Jos jäisit asunnottomaksi tekisitkö rikoksia vankilaan päästäksesi?

jos ooisi täs rahattomuus ja maksukyvyttömyys, menisin sossuun ja kaupungin asuntotoimistoon. Vankilaan ei ole suurempaa hinkua

jos kaupungin asunnosta on aiemmin lentänyt pihalle vuokranmaksuvaikeuksien takia.

Se vankilatuomio ei välttämättä tule, ja sitä vankeutta aletaan ehkä istua vasta yli vuoden kuluttua rikoksen jälkeen. Silloin asuntoasiat saattaisivat jo olla paljon paremmalla mallilla. Kyllä harmittaisi

En tehnyt rikoksia. Ehkä epätoivoisin teko mihin sorruin, oli antaa pillua yhdelle miehelle lähinnä jotta saisin jäädä yöksi luokseen.



Kaupungin asuntotoimisto ei muuten ole mikään ratkaisu, vaikka tiedot olisikin kunnossa, jos niitä vapaita asuntoja ei kertakaikkiaan ole ja jonossa on kasapäin muitakin asunnottomia.



Majailin sitten kavereiden ja sukulaisten sohvilla. Kauhean kauaa en kehdannut samassa paikassa olla, etteivät rasitu liikaa ja välit huonone. Muutama päivä aina ja sitten piti vaihtaa paikkaa. Oli henkisesti aika rankkaa olla täysin toisten hyväntahtoisuuden varassa, joskin oli ihana huomata myös, miten välittäviä ihmiset oikeasti ovat, jos saavat mahdollisuuden! Tavaroita oli säilytyksessä ympäri kaupunkia ja osa vanhemmilla toiselle puolella suomea - yleensä ne olivat aina eri paikassa, kuin missä niitä olisi sillä hetkellä tarvinnut. Samaan aikaan mulla ei ollut minkäänlaisia tuloja ja se, ettei minulla ollut vakituista osoitetta, hankaloitti huomattavasti kaikenlaisten asioiden hoitamista niin raha-asioiden kuin työnhankinnankin suhteen. En muutenkaan henkisesti ollut mitenkään parhaassa mahdollisessa kunnossa että olisin kyennyt hirveän järkevään tai suunnitelmalliseen toimintaan (siis ennen asunnottomaksi jäämistäkään). Oli kyllä aika raskas elämänvaihe, olen edelleen päivittäin kiitollinen ihanasta omasta asunnosta, jonka sain.

en, mitäs noille lapsille sitten kävisi.

En tehnyt rikoksia. Ehkä epätoivoisin teko mihin sorruin, oli antaa pillua yhdelle miehelle lähinnä jotta saisin jäädä yöksi luokseen.

Kaupungin asuntotoimisto ei muuten ole mikään ratkaisu, vaikka tiedot olisikin kunnossa, jos niitä vapaita asuntoja ei kertakaikkiaan ole ja jonossa on kasapäin muitakin asunnottomia.

Majailin sitten kavereiden ja sukulaisten sohvilla. Kauhean kauaa en kehdannut samassa paikassa olla, etteivät rasitu liikaa ja välit huonone. Muutama päivä aina ja sitten piti vaihtaa paikkaa. Oli henkisesti aika rankkaa olla täysin toisten hyväntahtoisuuden varassa, joskin oli ihana huomata myös, miten välittäviä ihmiset oikeasti ovat, jos saavat mahdollisuuden! Tavaroita oli säilytyksessä ympäri kaupunkia ja osa vanhemmilla toiselle puolella suomea - yleensä ne olivat aina eri paikassa, kuin missä niitä olisi sillä hetkellä tarvinnut. Samaan aikaan mulla ei ollut minkäänlaisia tuloja ja se, ettei minulla ollut vakituista osoitetta, hankaloitti huomattavasti kaikenlaisten asioiden hoitamista niin raha-asioiden kuin työnhankinnankin suhteen. En muutenkaan henkisesti ollut mitenkään parhaassa mahdollisessa kunnossa että olisin kyennyt hirveän järkevään tai suunnitelmalliseen toimintaan (siis ennen asunnottomaksi jäämistäkään). Oli kyllä aika raskas elämänvaihe, olen edelleen päivittäin kiitollinen ihanasta omasta asunnosta, jonka sain.

kysymyksen ei ole tarkoitus olla moittivan sävyinen, vaan olen vain utelias. Ei tarvitse vastata, jos et halua.

kysymyksen ei ole tarkoitus olla moittivan sävyinen, vaan olen vain utelias. Ei tarvitse vastata, jos et halua.

Muutin ulkomailta takaisin Suomeen, eikä minulla ollut täällä asuntoa odottamassa. Koska ei ollut työpaikkaakaan eikä mitään tietoa, milloin mahdollisesti olisin saamassa töitä, oli pakko löytää edes suhteellisen halpa asunto, mikä yksin asuvalle suuressa kaupungissa on ihan todella vaikeaa. Kiskurivuokraisissakin asunnoissa oli näytöissä monta ihmistä valmiina allekirjoittamaan vuokrasopimuksen vaikka siltä istumalta. Asunnottomuus sinällään ei siis tullut minään yllärinä, ei myöskään vaikeus löytää kohtuuhintaista asuntoa.

Syynä paluuseen pettävä mielenterveys, tuntui turvallisemmalta olla Suomessa läheisten luona. Avun etsimistä muuten vaikeutti aika hitosti myös se, ettei ole osoitetta eikä periaatteessa ole kirjoilla koko kaupungissa! Onneksi saatuani asunnon ja päästyäni elämään normaalielämää asiat alkoivat selvitä ihan ilman ammattiapuakin. Jotenkin mun on kuitenkin helpompi nyt ymmärtää sitä, miten asunnottomuus voi saada monen ihmisen koko muun elämän syöksykierteeseen. Olisi ollut esim. todella rankkaa käydä töissä ilman vakinaista asuntoa, jos töitä olisin onnistunut saamaankin (asunnottomuus ei ole mikään meriitti työnantajien silmissä).

Olin siitä todella onnellisessa asemassa asunnottomaksi, että mulla oli luottotiedot kunnossa, tarpeeksi säästössä rahaa takuuvuokriin tms. ja ei häätöä tai muuta vastaavaa taustalla, päihdeongelmaa tai mitään muitakaan pahoja häiriöitä. Ja mulla oli paljon välittäviä läheisiä (jotka mut Suomeenkin järkkäsivät).

Ehkä. Ei ketään, jonka luo menisin majailemaan. Vankila ainoa paikka.

Tiiättekö yhtään asunnotonta mamua?

En. Nykyään on aika vaikea "päästä" vankilaan.

Jonkun joukkomurhan tekisin

Vaikkei asunnottomaksi joutuisikaan, niin kun kunto on nytkin jo aika huono itsestä huolehtimiseen niin mielessä on ollut huoli siitä että miten tulevaisuudessa jollei tästä tervehdy, eikä muita hoito/ruokapalveluita ole tai ole varaa niihin. Siellä vankilassa se vaan tulee ateriat eteen ihan itsekseen.