Lue keskustelun säännöt.
Katastrofiajattelu - onko muilla tällaista vaivaa?
25.01.2013 |
Olen aina ollut kova pelkäämään pahinta, mutta viime vuosina taipumus on saanut ihan mahdottomat mittasuhteet. Olen käynyt jonkin aikaa terapiassa, ja se on auttanut minua tunnistamaan paremmin nämä ajatusketjut. Ne alkavat yleensä jostain ihan pienestä, paisuvat, paisuvat, ja lopulta en näe edessäni enää muuta kuin jonkin hirvittävän katastrofin.
Ehkä tästä pääsee vielä joskus eroon? Nykyinen dg on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Kommentit (18)
Mulla sama, ollut koko elämän läpi (olen nyt 26v). Terapiassa käyn, mitään diagnoosia ei ole tällä hetkellä mutta olen sairastanut n. 10 vuotta masennusta. Terapia on auttanut huimasti, lähinnä olen oppinut ymmärtämään mistä tämä ajatteluni johtuu ja työstänyt lapsuuden ja nuoruuden traumaattisia kokemuksia ja opittuja ajattelumalleja. Olen toiveikas tulevaisuuden suhteen vaikka välillä ahdistaakin niin ettei henkeä meinaa saada.
Kaikesta voi selvitä, mutta työtä se vaatii!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen oppinut ajattelemaan, että mikään ei ole pahempaa kuin kuolema. Tämä on rauhoittanut minua suuresti.
Ajatelkaa pahin mahdollinen skenario ja syleilkää sitä. Hyväksykää se. Tässä on alku.
Minkälainen terapia tähän auttaa?
Miten löytää hyvä terapeutti?
Minulla on ollut samanlaista, itseasiassa olen koko elämäni (nyt 40) ajatellut kaikesta aina pahinta, pelännyt ja ollut ahdistunut. Ahdistun ihan hirveästi jos kuulen jonkun tutun sairastumisesta tai kuolemasta. Saatan itkeä vaikka en tuntisi ihmistä ollenkaan. Aikaisemmin mulla oli pahoja pelkotiloja, että sairastun vakavasti, nyt se on mennyt sellaiseksi että mietin koko ajan sitä että verisuoni katkeaa päästä tai että muuten vaan kuolen yhtäkkiä tän kaiken keskelle :-( Tiedän että tarvitsisin apua tähän mutta mitä? Ulospäin varmaan näyttää että elämäni on ihan mallillaan mutta ahdistaa ihan kauhean paljon kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistaa :( Pitäisi tehdä opinnäytetyö loppuun, mutta sekin ahdistaa. Pelkään, että mokaan, esim. teen jonkun viitemerkinnän vahingossa puutteellisesti ja siten vahingossa plagioin. Sitten joku huomaa sen vuoden päästä ja koko tutkinto mitätöidään. Tällaisia typeriä skenaarioita pyörii päässä... Pelkään myös koko ajan, että mokaan töissä, aiheutan hankaluuksia työpaikalle ja saan potkut. Tai että asunnossa muhii joku vuotava putki ja tulee vesivahinko. Loputonta vatvomista.
Kumpi on parempi keino: yrittää järkeillä katastrofiajattelun absurdius vai ajatella, että tuli mitä tuli, siitäkin selvitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä. Olen jotenki aina valinnut väärin ja ollut se epäkelpo luuseri, joten olen varma, että elämä haluaa nöyryttää minua. Tästä johtuen mulla on tosi kova taipumus toho katastrofiajatteluun. Esimerkiksi en uskalla hankkia lasta, koska olen varma, että menetän sen jotenki traagisesti, koska elämä haluaa nöyryyttää minua.
En tiedä miten tästä pääsee eroon.
Mulla on ajoittain kausia, jolloin pohdin vakavasti sairastumista melkein 24/7. Se lähtee jostain kolotuksesta ja paisuu paisumistaan. Eikö tällekin ole joku oma nimensä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama homma, stressi pahentaa. Diagnoosi ocd jonka oireet lähinnä tarkastelua. Ketju menee esim. "jos en tarkista uunia ja kahvinkeitintä tarpeeksi monta kertaa syttyy varmasti tulipalo ja menetän kaiken". Yhden aidon paniikkikohtauksen taisin saada kun yritin lähteä 500km päähän mökille.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ajoittain kausia, jolloin pohdin vakavasti sairastumista melkein 24/7. Se lähtee jostain kolotuksesta ja paisuu paisumistaan. Eikö tällekin ole joku oma nimensä?
Hypokondria?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten soimaan itseäni laiskaksi, kun en saa opinnäytettä tehtyä. Vaikka oikeasti olen tosi ahdistunut ja se vie voimia. Ahdistus vaikuttaa mulla myös herkästi yöuniin ja saa heräilemään aamuyöstä. Sinänsä tiedostan ajatusketjujeni järjettömyyden, mutta silti olen aina AIVAN varma, että pahin skenaario toteutuu.
Vierailija kirjoitti:
Sama homma, stressi pahentaa. Diagnoosi ocd jonka oireet lähinnä tarkastelua. Ketju menee esim. "jos en tarkista uunia ja kahvinkeitintä tarpeeksi monta kertaa syttyy varmasti tulipalo ja menetän kaiken". Yhden aidon paniikkikohtauksen taisin saada kun yritin lähteä 500km päähän mökille.
