Miten jaksatte väsymykseltä hoitaa perhettä ja ylipäätään olla?
Mulla on vähän samantyyppinen ongelma kuin ap:lla. Meillä on kaksi pientä yhteistä lasta, joista nuorempi on vielä alle vuoden ikäinen vauva. Miehen teini-ikäinen lapsi muutti meille hiukan ennen vauvan syntymää.
Miehen tuttavat ja sukulaiset hehkutti, miten hienoa on, kun lapsi meille muutti, saan hänestä upeaa apua ja kylläpä minun nyt kelpaa.
Todellisuudessa lapsi oli omalla äidillään aivan passattu, just osasi itselleen voileivän tehdä, siinäkin piti kädestä pitäen opastaa.
Minun tehtävä oli siis kärsivällisestki opastaa ja luotsata tämä lapsi tähän perheeseen. MINUN.
Minulla oli käsissä vastasyntynty vauva, olin väsynyt fyysisesti, sekä uhmaikäinen mustasukkainen vanhempi lapsi, joka ei suinkaan ainokaisen asemasta siirtynyt esikoisen asemaan, vaan keskimmäiseksi.
MINULLE sitten annettiin tehtäväksi ja minun vastuulleni lykättiin tämä miehen lapsi, jossa mikään ei oikein ole tervettä eikä kohdillaan.
Ja jutun nimi on se, että ei se lapsi muuttanut minun luokseni, eikä edes MEILLE , hän muutti isänsä luo, koska haluaa asua isänsä kanssa. Ja tässä on ero, siinä miten hän suhtautuu minuun, miten hän meillä toimii yhä edelleen. Ja sitten MINUN pitäisi jotenkin toimia tämän lapsen kanssa.
Monenlaista vaihetta ja yritystä on käyty läpi. Olen nyt pisteessä, etten kertakaikkisesti jaksa. Kritisoin miehelle: miksi minun pitää tehdä tästä perhe? Miksi se on minun vastuullani? Miksi ei sinun? tee itse tästä perhe, jossa kaikilla on hyvä olla, semmonen perhe, että se toimii? Minä otan vaan vastaan se hyvän, mikä siitä seuraa.
Mutta ei mies siihen pysty, ei osaa. Miten se käytännössä tahahtuu? Miksi minun piutäisi pystyä ja osata, kun se ongelma, "tulppa" on nimenomaan miehen lapsi. Ei minun lapseni.
Tätä on kait vähän vaikea selittää, mutta luulen että tilanne on sama kuin ap:llakin.
Kyseessä on siis miehen lapset (ne yhteiset ja edellisen liiton) , joista mies ei ota itselleen ns. täyttä vastuuta, vaan sysää arjen pyörittämisen vaimolle. Mies ei ota täyttä vastuuta edes niistä lapsista, jotka ovat aiemmasta liitosta, vaan tottakai vaimo hoitaa "siinä samalla" ne edellisen liitonkin lapset... Itse mies ei samaan kykenisi, eikä kykenisi edes niistä omistaan vastaamaan.
Miellä on sama juttu kuin ap:llakin. Minusta miehen lapset eivät ole ns. tavallisen terveitä lapsia. heidän kotitaustansa on semmonen ja heidän toimintansa ja käytöksensä sellaista, että useammankin mielestä lapset tartteisi terapiaa. lapsista siis vain toinen asuu meillä, toinen ei, asuu äidillään ja on vielä "vinksahtaneempi" kuin tämä vanhempi, joka meillä asuu. Mutta sellaisesta perhetaustasta, asennemaailmasta ei tervettä, empaattista, tasapainoista lasta tule, ja minusta onkin kummallista, että kun esim. miehen suku tietää, millainen lasten äiti on, millaista heillä kotona on ollut jne, he hokevat, miten miehen lapsi on reipas, avoin, rehellinen, jne muuta kaikkea hienoa, ja minusta niistä oloista ei kasva tasapainoista ihmistä.
Lapsi myös puhuu mitä sattuu. Hän kertoo yhtä tarinaa ja yhtä totuutta miehelle, isälleen. Sitten minulle tulee puhumaan samasta asiasta ihan jotain muuta, niissä ei ole yhtymäkohtaa ollenkaan.
