Lue keskustelun säännöt.
Kuuluuko kyllästyminen hyväänkin parisuhteeseen?
27.11.2012 |
Mitä mieltä olette? Itselläni on nyt menossa vaihe jossa on hyvin vaikea tunnistaa, kapinoinko alitajuisesti vain suhteen arkipäiväistymistä ja tottumumuksia vastaan, vai onko taustalla jotain pahempaa. Suhteessa olen ollut 3 vuotta.
On päiviä kun rakastan miestäni yli kaiken, mutta yhä enemmän päiviä jolloin tunnen pelkkää tylsistymistä ja turhautumista, pahimmillaan koko mies tuntuu vain huonolta ja vääränlaiselta. On jopa päiviä kun ajattelen, että en halua miestäni edes lapsieni isäksi. En esimerkiksi usko että hänestä tulee kunnollista kannustajaa, voisin kuvitella että jos lapsi saa vaikka kokeesta vitosen, niin mies olisi siitä ylpeä. On itse ollut aikamoinen alisuoriutuja.
Alkuunhan sitä pitää toista lähes puolijumalana; itselle aivan täydellisenä. Nyt toisesta on paljastuneet ne monet viat ja epätäydellisyydet, ja niitä on kai vaikea hyväksyä. Ja kyllä tiedän etten ole itsekään täydellinen, mutta omasta mielestäni panostan suhteemme sujuvuuteen kuitenkin enemmän, ja yritän päästä huonoista tavoistani eroon.
Kuuluvatko tällaiset tunteet normaaliin suhteeseen?
Kommentit (27)
Kyllä yleensä suhteessa on välillä laimeampia kausia, jolloin toinen kyllästyttää ja ehkä myös riidellään enemmän. Itse ainakin olen huomannut samantapaisia tuntemuksia kuin ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos noin alkuvaiheessa noin moni asia jo häiritsee, en usko että ne asiat muuttuu vähemmän häiritseviksi ajan myötä. Päinvastoin, luulisin että ne alkaa ärsyttää enemmän ja enemmän kunhan rakastumisen tunne häipyy arjen alle.
Olen ollut 14 vuotta naimisissa eikä minulla ole ollut tuollaisia tunteita. Tietenkään mieheni ei ole täydellinen, mutta hänen puuttensa eivät minusta tunnu mitenkään ihmeellisiltä eivätkä sanottavasti häiritse minua.
Juuri tällaiset kertomukset saavat minut ajattelemaan etten ole vielä löytänyt sitä oikeaa... Toisaalta taas tuntuu että olen kiittämätön, onhan minulla mies joka rakastaa minua, on ahkera työntekijä ja muutenkin hyvä mies. Olen tosi tunteellinen ihminen ja jos toimisin jokaisen oikkuni mukaan, niin olisin tämänkin miehen jättänyt jo kymmeniä kertoja ja varmaan palannut yhtä useasti yhteen. Tämänkin vuoksi on hyvin vaikea tulkita omien tunteiden perusteella, olenko vain naurettava, vai olisiko oikeasti syytä pohtia suhteen jatkoa.
Olemme olleet nyt pian 8v yhdessä ja lapsiakin talo täys, mutta en ole kyllästynyt. joskus jotkut asiat häiritsee ja niistä keskustellaan jos niille voi tehd jotain. Jos kyse on ominaisuuksista, on vain hyväksyttävä tosiasiat.
Mulla on ollut suhteita, jotka on tylsistyneet arjen tultua kunnolla kehiin (2-3v) ja kuihtuneet kokoon sitten. Tässä suhteessa ei kuihtumista ole tapahtunut ja rakastan joka ikinen päivä miestäni ja näen hänessä paljon hyvää päivittäin. Mutta kyse on siitä, että lopulta tuli vastaan mies, jota voin joka pv rakastaa. Ennen oli vaikka mitä luusereita. Kyllä totuus on, että vaihtamalla saattaa parantua moni suhde :)
Ennen kuin menee huonoon liittoon. Suomi on täynnä toisilleen huonosti sopivia pareja, jotka ovat laukanneet naimisiin ja lastentekoon turhan äkkiä.
Jos noin alkuvaiheessa noin moni asia jo häiritsee, en usko että ne asiat muuttuu vähemmän häiritseviksi ajan myötä. Päinvastoin, luulisin että ne alkaa ärsyttää enemmän ja enemmän kunhan rakastumisen tunne häipyy arjen alle.
