Kohtelevatko vanhempanne tasapuolisesti kaikkia lapsiaan?

jätti minut ja siskon kun oltiin vielä ala-asteella. Jäätiin siis isälle. Joku suvantovaihe elämässä ilmeisesti. Traumat jäi kaikesta siihen liittyvästä, musta tuli ylikiltti, sisko taas kapinoi ja kasvatti koviksen kuoren. Saatiin myöhemmin sisarpuoli, jonka lapsuus on tähän mennessä ollut täysin erilainen kuin meidän kahden vanhemman siskon. Äiti hyysää ja paapoo, on suorastaan ylihuolehtiva, kun taas me kaksi vanhempaa pärjättiin jo pieninä omillamme, kun ei kukaan valmiiksi tehnyt mitään. Mitä tulee minuun ja tähän kovissiskooni, minä olen tukipilarina silloin, kun kovissisko loukkaa ja satuttaa äitiäni, asetelma ei toimi kuitenkaan toisin päin: jos siskoni saa mun mielen pahoitettua, ei ole mitään asiaa äidilleni purkautua asiasta, koska jollain lailla minä olen kuitenkin koko konfliktin aiheuttanut. Katkeraa tilitystä tämä.

Meillä 2 tytärtä ja 2 poikaa. Ja kohtelu ja kasvatus on ollut aivan erilainen tyttöjen ja poikien kohdalla. Tyttöjen on aina pitänyt olla tunnollisia, avustaa kotitöissä jne... Pojat ovat välttyneet näiltä kaikilta ja saaneet ihan erilailla vapauksia. Hupaisaa on, että vaikka tytöt ovat aina auttaneet enemmän, niin pojille on silti ollut rahahanat paremmin auki (näin aikuiselämässäkin yhä)...

Etenkin isäni luulee olevansa tasapuolinen, mutta ei huomaa ollenkaan lahjoja, joita jatkuvasti jakelee osalle sisaruksista. Nämä saivat esimerkiksi rajattomasti rakennuspuita vanhempieni metsästä ja lämmittävät suureksi osaksi isämme tekemillä polttopuilla.



Isäni laskee ainoastaan kaupasta ostetut tavarat, ei lainkaan niitä, jotka eivät maksa rahaa hänelle itselleen. Aivan kuin ne olisivat arvottomia. Mutta eiväthän ne ole.

Veljeni on saanut huomattavasti enemmän taloudellista tukea kuin minä, ja lisäksi erilaisia huomattavan kalliita lahjoituksia (mainitsin näistä tuossa toisessa 'epäreilu kohtelu' -ketjussa). Jo nuorena häntä suosittiin antamalla enemmän vapauksia ja kalliimpia lahjoja mm. rippi- ja yo-juhlissa.



Luulen tämän olevan jonkinlaista kompensaatiota siitä, että olen aina pärjännyt koulussa paljon veljeäni paremmin ja saanut melkein joka vuosi stipendin tai useamman jne. Veljeni oli paljon minua ahkerampi, minun ei tarvinnut tehdä menestykseni eteen mitään. Se, että veli ei yrittämisestä huolimatta pärjännyt yhtä hyvin, taisi olla vanhemmilleni aika rankkaa ja varmaan siksi he ovat halunneet vähän tasoittaa puntteja toisella tavalla.



En kylläkään pidä tuota mitenkään järkevänä tapana. Ensinnäkään oma koulumenestykseni ei ole johtanut myöhempään menestykseen elämässä (en oppinut koskaan tekemään töitä sen eteen, joten minusta tuli todella laiska). Eikä se "tasaaminen" ihan niin vain onnistu, että huonommin pärjäävälle annetaan taloudellista apua. Veljestäni olisi voinut tulla ihan menestyvä, ei ole laiska eikä myöskään liian tyhmä tähän yhteiskuntaan (tai liian fiksu, sekin on haitaksi!). Mutta hänkin oppi saamattomaksi tuon vanhempieni tasoittelun myötä. Hänhän sai aina sitä enemmän, mitä huonommin pärjäsi, joten miksi kannattaisi yrittääkään pärjätä hyvin?



Taidamme olla molemmat aikamoisia pettymyksiä vanhemmillemme!

Siskoani autetaan huomattavasti enemmän kuin minua, hän on saanut enemmän vapauksia, tuntuu saavan haluamansa asiat helpommin kuin minä jne. Jostain syystä vanhempani tuntuvat olevan sitä mieltä, että tyttöjä voidaan helliä ja kohdella "lapsina" vielä aikuisinakin siinä missä pojat tarvitsevat kuria ja vastuuta jo pienestä pitäen.

Asiat on aina tehty ensisijaisesti siskon toiveiden mukaisesti. Jos esim. sisko on halunnut ruoaksi makaronilaatikkoa ja minä spagettia, niin kyllä yleensä on laitettu sitä ruokaa mitä sisko on halunnut.

Mieheni on vanhimpana lapsena jotenkin arvojärjestyksessä alimpana. Nokkimisjärjestyksessä ylimpää on mieheni sisko, jota hyysätään kaikin tavoin. Mieheni tai hänen muut sisaruksensa eivät tunnu isommin välittävän asiasta mutta minusta se tuntuu ajoittain loukkaavalta.



Itse olen ainoa lapsi.

Veli oli sellainen äidinpoika, jolta ei vaadittu koskaan mitään ja aikuisenakin maksettiin ulosottoon ehtineet velat yms.



Isä taas antoi tasapuolisesti molemmille, vaikkei veli viitsinyt siellä käydä.



