutustut ja jututat myöhemmin ja herää sellainen vahva epäilys, että remmi laulaa herkästi.. mutta se tosin sitten rikkoisi lasten ystävyyden. Toisaalta jos epäilys tulee, voisit yrittää jutella että se ei ole hyvä tapa, lapsista tulee arkoja ja pelokkaita ja teini-iässä heitä ei pidättele mikään, kun enää ei väkivalta ole se millä saa kuriin.

Kyllä mulle tulee mieleen, että piiskattu on.



Mutta tartun tuohon nyanssiin. Oikeasti tosi monet tekee noin, että uskovat täysin aina omaa lastansa. Olisihan tuo tilanne voinut mennä niinkin, että oma mukula on kaatanut sen veden ja kätevästi syyttää kaveria. Oppi on se, että kannattaa ensin selvittää mitä on oikeasti tapahtunut eikä alkaa automaattisesti torumaan. Tai voihan kyseessä ollut ihan aito vahinko.

en muista enää minkä ikäinen lapseni oli, 4 v ? mutta häntä ei hakattu, eikä tukisteltu.



meillä oli rankka elämäntilanne meneillään ja minä olin kovaääninen ja vihainen ja kärsimätön usein, turhan usein. Komensin lasta jostain tai korotin ääneni jostain, en muista koskiko se lapsen käytöstä tai tekemistä vai oliko vaan yleistä melskettä minulta. Kävelin lasta kohti kuitenkin. Lapsi kyyristyi eteisessä kun pieni koira, jota tullaan kohta läimäyttämään.



Se oli aika järkyttävä näky.



En tiedä miksi lapsi teki niin, enkä muista mitä sen jälkeen. Otinko syliin vai mitä. Se oli tuo yksi ainoa kerta. lapsi koki kait tilanteen sillä hetkellä niin pelottavaksi että reagoi hyvin primitiivisesti, johtuen kaiketi siitä, että meillä oli lyhyen ajan sisällä ollut paljon riitoja (minulla ja miehellä, siihen ei liittynyt väkivaltaa koskaan eli lapsi ei ole koskaan nähnyt eikä kokenut lyömistä tms. ) ja minä olin ollut aikaisempaa verrattuna pahantuulinen ja kiukkuinen koko ajan..



eli minä olin tuo, joka vastasi pitkälti että lasta olisi lyöty ym., mutta muistin tämän tapauksen oman lapsen toiminnasta. Lapsen reaktio siis saattoi olla sellainen primitiivireaktio "eläinmaailmasta" koska omanikin, ikinä ei edes luunappia ollut saanut. Mutta koki tilanteen uhkaavana, taas äiti vihaisena.