Hoitajat, jotka hoidatte nuoriakin kuolevia potilaita,

Olen sairaanhoitajana teholla ja näen myös nuoria kuolevia potilaita. Kaikkeen tottuu ja turtuu, työn oppii ajattelemaan vaan työnä eikä töitä mieti enää kotona. Toki nuoren kuolema koskettaa ja etenkin surevat omaiset mutta en jää harmittelemaan potilaitani. Itselle on täytynyt tehdä selväksi mihin uskoo. Itse uskon jälleensyntymiseen ja kuolema ei tunnu vieraalta asialta vaan luonnoliselta. Jokaista päivää osaa arvostaa ehkä enemmän kuin sellaiset ihmiset jotka eivät kuoleman kanssa ole tekemisissä viikottain. Olen terve, läheiseni ovat terveitä: kaikki on siis hyvin. Toisaalta helposti miettii aina pahinta jos läheinen ihminen sairastuu ihan tavalliseenkin sairauteen.

myönteinen toki.

jeesusteluketju, tyyliin mä oon nähnyt niin paljon pahoissa tilanteissa olevia ihmisiä, että mua ei hetkauta enää mikään.



Totta varmasti hetkauttaa. Ja ihmiset on erilaisia, eikä kukaan voi koskaan ymmärtää toisen ihmisen tilannetta ihan täysin.



Jos joku itkee jonkin itselle vähäpätöisen syyn vuoksi ni se ei tee sitä asiaa yhtään sen vähäpätöisemmäksi. Koska sä et voi ikinä tietää millasia vaikeuksia sen ihmisen elämässä juuri sillä hetkellä on ja itkeekö se oikeesti siitä syystä mistä itkee. Vai onko se itkun laukaisia ollut vain viimeinen niitti jossakin pitemmässä jatkumossa.

jeesusteluketju, tyyliin mä oon nähnyt niin paljon pahoissa tilanteissa olevia ihmisiä, että mua ei hetkauta enää mikään.

Totta varmasti hetkauttaa. Ja ihmiset on erilaisia, eikä kukaan voi koskaan ymmärtää toisen ihmisen tilannetta ihan täysin.

Jos joku itkee jonkin itselle vähäpätöisen syyn vuoksi ni se ei tee sitä asiaa yhtään sen vähäpätöisemmäksi. Koska sä et voi ikinä tietää millasia vaikeuksia sen ihmisen elämässä juuri sillä hetkellä on ja itkeekö se oikeesti siitä syystä mistä itkee. Vai onko se itkun laukaisia ollut vain viimeinen niitti jossakin pitemmässä jatkumossa.

Vedän silti edelleen herneet nenääni tietyistä syistä. Esim. en voi sietää epäoikeudenmukaisuutta ja pahansuopuutta.

enkä pidä "heitä" kuolevina , vaan meitä kaikkia. Nyt vaan ei vielä ollut mun vuoroni, hienoa, jos pystyin edes tässä lähdössä olamaan aidostin läsnä.

Koska sä et voi ikinä tietää millasia vaikeuksia sen ihmisen elämässä juuri sillä hetkellä on ja itkeekö se oikeesti siitä syystä mistä itkee. Vai onko se itkun laukaisia ollut vain viimeinen niitti jossakin pitemmässä jatkumossa.

Varsinkin viimeinen virke on helmi, joka kannattaa monen muunkin muistaa.

Kiitos sinulle. Kiitos ymmärryksestäsi.

Olen sairaanhoitajana teholla ja näen myös nuoria kuolevia potilaita. Kaikkeen tottuu ja turtuu, työn oppii ajattelemaan vaan työnä eikä töitä mieti enää kotona. Toki nuoren kuolema koskettaa ja etenkin surevat omaiset mutta en jää harmittelemaan potilaitani. Itselle on täytynyt tehdä selväksi mihin uskoo. Itse uskon jälleensyntymiseen ja kuolema ei tunnu vieraalta asialta vaan luonnoliselta. Jokaista päivää osaa arvostaa ehkä enemmän kuin sellaiset ihmiset jotka eivät kuoleman kanssa ole tekemisissä viikottain. Olen terve, läheiseni ovat terveitä: kaikki on siis hyvin. Toisaalta helposti miettii aina pahinta jos läheinen ihminen sairastuu ihan tavalliseenkin sairauteen.

..kyllä siihen kuolemaan tietyllä tavalla tottuu ja turtuu mikä on hyväkin: jos menisi liikaa mukaan omaisten tai potilaan tuskaan ei tätä työtä pystyisi tekemään. Työ pitää ottaa työnä, eikä murehtia asioita enää kotona. Totta kai kuolema aina koskettaa, oli työtä tehnyt miten kauan tahansa..mutta ammatillisuus on hyvä säilyttää.