Olen ollut 14 vuotta naimisissa eikä minulla ole ollut tuollaisia tunteita. Tietenkään mieheni ei ole täydellinen, mutta hänen puuttensa eivät minusta tunnu mitenkään ihmeellisiltä eivätkä sanottavasti häiritse minua.
Juuri tällaiset kertomukset saavat minut ajattelemaan etten ole vielä löytänyt sitä oikeaa... Toisaalta taas tuntuu että olen kiittämätön, onhan minulla mies joka rakastaa minua, on ahkera työntekijä ja muutenkin hyvä mies. Olen tosi tunteellinen ihminen ja jos toimisin jokaisen oikkuni mukaan, niin olisin tämänkin miehen jättänyt jo kymmeniä kertoja ja varmaan palannut yhtä useasti yhteen. Tämänkin vuoksi on hyvin vaikea tulkita omien tunteiden perusteella, olenko vain naurettava, vai olisiko oikeasti syytä pohtia suhteen jatkoa.
Niin kauan kun musta tuntui että mitäs jos jossain olisi parempi prinssi minua varten, siellä myös oli. Kannattaa luottaa vaistoonsa. Hyvä on parhaan pahin vihollinen. Jos tyydyt "ihan kivaan" mieheen, sulta jää elämäsi rakkaus kohtaamatta ja se paras saamatta. Haluatko kunnon rakkaussyúhteen, joka kestää hyvänä alusta hautaan vai tuollaisen jossa sun pitää epäröidä?
T: 40v joka löysi 10v sitten sen oikean, kun uskalsi lopettaa haaleat suhteet :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle itselleni tuollaiset tunteet ovat normaaleja, ja olen päättänyt jättää huomiotta kaiken tuollaisen, olettaen tietysti että rakkautta kuitenkin tunnen useammin kuin kyllästymistä/ärsyyntymistä. Vähän sama kuin ap:lla, että jos jättäisin miehen aina kun tuollaisia fiiliksiä tulee, olisin ikuisesti yksin.
Sitten toki jos aiemmissa suhteissa tuollaista ei ole ollut, niin voi miettiä miksi tässä suhteessa on ja onko se suhteen kannalta fataalia.
Itselläni nuo tunteet liittyvät selkeästi tiiviiseen yhdessäoloon, olen ollut nuorempana pitkään sinkku ja luonteeltani olen aavistuksen erakko. Mitä enemmän saan "lomaa" miehestäni sitä paremmin meillä menee mutta silloin kun olemme pitkiä aikoja jatkuvasti yhdessä (poislukien työssäkäynti), huomaan ärsyyntyväni herkemmin. Toki varsinainen loma, esimerkiksi matkat, sujuvat hyvin, vietän kyllä siis mielelläni laatuaikaa mieheni kanssa. :) Kunhan saan myös niitä arjen taukoja välillä.
Jos noin alkuvaiheessa noin moni asia jo häiritsee, en usko että ne asiat muuttuu vähemmän häiritseviksi ajan myötä. Päinvastoin, luulisin että ne alkaa ärsyttää enemmän ja enemmän kunhan rakastumisen tunne häipyy arjen alle. Olen ollut 14 vuotta naimisissa eikä minulla ole ollut tuollaisia tunteita. Tietenkään mieheni ei ole täydellinen, mutta hänen puuttensa eivät minusta tunnu mitenkään ihmeellisiltä eivätkä sanottavasti häiritse minua.
Juuri tällaiset kertomukset saavat minut ajattelemaan etten ole vielä löytänyt sitä oikeaa... Toisaalta taas tuntuu että olen kiittämätön, onhan minulla mies joka rakastaa minua, on ahkera työntekijä ja muutenkin hyvä mies. Olen tosi tunteellinen ihminen ja jos toimisin jokaisen oikkuni mukaan, niin olisin tämänkin miehen jättänyt jo kymmeniä kertoja ja varmaan palannut yhtä useasti yhteen. Tämänkin vuoksi on hyvin vaikea tulkita omien tunteiden perusteella, olenko vain naurettava, vai olisiko oikeasti syytä pohtia suhteen jatkoa.
Tunneihminen olen minäkin (olen tuon lainatun kirjoittaja), ja muutaman pitkän epäonnistuneen suhteen jälkeen päätin, että en enää väkisin yritä jos ei tunnu ihan oikealta. Minulle ei miehen saaminen ja parisuhteessa eläminen ole maailman tärkein asia, joten en halua kiusata itseäni elämällä jonkun sellaisen kanssa, jota en oikeasti jaksa katsella aina, ja joka ei tuota mulle iloa ja rakkautta.
