Muita irtautumistilanteessa?
Olen joutunut käymään läpi elämänmuutosta. Onkohan ketään muuta samassa tilanteessa?
Siis, kasvoin aikuiseksi vanhoillislestadiolaisessa perheessä, mutta en itse asiassa kai koskaan tuntenut todella kuuluvani ”uskovaisten” joukkoon.
Ajattelin jo murrosiässä että häivyn vl-piireistä. Mutta en saanut sitä toimeksi. Tein sen sitten lopullisesti vasta parisen vuotta sitten.
Jo vuosikausia sitä ennen olin tiennyt, että poishan minä lähden, kunhan vain saan rohkeutta siihen. Tunnen itseni nykyään vapaaksi ja onnelliseksikin. Mutta suhteet lapsuudenkotiin ja vanhempiin on jotenkin vaikeat edelleen.
Onko muita samassa tilanteessa?
ssa kaverina"
Kommentit (8)
Se on täysin mennyttä aikaa että perheessä syrjittäisiin niitä jotka jättävät tämän uskon. Suvaitsevaisuus on nykyisin lisääntynyt. olen itse entinen lestadiolainen enkä ole kokenut mitään leimaamimsta suvun taholta.
t. ex-vl
Lopusta jäi pois osa siitä että mun perheenjäsen on ihana kissa kotona. :-)
Minun vanhemmat onneksi ottivat irtautumiseni aivan rauhallisesti. Monta kertaa ovat sanoneet että olen ihan yhtä rakas edelleen vaikak en ole enää vl. Eroaminen vl.sta ei muuttanut välejämme mihinkään suuntaan.
Ei kannata jäädä potemaan ahdistuksia liian pitkään. Tämä on yhtä hyvä syy hakea apua mt-puoleta kuin joku muukin. Itse sain aikoinaan kelan tukea ja kävin terpeutin luona useamman vuoden. Siitä alkoi toipuminen. Kannattaa satsata itseensä ja terveyteen. Siitä saa voimia sitten elellä suvunkin kanssa sovussa... Tsemppiä toipumiseen!
nykypäivänä noita terapioita Kelan tukemana on käytännössä lähes mahdoton saada.
nykypäivänä noita terapioita Kelan tukemana on käytännössä lähes mahdoton saada.
Itse asiassa terapiaan pääsyä _helpotettiin_ lakimuutoksella vuosi-pari sitten.
ihan tässä äskettäin mt-toimistossa.
Minä en tuntenut oloa kotoisaksi ateisti vanhempien kasvattina.
Että silleen.