Mä myös tarkistelen... Hella, vesihanat... Olen tuo opinnäytetyöahdistuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tää katastrofiajattelu syntyy siinä tapauksessa, jos perheessä ei ole ollut vihamielisyyttä tai väkivaltaa? Mietin oman lapsen kohdalta, koska hän on taipuvainen tällaiseen, niin mistä se on syntynyt? Kun meillä ei olla vihamielisiä tai väkivaltaisia. Itse tietty olen taipuvainen vähän samaan, mutta en toivottavasti ole sitä siirtänyt lapsiini. Tietty jotkut geenit on voineet siirtyä. Oma katastrofiajatteluni ei kuitenkaan ole niin paha edes. Mutta lapsella on tapana reagoida hirveän herkästi kaikkeen :( Tämä on ihmeellistä, koska toinen lapseni on viilipytty. Mietin, että voisiko liittyä jotenkin raskaudenaikaisiin kemia/hormoonitiloihin? Ekan lapsen kohdalla, joka on tää viilipytty, elämäntilanne raskaudenaikana oli hyvä. Tokan lapsen kohdalla koin raskauden aikana aika kovaa työpaikkakiusaamista ja olin siitä aika masentunut. En pystynyt tsemppaamaan itseäni samoin, kuin ekan lapsen kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Miten tää katastrofiajattelu syntyy siinä tapauksessa, jos perheessä ei ole ollut vihamielisyyttä tai väkivaltaa? Mietin oman lapsen kohdalta, koska hän on taipuvainen tällaiseen, niin mistä se on syntynyt? Kun meillä ei olla vihamielisiä tai väkivaltaisia. Itse tietty olen taipuvainen vähän samaan, mutta en toivottavasti ole sitä siirtänyt lapsiini. Tietty jotkut geenit on voineet siirtyä. Oma katastrofiajatteluni ei kuitenkaan ole niin paha edes. Mutta lapsella on tapana reagoida hirveän herkästi kaikkeen :( Tämä on ihmeellistä, koska toinen lapseni on viilipytty. Mietin, että voisiko liittyä jotenkin raskaudenaikaisiin kemia/hormoonitiloihin? Ekan lapsen kohdalla, joka on tää viilipytty, elämäntilanne raskaudenaikana oli hyvä. Tokan lapsen kohdalla koin raskauden aikana aika kovaa työpaikkakiusaamista ja olin siitä aika masentunut. En pystynyt tsemppaamaan itseäni samoin, kuin ekan lapsen kohdalla.
Ihmiset on erilaisia, jotkut syntyjään herkkiä huolestumaan/ahdistumaan, ja totta kai sellainen lapsi imee tehokkaasti vanhemmastaan kyseistä käyttäytymismallia myös.
Vierailija kirjoitti:
Miten tää katastrofiajattelu syntyy siinä tapauksessa, jos perheessä ei ole ollut vihamielisyyttä tai väkivaltaa? Mietin oman lapsen kohdalta, koska hän on taipuvainen tällaiseen, niin mistä se on syntynyt? Kun meillä ei olla vihamielisiä tai väkivaltaisia. Itse tietty olen taipuvainen vähän samaan, mutta en toivottavasti ole sitä siirtänyt lapsiini. Tietty jotkut geenit on voineet siirtyä. Oma katastrofiajatteluni ei kuitenkaan ole niin paha edes. Mutta lapsella on tapana reagoida hirveän herkästi kaikkeen :( Tämä on ihmeellistä, koska toinen lapseni on viilipytty. Mietin, että voisiko liittyä jotenkin raskaudenaikaisiin kemia/hormoonitiloihin? Ekan lapsen kohdalla, joka on tää viilipytty, elämäntilanne raskaudenaikana oli hyvä. Tokan lapsen kohdalla koin raskauden aikana aika kovaa työpaikkakiusaamista ja olin siitä aika masentunut. En pystynyt tsemppaamaan itseäni samoin, kuin ekan lapsen kohdalla.
Ylihuolehtiva vanhempi?
Ja dg paniikkikohtaus. Ei edes paniikkihäiriö, koska paniikkihäiriö dg saamiseksi pitäis kohtauksia olla viikoittain. Huomasin, että kun jäin lasten kanssa kotiin nii tää vaiva paheni huimasti. Nyt tavallaan enemmän aikaa miettiä kaikenlaista ja hetken päästä kärpäsen kokosesta jutusta kasvaa härkänen. Terapia oli hyvä, kävin vuosia sitten. Nykyään pärjään itseksinikin. Esim. viime syksynä tää oire oli taas kovin paha, heräilin öisin, aloin miettiä kaikkea kamalaa ja lopulta hyperventiloin paniikissa :(
Sain kierteen kuitenkin poikki, kun tein itselleni aikataulun joka päiväksi ja haalin niin paljon ohjelmaa päiviini, että illalla tarvitsi vain kaatua sänkyyn, eikä todellakaan jaksa herätä yöllä panikoimaan. Elinpiirin laajennus, muiden ihmisten seura, paljon tekemistä, uusi harrastus, nää kaikki saa ajatukset "normaalimmaksi" eikä ehdi miettiä mitä kaikkea kamalaa vois ehkä mahdollisesti joskus tapahtua.