Hei sinä joka jouduit jo nuorena kantamaan paljon vastuuta sisaruksistasi!

Tein lapsen ensin hirveän nuorena, enkä sitten ole enempää lapsia enää halunnut (tämä ainokainen jo teini)

8 vuotta nuoremmasta veljestäni. Hoidin kesät kun veljeni oli pikkukoululainen, hoidin iltaisin kun vanhemmilla oli menoja, opetin koulumatkat jne... Hoidin ja olin tosi paljon vastuussa veljestäni. Mutta ei ole tuntunut nyt aikuisena ollenkaan tuolta mitä ap kyseli.



Itselläni 4 lasta pienillä ikäeroilla, olen sosiaalinen, tykkään ihmisistä ympärilläni, viihdyn isossa porukassa, enkä koe tarvitsevani mitenkään erityisesti tilaa ympärilleni.

traumoja, tykkään lapsista ja hoidan niitä mielelläni. Itse halusin kyllä lapsia ja kaksi niitä onkin. Ainut asia mitä harmittelen, on se että koska jouduin ottamaan niin paljon vastuuta sisaruksistani ja hoitamaan niitä niin paljon, aikaa ei jäänyt niin paljon omille leikeille ja kavereiden kanssa olemiselle ja tuntuu että lapsuuteni/nuoruuteni on ollut ehkä keskivertoa vastuullisempi. Tuntuu että olen jäänyt jostain sellaisesta paitsi mitä muut, joiden ei ole tarvinnut ottaa niin paljon vastuuta sisaruksistaan, ovat tehneet ja kokeneet. Kohtuus kaikessa, vastuuta pitää opettaa mutta lapsi on lapsi ja nuorellakin pitää olla omat menot ja omat jutut.

kiinni että en hoidata isosiskolla pienempiä. Hoidan itse omat lapseni. Lapseni saavat leikkiä rauhassa.

Tykkään todella paljon hoitaa lapsia ja haluan ehdottomasti omia lapsia, nyt odotan esikoistani pitkän yrittämisen jälkeen

No kyllä kuvaus osuu nappiin muilta osin kuin että omia lapsia minulla kyllä on kaksi kappaletta. Välillä tunnen kylläkin oloni ahdistuneeksi jos en saa omaa aikaa tarpeeksi, muutenkin koen että olen parempi äiti vähän isommalle lapselle, en ole valtavasti nauttinut vauva- ja pikkulapsivaiheesta.



Olen jollain tavalla erakko, väsyn aika nopeasti sosiaalisissa tilanteissa. Useimmat miessuhteeni ovat kaatuneet siihen että tunnen oloni nurkkaan ajetuksi, tuntuu etten saa kunnolla henkeä. En kestä sitä että minulta vaaditaan liikaa läheisyyttä, tarvitsen paljon tilaa. Muutenkin kammoan sitoutumista, työelämässäkin haluan olla vain pätkittäin, en vakituisessa työsuhteessa. Miten muuten asiaa kysyt, perustuuko johonkin psykologiseen teoriaan. Haluaisin nimittäin ymmärtää itseäni paremmin :) Lpsena olin jatkuvasti täydessä vastuussa kahdesta pikkusiskostani, tuntuu että olen kasvattanut heitä enemmän kuin stressaantuneet työnarkomaanivanhempani...

Olen lapsirakas, ja lastenhoitoalalla töissä. Omia lapsia on kaksi.



Olen ehkä kasvanut liiankin vastuuntuntoiseksi ja ylihuolehtivaiseksi, että minun on nyt vanhemmiten vaikea ottaa "tilaa" itselleni. Asetan aina muiden tarpeet omieni edelle.

tein nuorena yhden lapsen ja yli kolmekymppisenä tuli vielä kaksoset. Olen ollut aina pikkuvanha, vanhin lapsi kun olen, äiti luotti minuun aina paljon. Olen aina viihtynyt myös yksin, tykkään olla ihmisten kanssa, mutta joskus pitää olla ihan rauhassa yksikseen. Olen vieläkin useille ihmisille vähän "isonsiskon" roolissa vieläkin, jopa äitipuoleni soitteli minulle ja kysyi neuvoa kun isä kiukutteli :)

ovat riippuvaisia siitä, että on elämää ympärillä.