Koska niitä ihmisiä on oikeasti olemassa, joihin ei kyllästy! Ei pidä tyytyä pelkkään hyvään mieheen, ei parisuhteen perusteena voi olla se ettei mies lyö eikä ryyppää. Minä ainakin tarvitsen muutakin jaksaakseni katsella samaa ihmistä vuodesta toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jo suhteen alussa, mutta olin liian sinnikäs ja sammutin intuition äänen. Kuuntele sitä ja toimi sen jälkeen. Minä sinnittelin ja tein 3 lastakin kyseisen miehen kanssa. Erohan siitä tuli, miehen pettäessä (intuitio varoitti jo aiemmin) ja nyt riidellään elatusmaksuista (kypsymätön ja tyhmä mies). Eli arvaa harmittaako, kun en heittänyt mäkeen 15 vuotta sitten? Harmittaa!
Kyllä yleensä suhteessa on välillä laimeampia kausia, jolloin toinen kyllästyttää ja ehkä myös riidellään enemmän. Itse ainakin olen huomannut samantapaisia tuntemuksia kuin ap.
Hyvin sanottu! Tosin jos miehen "alisuoriutujuus" rassaa ap:tä noin paljon (jos sisi tulkitsin sen kohdan oikein), niin heidän arvomaailmoissaan saattaa olla perustavanlaatuinen ero, johon täytyy ottaa kantaa ennen lapsien tuloa mukaan kuvaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa muistaa, että näitä tarinoita kuunnellessa kyse ei ole pelkästään siitä minkälainen mies kullakin on, vaan myös siitä minkälaisia he itse ovat. Joku on tyytymätön kaikkien kanssa, toinen taas osaa olla tyytyväinen lähes kaikkien kanssa.
Eihän parisuhde ole irrallaan muusta olemassaolosta, siihen kuuluu kaikki se, mikä kuuluu elämäänkin: tuskastuminen, kyllästyminen, alakulo, halu olla yksin ... Ja kaikki ne hyvät asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa muistaa, että näitä tarinoita kuunnellessa kyse ei ole pelkästään siitä minkälainen mies kullakin on, vaan myös siitä minkälaisia he itse ovat. Joku on tyytymätön kaikkien kanssa, toinen taas osaa olla tyytyväinen lähes kaikkien kanssa.
Hyvin sanottu, ja minä tosiaan kuulun ensiksi mainittuun ryhmään. Sen takia en kovin monen miehen kanssa ole edes viitsinyt aloittaa seurustelua. Olen kai malliesimerkki hemmotellusta ainoasta lapsesta, olen valitettavasti tottunut siihen että asiat menevät minun tahtoni mukaan, hävettää myöntää. Nyt sitten pitäisi tottua elämään miehen kanssa, jota en voi väkisin muuttaa. Tiedostan hyvin että ajatusmaailmassani on pieni vääristymä, siksi en haluaisi heti luovuttaa tämän miehen kanssa. Ainakin kaikki läheiseni onnittelevat minua hyvästä valinnasta, joten ei hän ihan surkea voi olla.
Mutta jokaisellahan on vapaa tahto valita millaisen ihmisen kanssa lähtee suhdetta yrittämään. Itse kuitenkin uskon, että jos tahtoa on tarpeeksi, perus-kunnollisen ihmisen kanssa saa hyvän suhteen kyllä aikaan, kunhan siihen juttuun itse sitoutuu ja on siillä asenteella että hyväksyy toisen erilaisuuden.
