Lue keskustelun säännöt.
Miksi mä aina annan ihmisille enemmän kuin he antavat minulle???
23.11.2012 |
Olen niin kyllästynyt itseeni. Miksi mun pitää aina olla niin ystävällinen ja mukava lähes kaikille ihmisille? Ja vieläpä ihan aidosti tykätä ja kiintyä ihmisiin?
Aina joudun pettymään, kun huomaan, että loppujen lopuksi jään suht yksin, ja jäljelle jää vain ne energiasyöpöt kaverti, jotka hakee ihmisiä joilta saa ekstrapaljon huomiota ja ymmärrystä, apua ja kuuntelijaa. Yritän aina olla itsekkäämpi, mutta se oman tilan ottaminen esim. naisporukassa on välillä haasteellista.
En ole siinä mielessä läheisriippuvainen, että viihdyn mainiosti yksinkin, olen omalla tavallani erakkoluonne, mutta toisaalta ei aina jaksa olla yksinkään.
En ole siinä mielessäkään nössö, että en uskaltaisi tuoda eriäviä mielipiteitäni, tai pitää tiukasti puoleni tarvittaessa, mutta mun ongelma on se, että olen liian kiltti ihan perusluonteeltani! Lapsesta saakka olin kiltti ja helppo lapsi, ja nyt aikuisena olen samanlainen.
Kertokaapa viisammat, miten voisin muuttua, siten että esim. ryhmässä en jäisi helposti jalkoihin?
Puistossa olen esim. oikeasti kiinnostunut muiden lapsista ja perheiden kuulumisista, mutta kukaan ei sitten jaksa kuunnella minun/lapseni kuulumisia. Ja tätä tapahtuu ihan koko ajan.
Kunpa voisin muuttua!
Kommentit (9)
Olen niin monesti miettinyt ihan samaa....
Kirjoituksesi olisi voinut olla kuin minun tekemä, tosin sillä erotuksella, että minä olen nössömpi kuin sinä enkä uskalla tarpeeksi pitää puoliani. Olen siis liian kiltti, mutta myös liian arka ja ujokin. Tyhmä en kuitenkaan ole, mutta huono yhdistelmä tämä silti on...
Minäkin olen tuntenut halua muuttaa itseäni itsekkäämpään ja kylmempään suuntaan, mutta ajatukseksi se on toistaiseksi jäänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hyvä palaa aina takaisin.
Jokainen hyvä ajatus tai teko palaa kyllä takaisin lähettäjälleen/antajalleen.
Hyvä tulee hyvän luokse. Luota siihen.
"Universumi" tms kyllä tasaa aina lopulta puntit. Hyvä palaa sinulle takaisin. Ja on muutenkin paljon kevyempää olla "kirkas sielu" (en ikinä osaa valita oikeita sanoja, nytkin kuulostaa hömpältä...) kuin pitää yllään sellaista ahdistavaa kaunan viittaa, mikä joillain negatiivisilla ja toisia hyväksi käyttävillä ihmisillä on. Se on varmasti kamalan raskasta. On niin paljon helpompi olla kun kohtelee muita hyvin ja ei ajattele negatiivisesti. Ja sehän ei tietysti tarkoita kuitenkaan hyväksikäytettävyyttä.
Mutta se hyvä kyllä palaa takaisin :)
tarvitse muuttua, mutta ymmärtää vain että nykyisin ihmiset ovat lisääntyvässä määrin itsekeskeisiä kusipäitä. Tunnekylmiä, etäisiä. Tähän samaan olen kiinnittänyt huomiota viime aikoina.
Kaipa nämä yt:t ja kiristyvä taloudellinen tilanne, ahneus muuttavat ihan tavallisia ihmisiäkin itsekkäämpään suuntaan. Mietin itsekin mistä löytäisin naitä muita mukavia, toisia huomioivia ihmisiä, jotka oikeasti haluavat olla suhteessa toisiin, vaihtaa ajatuksia ja tehdä yhdessä asioita. Tuntuu että ihmissuhteet jäävät nykyisin niin tyhjiksi, pinnallisiksi. Juuri kun luulee, että on ystävä niin kohta huomaa ettei se ollut totta.
Tietysti ihmiset ovat nykyisin niin kiireisiäkin, aika rajoittaa. Suomessa tämä yksilöajattelu on mennyt liian pitkälle.
minun aloitus aiheesta "mikä mun kaverisuhteita vaivaa", jos siitä olisi apua...
Suomessa ei ole yhteisöllisyyttä sukulaisten, naapureiden, kavereiden, työporukan kesken useinkaan. Muissa maissa esim. sukulaisia pidetään tosi tärkeinä. todella harmillista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mihin ovat kadonneet talkoot? siihen kun toiset haluavat vain itse käyttää muiden apua, mutta eivät itse ole valmiita tekemään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen olen huomannut, että jotkut ihmiset pitävät kilttiä ihmistä jotenkin heikkona ihmisenä. Kiltteys on samaa heille kuin nössö. Ja sitten yllättyvät, kun pidänkin kiinni oikeuksistani, enkä anna kohdella kynnysmattona (työyhteisössä löytyy aina pari sellaista "kovista" joille empaattinen, superystävällinen ihminen on teeskentelevä mieliskelijä.
Moni luonnostaa kylmempi luonne, tekee virhearvioinnin, eikä ymmärrä, että jotkut ihmiset saa hyvänmielen itselleen ystävällisyydellä ja auttamisella. Ja meitä on moneen junaan, sehän on vaan rikkaus, mutta tällaiseen asenteeseen olen työelämässä kohdannut.
Miksi nykyään kiltteys on halveksittavaa? Miksi ihminen ei saisi olla empaattinen, ja kiltti?
Välillä haluaisin itse niin muuttua, voisinpa joskus sulkea sen sydämeni ja olla töissä paljon välinpitämättömämpi esim. toisten tunteista!
Mulla on ihan sama juttu: mulle iloa tuottaa se, kun saan toisen iloiseksi. esim. joululahjat; mulle on ihan yhtä ihanaa nähdä, että joku tykkää mun antamasta lahjasta, kuin että saan itse lahjoja.