Esim. eräs puhelu äidilleen. Puheliun jälkeen kertoi itkunsa syyksi, että pelkäsi äitiä. Myöhemmin kertoi, että äiti oli ollut niin kiltti ja lempeä, hänellä tuli ikävä ja meinasi että palaa takaisin äidin luo asumaan.
Tai kertoi isälleen ja minullekin miten äitinsä on lyönyt yms. häntä. Ja muutaan päivän päästä suu naurussa sanoo tähän asiaan liittyen: mä en enää tiedä mikä on totta ja mikä ei.
Kommentit (7)
Meillä on ollut melkein sama tilanne perheessä. Mies paiskii paljon töitä ja "vapaa-ajalla" haluaisi vain levätä ja ottaa omaa aikaa. Virheen tein itse siinä, että sallin sen liian pitkään. Lisäksi miehellä tuli alkoholi kuvioihin, illalla muutama kalja rentoutuakseen ja viikonloppuisin enemmänkin. Oltiin jo siinä pisteessä, että meidän välillä ei oikeastaan ollut tunnetta, eikä aikaakaan. Itse olin todella väsynyt, päätä särki, enkä saanut nukuttua edes silloin kun lapset nukkuivat. Lisäksi meidän keskimmäinen 2,5v, on ylivilkas, jos ei jopa ADHD. Periytynyt isältään, joten jos jostain asioista miehelle sanoin, niin tavarat lenteli ja huuto oli melkoinen.
Sitten sattui niin, että isäni kuoli vakavaan sairauteen vajaassa kuukaudessa. Isäni oli ollut minulle oikeastaan se ainoa lapsenvahtikin. Neuvolassa terkkari sanoi, että jos tarvitsisin suruun terapiaa, hän laittaa lähetteen psykologille. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni totesin, että ei se apu ainakaan haittaa tee. Suostuin myös ottamaan kotipalvelusta apua lastenhoitoon. En tiedä missä asutte, mutta kannattaa kysyä neuvolasta, olisiko teillä tällaista kotipalvelua. Tulevat kotiin, hoitavat lapsia ja tekevät esim. ruokaa. Itse saa käydä hieman yksikseen asioilla tai vaikka levätä!
Psykologin kanssa jutellessa hän tajusi, että suuri ongelma oli suhde miehen kanssa ja hänen osallistumisensa kotona. Onneksi mies suostui lähtemään seuraavalla kerralla mukaan. Hieman huijattuna, sanoin että minä tarvitsisin hänet mukaan, että ymmärtäisi missä pisteessä MINÄ olen. Teki hyvää, kun kolmas osapuoli oli keskusteluissa mukana, minun ja miehen tunteet eivät kuumenneet niin herkästi ja molemmat ymmärsivät toista hieman paremmin. Suosittelen!
Minä siis aloin vaatia muutoksia kotiin ja vaikka mies suuttuikin aluksi, kun "valitin" kaikista asioita, en enää lähtenyt siihen leikkiin mukaan. Esitin asiani asiallisesti, vaadin muutoksia ja pysyin tiukkana. Kannattaa myös esittää asia niin, että molemmat saavat samat "edut". Molemmille yksi vapaailta viikossa, jolloin saa tehdä mitä haluaa. Ja tärkeimpänä: yksi aamu viikossa jolloin mies nousee lasten kanssa ja saat nukkua. Jos mies esim. viikonloppuna vapaalla, toinen nukkuu toisen aamun ja toinen toisen. Kylmästi vaan aamulla tönitään miestä ylös eikä periksi kannata antaa.
Muutos voi viedä paljon aikaa, mutta meillä mies on selvästi ruvennut tekemään asioiden eteen töitä, muuten olisi voinut ollua vaikka ero edessä. Meillä on nyt puoli vuotta mennyt ja edelleen väännetään monista asioista. Mies helposti lähtee sille linjalle, jos annat hänelle vapaata ja teet itse kaiken(hoidat lapset ym.), että mikään ei riitä. Huomaamatta oma vapaa-aika jää kokonaan saamatta. Meillä varsinkin kun olin raskaana ja mies rakensi taloa, en käynyt oikeastaan missään. Kun talo oli valmis huomasin, että edelleen hoidin aina lapset, vaikka mies olikin kotona.