Elämä on...joskus näitäkin murehdin, mutta totesin sitten saaneni jaossa paskan äidin ja sillä on pärjättävä.



Tähän ketjuun ei ole ilmottautunut yhtään vanhempiensa suosikkia??

Tähän ketjuun ei ole ilmottautunut yhtään vanhempiensa suosikkia??

Mutta sitten ajattelin, että ihan loogista. Tuskinpa se suosikkina ollut on samalla tavoin huomannut sitä suosiossa olemista kuin vähemmän suosittu sisarensa. Pitää sitä vaan itsestäänselvänä tai ajattelee sisaruksien haluavan, että homma menee kuin menee.

Minä - iltatähti - olen saanut aina enemmän. Kaikkea. Mammonaa ja rakkautta.

mutta veljelläni on Aspergerin oireyhtymä ja tarvitsee sen vuoksi erityistä tukea ja huomiota.

se tuppaa usein niin olemaan, että kuopus on se perheen lellikki ja "vauva", jota hellitään ja paapotaan vielä aikuisenakin siinä missä esikoinen kasvatetaan kuriin ja vastuuseen jo pienestä pitäen.

Minä - iltatähti - olen saanut aina enemmän. Kaikkea. Mammonaa ja rakkautta.

Vai ajatteletko omahyväisesti, että tämä on vanhempieni tahto? Tajuathan, että vanhempasi ovat surkeita vanhempia noille muille sisaruksille. Eikö se tunnu pahalta?

Tietysti lapset ovat yksilöitä ja erilaisia luonteeltaan eikä heitä pysty aina ja joka asiassa ja tilanteessa täysin samalla tavalla kohtelemaan. Mutta periaatteessa ovat tasapuolisia.

Kuopus saa kaiken.Sai jo lapsena kehut ja kasvoi lähellä äitiä. Teki jo lapsena mitä halusi.

vanhemmat koskaan taapuolisia ole. Sekä omasta että muiden kokemuksesta asiat yleensä on näin.



Sitten onkin hauskempi juttu kuunnella sisaruksia (2 kpl) jotka molemmat väittävät tosissaan, että sitä toista sisarusta on suosittu. Koska hän on vanhempi/nuorempi/tyttö/poika/kiltti/hankala/hyvä koulussa/huono koulussa jne.



Itse olin se vähemmän lellitty lapsi mutta enpä siitä mitään kaunaa kanna ketään kohtaan.



Isoveljeni on minlle vankka ankkuri tässä elämässä enkä halua edes kuvitella elämääni ilman häntä. Ei tarvitse usein tavata, riittää se tieto, että isoveli on olemassa :)

Ja se korostaakin sitä, miten epätasapuolisia appivanhemmat ovat.

Olen ollut aina tunnollinenja kiltti esikoinen, jota ei ole arvostettu yhtään. Kun muutin kotoa, mulle sanottiin että mitään et kotoa mukaan saa, itse saat pärjätä eikä rahaa tartte tulla pyytämään. No, tää ei sitte koskenutkaan pikkuveljeäni. Veljelleni ostettiin huonekalut, vanhemmat maksaa sen puhelinlaskut, salikortin, autolainan lyhennykset ja ruoat ja kun veli ajoi muutaman kolarin autolla ja mp:llä niin vanhemmat maksoi viulut vaikka yli 2-kymppinen veljeni käy töissä ja asuu omillaan. Kyllä olen katkera, enkä tiedä kauanko jaksan pitää tuohon sakkiin välejä, v*tuttaa niin pirusti! Pahinta on ettei vanhempani huomaa eriarvoisuutta mitenkään, vaan vuosikausia ovat jaksaneet silmät kirkkaina väittää miten he pitävät meitä täysin samanarvoisina ja kohtelevat samalla tavalla.

Minä sain opiskellessani vähemmän taloudellista tukea kuin sisarukset, mutta pärjäsin hyvin opintotuella ja kävin ohessa töissä. Asuin soluasunnossa ja söin halvasti. Nuoremmat sisarukset taas eivät ole halunneet asua solussa, vaan toinen asui yksiössä ja toinen jopa kaksiossa yksin, ja silloin ei tietysti opiskelijan rahat riitä vuokrakustannuksiin ja vanhempani ovat sitten auttaneet. Siitä olen ollut hieman nyreissäni, minusta sisarusteni olisi sitten vaan pitänyt muuttaa sellaiseen asuntoon, johon on varaa. Vanhemmillani ei ole paljon rahaa, joten he eivät ole voineet kompensoida yhden vuokramenojen tukemista antamalla muille rahaa. Mutta muuten, kyllä koen, että on oltu tasapuolisia enkä tuostakaan ole mitenkään katkeroitunut, koska olisivat he minuakin auttaneet, jos ei minulla olisi rahat riittäneet.

Etenkin isäni luulee olevansa tasapuolinen, mutta ei huomaa ollenkaan lahjoja, joita jatkuvasti jakelee osalle sisaruksista. Nämä saivat esimerkiksi rajattomasti rakennuspuita vanhempieni metsästä ja lämmittävät suureksi osaksi isämme tekemillä polttopuilla.

Isäni laskee ainoastaan kaupasta ostetut tavarat, ei lainkaan niitä, jotka eivät maksa rahaa hänelle itselleen. Aivan kuin ne olisivat arvottomia. Mutta eiväthän ne ole.

Tarkoitatko, että jos isäsi antaa metsästään puita sellaisille sisaruksille, jotka niitä tarvitsevat, hänen pitäisi samalla arvolla sitten antaa rahaa tai muuta tavaraa muille sisaruksille??

Ei voi olla todellista...