Minä en oikeastaan valinnut pariani täysin vapaaehtoisesti koska otin miehen jolle tulin vahingossa raskaaksi. Olemme valtavan erilaisia ihmisiä, ja kyllä on varsinkin alkuvuosina ollut molemmin puolin turhautumista ja ärtymistä paljon. Mutta kun molemmat ollaan vanhanaikaisia eikä pidetä eroa vaihtoehtona ellei ole pettämistä, väkivaltaa, alkoholismia tms, niin tahdolla on menty läpi vaikeista ajoista, ja nyt 13 vuoden jälkeen tunnemme olevamme todelliset sielunkumppanit. Minusta suhteemme on antanut niin paljon juuri siksi, että on tarvinnut opetella ymmärtämään ja arvostamaan aivan erilaisita ihmistä kuin itse, sellaista jota joskus nuorena olisi pitänyt ärsyttävänä ja nössönä ja ties minä halveksittavana olentona. Tämän myötä olen kyseenalaistanut kaikki muutkin stereotypiani ihmisistä, mitä nyt vaikka työkavereista tulee vastaavia mielikuvia - en enää usko omiin mielikuviini, että ne kertoisivat oikeasti kohteen ominaisuuksista niinkään, vaan että ne kertovat vain siitä mitä itse tunnen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän parisuhde ole irrallaan muusta olemassaolosta, siihen kuuluu kaikki se, mikä kuuluu elämäänkin: tuskastuminen, kyllästyminen, alakulo, halu olla yksin ... Ja kaikki ne hyvät asiat.
No mutta kyllä kaikki hyvä åitäisiolla se 95% ja sitten tuskaa ja kyllästymistä 5%.
Ei kannatta haaleaan tiskiveteen tyytyä, kun varmasti on olemassa mies joka ei lyö sua eikä ole muutenkana kusipää, mutta jonka kanssa arkikin on juhlaa.
Ja mä olen oikutteleva tunneihiminen, riitoja ja kaikenlaisia kohtauksia on suhteessamme ollut, mutta ei kyllästymistä. Pian on oltu 10v yhessä :)
En jäisi tuollaiseen suhteeseen.
Sama kun kulkisi rumassa ja epämukavassa pidassa, kun se on kuitenki vaate joka lämmittää ja siitä pitää olla helkkarin kiitollinen ihan vaan siksi.
Kannattaa muistaa, että näitä tarinoita kuunnellessa kyse ei ole pelkästään siitä minkälainen mies kullakin on, vaan myös siitä minkälaisia he itse ovat. Joku on tyytymätön kaikkien kanssa, toinen taas osaa olla tyytyväinen lähes kaikkien kanssa.
Hyvin sanottu, ja minä tosiaan kuulun ensiksi mainittuun ryhmään. Sen takia en kovin monen miehen kanssa ole edes viitsinyt aloittaa seurustelua. Olen kai malliesimerkki hemmotellusta ainoasta lapsesta, olen valitettavasti tottunut siihen että asiat menevät minun tahtoni mukaan, hävettää myöntää. Nyt sitten pitäisi tottua elämään miehen kanssa, jota en voi väkisin muuttaa. Tiedostan hyvin että ajatusmaailmassani on pieni vääristymä, siksi en haluaisi heti luovuttaa tämän miehen kanssa. Ainakin kaikki läheiseni onnittelevat minua hyvästä valinnasta, joten ei hän ihan surkea voi olla.
Onpa sulla masentava kuva itsestäsi, vaikka se olisikin realistinen. Miksei sulla olisi oikeus ihanaan kumppaniin, jonka kanssa olisit onnellinen, vaans un pitää tyytyä mieheen, joka suvun ja kavereiden mielestä on sulle ok? Okei, hän ei juo liikaa eikä hakkaa sua, on ehkä työssäkäyvä ja luotettava. Tiedätkö kuinka paljon sellaisia on? Ihan mielettömästi! Siksikö tyytyisit häneen, kun hän on kunnollinen? No morjensta!
Kannattaa muistaa, että näitä tarinoita kuunnellessa kyse ei ole pelkästään siitä minkälainen mies kullakin on, vaan myös siitä minkälaisia he itse ovat. Joku on tyytymätön kaikkien kanssa, toinen taas osaa olla tyytyväinen lähes kaikkien kanssa.
Hyvin sanottu, ja minä tosiaan kuulun ensiksi mainittuun ryhmään. Sen takia en kovin monen miehen kanssa ole edes viitsinyt aloittaa seurustelua. Olen kai malliesimerkki hemmotellusta ainoasta lapsesta, olen valitettavasti tottunut siihen että asiat menevät minun tahtoni mukaan, hävettää myöntää. Nyt sitten pitäisi tottua elämään miehen kanssa, jota en voi väkisin muuttaa. Tiedostan hyvin että ajatusmaailmassani on pieni vääristymä, siksi en haluaisi heti luovuttaa tämän miehen kanssa. Ainakin kaikki läheiseni onnittelevat minua hyvästä valinnasta, joten ei hän ihan surkea voi olla.