Ja kerro tiukasti miehellesi, että mitä rankempaa hänellä on töissä (menee esim. pitkään), sitä rankempaa on sinulla kotona!
Minä ainakin kaipasin myös koko perheen yhteistä aikaa. Mies sanoi, että tässähän me kaikki ollaan kotona ja "turha" sitä on molempien olla lasten kanssa samaan aikaan, menee ihan hukkaan. Selitin, että yhteinen aika on sitä, että konkreettisesti tehdään jotain kaikki yhdessä, käydään esim. korkeasaaressa tai vaikka rannalla eväiden kanssa. Nykyisin vietämme paljon enemmän aikaa yhdessä.
Minulta se vaati isän kuoleman, että tajusin. Ei lapset muistele että "Olipas se meidän isä ihana kun nukkui sohvalla tai katsoi TV:tä", tai "Meidän äiti oli paras koska laittoi aina ruokaa ja siivosi." Minulla oli isä, joka vietti aikaa lasten kanssa paljon ja kävimme myös paljon ihan vaan metsässä retkillä, paras sellainen. Joten ulos vaan koko perhe, pientä sotkua saa olla ja ruokaakin voi välillä ostaa valmiina, ei me silti olla sen huonompia. Ja ulkoilusta saa energiaa, jotta jaksaa paremmin.
Ja jos aluksi menet enemmän alaspäin, se on ihan hyvä, jotain alkaa tapahtua. Minäkin tarvitsin jonkun aikaa masennus- ja unilääkkeitä, mutta nyt alkaa jo olla elämä paremmin raiteillaan. Siis pohjan kautta ylös, mutta se kannatti!
Voimia!!!
Hei!
Olen uusperheen äiti 38v, lapset 4,5, pian 3 sekä 1,5v. Miehen pojat 11 ja 13v asuvat meillä joka toinen viikko ja käyvät muulloinkin. Mies on töissä arkisin useimmiten klo 7-19 ja viikonloppuisin ottaa omaa aikaa, vaikka jotakin tekee toki kodin ja perheenkin eteen välillä.
Minä siis hoidan lapset ja kodin yli 90-prosenttisesti, myös miehen pojat. Heistä on enemmän vaivaa ja harmia kuin iloa, etenkään nuorempi ei haluaisi tehdä mitään kotitöitä, sen sijaan meille tulee sotkua ja meteliä entistä enemmän hänen takiaan. Äidin luona ei tarvitse tehdä hommia. Nuorempi poika olisi mielestäni ADHD-tapaus, mutta tutkittu ei ole. Pienten lasten kanssa (kolme siis syntyi kolmessa vuodessa) olen muutenkin väsyksissä, en esim. ole nukkunut melkein viiteen vuoteen yhtään yötä kokonaan läpi monistakin eri syistä.
Olen aivan uuvuksissa, eikä mies ymmärrä. Tai siis kyllä hän tietää, että olen väsynyt, mutta mitään kovin konkreettista ei tapahdu, emmehän ehdi edes juttelemaan. Ja silloin kun yritän, tulee riita. Ajankohta on tosin väärä, lasten nukahdettua, kun itsekin olemme ihan sippejä. On hänkin väsynyt, mutta minun vain pitäisi jaksaa, kun olen kerran lapsia halunnut. Sanoi hänkin niitä haluavansa silloin tekovaiheessa... No, kyllä hän siis perheestään välittää, mutta hänen mielestään tilipussin hankkiminen on tärkeintä, koska minä en saa rahaa vielä juuri yhtään. Varmaankaan ei tahti muutu sittenkään, kun minä menen töihin, pelkään.
Olen väsynyt, kun minusta imetään mehut kaikkien muiden taholta enka saa mistään uutta energiaa tilalle. Toki omat lapset joskus ilahduttavat lapsen touhuillaan ja olemuksellaan, mutta olen enemmän miinuksen puolella.
