Koiranpennun ottaminen, kun perheessä on jo koira!

meillä oli 10 vuotias narttukoira kun päätettiin ottaa toinen. Vähän jännitti koska toinen jo niin vanha että miten jaksaa pienen villikon menoa ja kokemus kylässä käyneiden pentujen kohdalla ei ollu ihan parasta. Ei niin että olisi mitään tehnyt mutta kova komentelemaan ja vahtaamaan.

Kun pentu(narttu myös) tuli meille saatiinkin yllättyä positiivisesti. Vanhus ottikin pennun siipiensä suojaan ja kaikki meni loistavasti. Vanhakin nuortui silmissä :) Teillä jo olemassa oleva on vielä nuori joten en usko olevan mitään ongelmaa.

noin nuorta koiraa huushollissa! Jos vanhempi on jo oppinut tavoille, siitä on varmasti hyötyä nuoremmankin kanssa. Voi katsoa vähän mallia, että kuinka ollaan koiriksi :)

vilperttihän se vielä on, joten melske ei pelota ollenkaan.



Ehkä se kasvattaminen on vähän erilaista sitten, jos vaikka vähän helpompaakin?

eli on omaa laumaa. Laumahenki on koiraeläimellä niin vahva, että se menee yli kaiken muun, ja omaa porukkaa siis suvaitaan, olivat nämä millaisia tahansa. Ja pennunhajuisille otuksille annetaan laumassa anteeksi lähes mitä vain, se on koiralla geeneissä. Sitten kun pentu kasvaa, koirien pitää tietysti selvittää keskinäinen asemansa hierarkiassa. Ihminen voi auttaa molempien koirien mielestä loogista maailmanjärjestystä kehittymään: vanhempi (arvokkaampi) koira saa ruokansa ensin, saa kulkea ovesta ennen nuorempaa jne. Isompi voi välillä ärähdellä pienelle kasvatusmielessä, mutta tuskin vahingoittaa. Koiraemokin saattaa suutahtaa pennuilleen niin kuin kuka tahansa äiti lapsilleen.

Kaiken kaikkiaan koirasta on varmasti "normaalimpaa", että laumassa on pentuja kuin että ei olisi. Eivät ne vaistoiltaan ole vielä niin kaukana susista, ja susilaumahan kuolisi sukupuuttoon ilman uusia pentuja :).

ja sitten saimme sen pennun. Molemmat uroksia. Kaikki meni loistavasti. Isä opetti pojan tavoille ja pentu oppi esim. paikkansa lauman pohjimmaisena automaattisesti. Normaalissa käyttäytymiskoulutuksessakin se älysi ottaa mallia isästään.

Mulla on aina ollut koira, mutta siis vain yksi kerrallaan.

Nyt mietitään, josko ottaisimme pennun meille, mutta arveluttaa, että miten tämä 2v narttumme siihen suhtautuisi? Ja kuinka kaikki se pentuajan kasvattaminen sujuu, onko helpompaa vai vaikeampaa kuin jos on vain se yksi pentu.

Kokemuksia, ajatuksia?

Kiittelee jo etukäteen.

Meillä on ollut jo pitkään talossa 4-7 koiraa (nyt vain 4 ja 2 sijoituskoiraa), joten kokemusta on lauman uusista jäsenistä.

Ensinnäkin, koirat ei sitä päätä hyväksytäänkö laumaan uutta jäsentä vai ei. Ihmiset päättää sen. Joskus on pieniä alkuvaikeuksia kun uusi laumanjäsen tulee taloon, jos se on joko vieraan lauman pentu tai esim. aikuisena ostettu tuontikoira, mutta aina niistä on selvitty, alkuun joskus tarvittu eristämistä siksi ajaksi kun ihmiset on pois paikalta valvomasta, ja sitten sitkeästi totuttamalla koiria toisiinsa palkkioiden avulla. Uudesta koirasta tehdään siihen epäluuloisesti suhtautumalla mieluinen assosioimalla se herkullisiin palkkioihin.

Pennun kasvattaminen kun on useampi koira on paljon helpompaa kuin jos se on ainoa. Se oppii suuren osan asioista toiselta koiralta/muilta koirilta. Lisäksi ihmisen ei tarvitse niin paljon vaivautua koko ajan viihdyttämään ja leikittämään pentua kun koiralla on seuraa toisesta. Oikeastaan ihminen ei edes koiraseuraa pysty korvaaamaan, mikä on syy miksi itse tuskin koskaan pitäisin vain yhtä koiraa.

Jotkut on tarkkoja siitä ettei koira saa leimaantua liikaa koiralaumaan, mutta meillä on tarkoituskin että koirat on leimaantuneet pääosin koiralaumaan. Niille ei siis erityisesti yritetä järjestää yksilöllisiä lenkkejä tms. Silti koko porukka palvoo emäntäänsä kuin jumalana ;-) ja kouluttaminen on sujunut erinomaisesti, olen kisannut koirien kanssa niin näyttelyissä, agilityssä kuin tokossakin.

Ihminen voi auttaa molempien koirien mielestä loogista maailmanjärjestystä kehittymään: vanhempi (arvokkaampi) koira saa ruokansa ensin, saa kulkea ovesta ennen nuorempaa jne.

ainakaan niin että yritetään väkisin aina pakottaa vanhempi ylemmäs. Se ei aina ole se luonnollinen järjestys ja jos näin ei ole, niin aiheuttaa kaikille osapuolille stressiä jos ihminen yrittää väkisin pitää sitä vanhempaa ylempänä.

Meillä tällä hetkellä lauman ylin asemassa on ehdottomasti toiseksinuorin narttu. Se on kovaluonteinen tapaus, joka aloitti jo 5-6. kk iässä ihan tosissaan haastamaan vanhempiaan asemasta. Siinähän ne sitä selvittelivät, kunnes tuon koiran ollessa vuoden, se meni selvästi ohi emästään, joka oli lauman entinen johtajakoira. Sen jälkeen emä palasi kuin pennuksi, kun ei enää ole johtajan vastuuta, ja tästä nuoresta kovapäästä tuli vakava johtaja, jonka pitää valvoa niin ympäristöä kuin lauman sisäistä tilannettakin.

t. 7

lisääkin saa laittaa vielä, jos on muita kokeuksia tms.



Näiden perusteella siis uskallan ryhtyä puuhaan :)



ap

Yleensä vanhempi koira adoptoi sen nuoremman ja opetta sen talon tavoille. Enkä usko että satuttaisi, vaikka pentu kuinka roikkuisi hännästä kiinni. Näin ainakin urosten kohdalla.