Järkyttävää! Pasilan aseman laiturit pilkkopimeänä ja junien annetaan silti kulkea normaalisti!
Kuka vastaa, jos joku putoaa säkkipiemeältä laiturialueelta kiskoille ja jää junan alle? Kenen vastuulla on juna-asemien turvallisuus, VR:n vai pelastusviranomaisten? Teki mieli etsiä joku hätäjarru tai vastaava ja vetää siitä ihmishenkien pelastamiseksi, mutta en pimeässä löytänyt sellaista!
Kommentit (16)
Kyllä junantuomat ovat avuttomia. Kuinka maaseudun pimeillä laitureilla pärjätään?
Ja kuinkas perkeleellinen meteli siitä sitten olisi noussut jos ne junat EI olisi kulkeneet?
Ja mistä luulet että saisi tempaistua yhtäkkiä henkilökuntaa taskulamppujen kanssa laitureille pyörimään ja auttamaan pösilöitä jotka pelkää pimeää maamme pääkaupungissa...
Kulkee sitte varovaisemmin. Liukkaus on vaarallisempaa
Parempi myöhään kotiin kuin ei milloinkaan.
Sillä eihän voi olettaa, että ihmiset kantaisivat itse vastuuta omasta turvallisuudestaan. Tässä tapauksessa esim kävelemällä laiturin suuntaisesti. Silloin on aika vaikea pudota raiteille. Lisäksi junat valaisevat ja tosiaan se ympärillä oleva kaupunkivalaistus.
Sillä eihän voi olettaa, että ihmiset kantaisivat itse vastuuta omasta turvallisuudestaan. Tässä tapauksessa esim kävelemällä laiturin suuntaisesti. Silloin on aika vaikea pudota raiteille.
Pitäisi vaan nähdä, missä se laituri on jotta osaisi kulkea sen suuntaisesti...
Ainakin olisi pitänyt jakaa matkustajille taskulamppuja tai henkilökuntaa olisi pitänyt olla siellä taskulamppujen kanssa ohjailemassa.
järkytyin niin että päästin ripulipaskat housuun! Repikää siitä!
Ihan hyvin niillä laitureilla mielestäni näki. Helsingissä on niin paljon valosaastetta, että ei siellä tosiaan mitään pilkkopimeää ollut. Yhden vastaan tulevan tutunkin laiturilla tunnistin.
Ihan hyvin niillä laitureilla mielestäni näki. Helsingissä on niin paljon valosaastetta, että ei siellä tosiaan mitään pilkkopimeää ollut. Yhden vastaan tulevan tutunkin laiturilla tunnistin.
Ihmisiä ei saa päästää yksin kodeistansa ulos, ei ainakaan tienvarteen kävelemään!
maaseudulla on valaisemattomilla teillä hieman vähemmän liikennettä kuin Pasilan asemalla.
maaseudulla on valaisemattomilla teillä hieman vähemmän liikennettä kuin Pasilan asemalla.
Ihmisiä ei saa päästää yksin kodeistansa ulos, ei ainakaan tienvarteen kävelemään!
Kiitos tämän viestin lähettäjälle:) Mulla on huono päivä, parisuhde kriisissä ja miestä uhkaa irtisanominen mutta tälle nauroin ääneen:D
ettei Pasila sijaitse Helsingissä. Aina oppii jotain uutta. :)