Lapseni kuvittelee etten rakasta häntä!

käyttäydyt ehkä ankarammin ja kiukkuisemmin kuin tajuatkaan. Osaatko vain olla lapsen kanssa,hassutteletteko koskaan?



Mikä sitä stressiä niin teettää, eikö sille voi tehdä mitään?

olemme matkalla/temme jotain kivaa yhdessä niin lapsi sädehtii ja varmasti uskoo että rakastan häntä. En tiedä painaako takaraivossa aina luulo siitä etten rakasta häntä 100%.

Kun haluaisin tietää jotain hänelle vaikeasta aiheesta hän ei halua puhua ja joudun puristamaan äksyltä ja itkua pidättelevältä lapselta tiedon. Minun mielestä hänen kuuluu kertoa minulle kaikki nahistelut ja positiivisetkin asiat joita on päivän aikana kokenut. Erityisesti jos on ollut jotain ongelmaa. Hän ei sanojensa mukaan jätä kertomatta koska pelkäisi reaktiotani vaan koska uskoo etten rakasta häntä.



Kuinka paljon omaa tilaa ja "salaisuuksia" saa ekaluokkalaisella olla? mielestäni en ole lainkaan tungetteleva vaan tuon ikäisen lapsen äitinä minun tulee tietää kaikki asiat.

Pointti on siinä, että kun huomaat et nyt tuli vähän överit, niin pyydät lapselta anteeksi, kerrot että ei olisi saanut sanoa noin, siksi sanoin kun äidillä on kiire tms mitä nyt milloinkin.



Lapsen täytyy oppia että kaikki tekee virheitä, mutta niistä otetaan opiksi, ja koitetaan olla tekemättä niin enää.



Toinen juttu on positiivinen palaute. Sitä pitäisi olla suurin osa, eikä aina sitä negatiivis sävytteistä natinaa. Jos ei tule luonnostaan keksit oikeen vartavasten hyvää sanomista.



"Hienoa Nico-Petteri kun muistit tuoda repun koulusta, voisitko vielä hakea ne suksetkin kotiin." Aina ei ole helppoa, pääasia et yrittää.

Teillä on nyt selvästi kiintymyssuhteessa parannettavaa, sillä kuulostaa, että se ei ole turvallinen. etenkin just hankalien tunteiden kanssa lapsi ei selvästi pysty luottamaan apuusi ja kykyysi auttaa emotionaalisesti.



Hyvä että olet havainnut asian ja se on sinulle tärkeä. Millään muulla kuin yhteisellä ajalla ja positiivisella kanssakäymisellä - mihin ei kuulu tiuskiminen - et voi tilannetta parantaa. Lapsen perusturvallisuuden tunne ja luottamus ei ole järjen asia ja tiuskiminen ei siksi ole selittetävissä pois, vaan kyse on tunne-elämään liittyvästä asiasta noin pienellä lapsella.



Yritä siis päästä stressistä ja ihan tietoisesti ala vaatia itseltäsi positiivista vuorovaikutusta ja lapsen positiivista huomioimista, joka päivä eikä vain lomalla.

En tiedä tuleeko tuo äiti ei rakasta ajatus vain kun hänestä tuntuu jostakin johtuen pahalta vai luuleeko niin oikeasti.



Lapsi ahdistuu jos kyselen liikaa. Kysynkin nyt onko liikaa kysyä "mitä ruokaa oli, oliko hyvää, söitkö hyvin? Kenen kanssa leikit,mitä teit välitunnilla, mitä opettelitte tänään? Mitä ip kerhossa oli välipalaa, mitä teit siellä?" Ja soitan ip kerhon jälkeen missä on kenen kanssa ja kerron koska olen kotona.

nyt alan todella miettiä ennenkuin avaan suuni ja miettiä yhteistä tekemistä joka lähentää meitä.

sen suhteen, että lypsät hänestä kaikki päivän ikävät tapahtumat! Kyllä ekaluokkalaisella saa olla omaa elämää. meillä sanottiin jo päiväkodin vanhempainillassa, että pienempiä tylsiä juttuja tarkotuksella ei aina raportoitu vanhemmille. Lapsella on oikeus siihen, että jos asia on käsitelty, ei sitä sitten uudestaan aleta kelaamaan. Ei se niin ole, että kaikki, mitä ei tuuleteta äidille, kasautuisi joksikin ihme patoumiksi. Lopeta lypsäminen, ja kysele lapsesi mielialoja laajemmalla perspektiivillä hyvinä hetkinä.

vaan se että sinun kannattaa nyt muuttaa tapaasi kommunikoida lapsesi kanssa. Syytä tuskin tulet saam aan selville edes kysymällä lapselta, ei lapsi pysty analysoimaan tunteitaan niin syvällisesti kun ei siihen aikuisetkaan usein pysty. Ainoa mitä voit tehdä on päästä tunnetasolla lähelle lasta ja saada lapselle välittymään se että hyväksyt hänet ja välität hänestä, ja se onnistuu vain kun saat omaa stressitasoa ja ärtyneisyyttäsi hillittyä.

jos et pää punaisena huuda sille niin tuon ikäinen osaa jo pelata sinun tunteillasi. Sanoo esimerkiksi noin saadakseen sinut vaikka leikkimään kanssaan, hankkimaan leluja, karkkia yms hyödykettä itselleen.

niin tokihan siinä lapsi yrittää vedättää äitiä?



Eiköhän tuossa nyt se äiti ole se jolla olisi tärkeä pysähtymisen paikka ja jonka olisi hyvä muuttaa suhtautumistaan lapseensa positiivisemmaksi. Tuollainen kanssakäymistapa heikentää lapsen hyvinvointia ja etäännyttää emotionaalisesti - ja vaikuttaa minäkuvaa heikentävästi. Hyvä että ap on huomannut muutostarpeen ja toivottavasti hän myös toteuttaa muutoksia kanssakäymisen muuttamiseksi.