Mikä neuvoksi?
että hänen tehtävänsä on yrittää tienata ja sillä tavoin auttaa perhettään. Luulisin! Ymmärrän kyllä hyvin sen että kaipaisit jotakin ihan muuta. Kai hän nyt viikonloput voisi pyhittää perheelle? Ja ehkä viikollakin olla vähän enemmän kotona. Meillä on myös uusperhe, mies, minä ja mun 3 (erityis)lasta ja joka toinen viikko miehen kaksi lasta. Pojat 10 ja 13 vee. Miehen lapset ovat todella oma-aloitteisia ja reippaita verrattuna omiin kakaroihini;-D! Nuorimmaiseni, eskarilainen, kyllä on usein hyvinkin avulias ja reipas. Mutta yleisesti ottaen " äiti äiti...!" mua tarvitaan joka paikkaan:-/. Meilläkin mies on ollut aika vähän kotona nyt - johtuen työn muuttumisesta ja talon rakentamisesta. Rakennettu ollaan yhdessä, mutta useimmiten lapset ovat halunneet jäädä kotiin. Nyt mun keskimmäinen ja miehen nuorempi poika ovat tykänneet touhuta raksalla omiaan, mutta vanhin poika jää melkein aina kotia. Eivät hekään paljoa isäänsä isäviikolla näe..mutta tämä on tietysti väliaikaista. Toivottavasti muuton jälkeen tilanne rauhoittuu.
Mutta sun kyllä pitäisi saada mieheltä vähän enemmän tuke ja läsnäoloa...! Koeta jaksella:-)
Kiitos vastauksesta.
Niin, kyllähän se armas mieheni juuri perhettään ajattelee tekemällä töitä. Tosin hänellä on eräänlainen urakkapalkka, eli ei saa enempää rahaa kuukaudessa vaikka tekisi ylitöitä. Ja hän on paikan vastaava, joten monesti menee enemmän kuin kahdeksan tuntia päivässä. Silloin tällöin on iltatilaisuuksiakin. Eniten rassaavat työmatkat, reipas kaksi tuntia päivässä menee ajomatkoihin yhteensä. Joten arkena en voi paljon odottaa apua mieheltä.
Viikonloppuisin se olisi mahdollista, mutta hieman hänessä taitaa olla sellaista perinteisen miehen vikaa, että olettaa minun hoitelevan lapset ja kodin. Ja mukavuudenhalua, laissez faire -mentaliteettia poikiensakin suhteen. On myöntänytkin olleensa/olevansa liian lepsu katsomaan, pitävätkö sovitut jutut esim. peliajoista, kotiintuloista jne. Minä taas olisin tiukempi kaikkien lasten rutiinien kanssa ja stressaannun siitäkin, kun yritän yksin pitää niistä kiinni.
Homma taitaa helpottaa vasta sitten, kun kaikki ovat suht omatoimisia: ilman vaippoja, pukevat ja syövät itse, nukkuvat koko yön omissa sängyissään ja nukahtavat sinne itse yms. Eli aika kauan vielä pitäisi sinnitellä!
Vielä jos joku osaisi neuvoa patenttiratkaisun mm. tuohon lasten nukkumaanmenoon eli miten saada muksut jäämään yhtä aikaa sänkyihinsä kiltisti ja pysymään siellä koko yön, se jo helpottaisi minun väsymystäni!
meillä myös uus perhe jossa asuu minun kaksi poikaani (käyvät isänsä luona joka toinen viikonloppu) ja 2 yhteistä tyttöä. Meillä mies opiskelee eli koulupäivien lisäksi tekee läksyjä, yms. koulu hommia ja koeviikon lähestyessä kaikki vielä kasaantuu. Joka tapauksessa pyrimme siihen että minä annan hänelle yhden vapaa illan viikossa (saa pelata yms. tehdä mitä lystää mieheni on siis 25v) ja hän sitten pyrkii antamaan minulle ainakin yhden vapaa illan jos muistan sitä itse pyytää/vaatia ja lisäksi käyn jumpassa missä on lastenhoito eli usein otan yhden tai kaksi lasta mukaan ja mies jää kahden tai kolmen kanssa kotiin tekemään kouluhommia yms. laittaa välillä ruokaa yms.lisäksi pyrimme ainakin parina iltana viettämään aikaa yhdessä. Siivouksen olemme jakaneet, koska jos mies ei tiedä kongreettisesti omaa aluettaan hänen on vaikea siivota mitään kun ei kuulemma näe sotkua?! eli hän sitten laittaa tiskit ja minä hoidan pyykit, toki ehtimisen mukaan :)