Onpa sulla masentava kuva itsestäsi, vaikka se olisikin realistinen. Miksei sulla olisi oikeus ihanaan kumppaniin, jonka kanssa olisit onnellinen, vaans un pitää tyytyä mieheen, joka suvun ja kavereiden mielestä on sulle ok? Okei, hän ei juo liikaa eikä hakkaa sua, on ehkä työssäkäyvä ja luotettava. Tiedätkö kuinka paljon sellaisia on? Ihan mielettömästi! Siksikö tyytyisit häneen, kun hän on kunnollinen? No morjensta!
On miehessäni toki muitekin hyviä puolia kuin nuo luettelemasi. Meillä on ihan oikeasti hyviä päiviä, ja jonain toisena päivänä saattaisin kirjoittaa tälle palstalle "mieheni on ihana!" -tekstin. Veikkaan itse että olen antanut liiaksi valtaa niille varoittaville ja epäileville ajatuksille, mutta tässä pisteessä en enää oikeasti tiedä olenko vain takertunut typeriin asioihin, vai yritänkö tässä vain hiljentää vaistoni äänen.
Jos noin todella on, sehän on vakavaa - ja syy erota. Mutta oletko todella sitä mieltä hänestä; onko siihen oikeaa aihetta? Minusta sinun pitäisi päättää tästä asiasta. Jos tiedät, että itse haluat lapsia, mutta että et halua niitä tämän miehen kanssa, asia on harvinaisen selvä, eikä edes tarvitse miettiä mitään muita tuntemuksiaan. Kannattaa kuitenkin pohtia oikeasti sitä, millaisilla perusteilla voit arvioida hänen sopivuuttaan vanhemmaksi; tällaiset tuomiot kolahtavat joskus omaan nilkkaan....
Jos noin todella on, sehän on vakavaa - ja syy erota. Mutta oletko todella sitä mieltä hänestä; onko siihen oikeaa aihetta? Minusta sinun pitäisi päättää tästä asiasta. Jos tiedät, että itse haluat lapsia, mutta että et halua niitä tämän miehen kanssa, asia on harvinaisen selvä, eikä edes tarvitse miettiä mitään muita tuntemuksiaan. Kannattaa kuitenkin pohtia oikeasti sitä, millaisilla perusteilla voit arvioida hänen sopivuuttaan vanhemmaksi; tällaiset tuomiot kolahtavat joskus omaan nilkkaan....
Niin, itseänikin huolestuttaa että olen alkanut jopa epäillä miehen kykyjä isänä. Tässäkin on tosin selvennettävä että hänestä kyllä varmasti tulee rakastava ja huolehtiva isä, mutta en usko että hänestä on kannustamaan lasta esimerkiksi opinnoissa. Itse taas uskon siihen, että lasta on kannustettava ja autettava pärjäämään. Tämä on tietenkin kaikki pelkää spekulointia, enhän voi mitenkään sanoa 100-prosenttisesti millainen isä miehestä tulisi.
Niin, itseänikin huolestuttaa että olen alkanut jopa epäillä miehen kykyjä isänä. Tässäkin on tosin selvennettävä että hänestä kyllä varmasti tulee rakastava ja huolehtiva isä, mutta en usko että hänestä on kannustamaan lasta esimerkiksi opinnoissa. Itse taas uskon siihen, että lasta on kannustettava ja autettava pärjäämään. Tämä on tietenkin kaikki pelkää spekulointia, enhän voi mitenkään sanoa 100-prosenttisesti millainen isä miehestä tulisi.
Ei siihen molempia vanhempia tarvita tosiaan.
Meillä ei ole kumpikaan kannustanut eikä auttanut ja hyvin on kyllä lapset pärjänneet. Mutta jos tarvetta olisi, minä varaman olisin ollut se joka olisi vaikeiden läksyjen tms kanssa auttanut, mies ei varmasti olisi asiaan puuttunut mitenkään, lapset hoitakoot koulunsa itse ajattelee.
Jos noin alkuvaiheessa noin moni asia jo häiritsee, en usko että ne asiat muuttuu vähemmän häiritseviksi ajan myötä. Päinvastoin, luulisin että ne alkaa ärsyttää enemmän ja enemmän kunhan rakastumisen tunne häipyy arjen alle.
Olen ollut 14 vuotta naimisissa eikä minulla ole ollut tuollaisia tunteita. Tietenkään mieheni ei ole täydellinen, mutta hänen puuttensa eivät minusta tunnu mitenkään ihmeellisiltä eivätkä sanottavasti häiritse minua.