Homma toimii meillä kohtuullisesti ja poikkeuksia on mutta kumminkin. Paljon olemme asiasta keskustelleet ja selkeät kongreettiset asiat ovat ainakin minun miehelleni olleet helpompia ymmärtää ja toteuttaa eli jos olen suoraan sanonut että nyt tarvitsen unta tai että voisitko laittaa tiskit niin hän on auttanut, nykyään toki siis siivoa sanomatta eli omatoimisesti omaa aluettaan ja ennen synttäreitä yms. siivoa itse keittiön ja olohuoneen ja minulle jää vessa, eteinen ja lastenhuoneet :)
Uni pulmiin sen verran että kannattaa opettaa lapsille että omassa sängyssä nukutaan eli jos lapsi yöllä herää ja tulee viereen sano lapselle että tänne ei nyt mahdu yms. ja vie hänet takaisin omaan sänkyyn ja mene vaikka hetkeksi viereen niin hän ei totu siihen että voi tulla teidän sänkyyn aina yöllä. meillä ainakin isommilla tämä toiminut hyvin kun aina välillä tulee semmoisia " kausia" että herää esim. painajaiseen tai muuten vaan ja tulee viereen. Jos jaksaa yleensä kahtena tai jopa kolmena yönä viedä lapsen takaisin omaan sänkyyn niin tapa jää pois ja lapsi nukkuu heräämättä omassa sängyssä(meillä toiminut useamman kerran). (olen itse välillä päästänyt lapset meidän sänkyyn ja tulos on ollut se että he ihan vaan tavan vuoksi ovat sitten joka yö heränneet ja tulleet viereen).
illalla lapset saa nukkumaan samaan huoneeseen kun pitää vaan tiukasti kiinni siitä että täällä ei nyt enään meluta ja nyt pitää alkaa nukkumaan, välillä itse olen huoneessa ja odotan että yksi hiljenee ja nukahtaa ja sitten käyn viiden minuutin välein sanomassa kahdelle muulle että heidän tulisi olla hiljaa. Usein anna kahden isomman vielä höpöttää hetken sängyssä kun tuntuu että heidänkin tarvitsee päästä purkamaan päässään pyörivät ajatukset.
Meillä muuten lapset ovat iältään 7v, 6v, 3v ja 11kk ja kolme vanhinta siis nukkuvat samassa huoneessa toistaiseksi. ja menevät siis nukkumaan samaan aikaan :) ja kyllä se meilläkin aikamoista hulabaloota usein on, mutta kyllä he sinne sitten rauhoittuvat. Itse imetän vielä tuota 11kk ikäistä tyttöä ja hän myös heräilee vielä öisin 1-5 kertaa, mutta toive olisi että vuoden iän jälkeen kun lopetan imetyksen alkaisi myös nukkua yöt, mutta saas nyt nähdä. aika paljon olen viime vuosina valvonut.
tsemppiä teille ja keskustele miehesi kanssa asiasta kyllä hän varmaan auttaa jos vaan tajuaa että vaadit sitä oman jaksamisesi takia. meillä minä olen jollain tasolla joutunut miehelleni tuomaan esille kuinka tärkeää on että myös hän on lasten kanssa ja tekee juttuja heidän kanssa. Itse ainakin välillä tarvitsee rauhallista aikaa vaikka järjestellä laatikoita yms. ilman lapsia ja silloin mies voi vaikka leikittää heitä ja itse saa olla hetken rauhassa. Sitä tässä on nyt sitten meillä harjoiteltu ja yritetty löytää ratkaisuja, jotta kaikilla on hyvä olla kotona :)
jaksamista ja toivottavasti tästä nyt sitten jotain apua on :) näin meillä!
murmeliitta :)
ja tosiaan nuo edelliset neuvot koskivat siis suht pieniä lapsia eli 11 ja 13 vuotiailla varmaan jo hieman omat jutut eli niihin en osaa ottaa kantaa sen enempää :)
murmeliitta
Tekee meikäläisenkikin mies kahta työtä, mutta niinhän teen minäkin. Ei tulisi kuuloonkaan se, että viikoloput olisi omaa aikaa. Toki joskus pitää molempien mennä, mutta onneksi myös vanhempani meitä auttavat.
Lastenhoitaja meillä on kotona, joten lapsia ei sentään tarvitse raahata kotoa tarhaan. Myös kolmen vuoden sisällä kaikki.