Miten vanhempasi rahoittivat ensiasuntonsa?

Isä maksoi muut sisarukset ulos

Ihan palkkaa saivat ja sillä maksoivat. Joku Aravakolmio se ensiasunto oli.

isovanhempani olivat takaajina

tontin saivat ilmaiseksi suvun mailta

Ensimmäiset omistusasunnot rahoittivat näin:



Äiti otti lainaa ja hänen isänsä maksoi osan asunnosta.



Isä otti ison lainan (oli isopalkkainen).



Olivat siis jo eronneet siinä vaiheessa.

ja muistan, että joskus tuossa ollessani 9-10 vuotias meillä alettiin syödä aika usein ranskanleipää, makaronivelliä ja riisipuuroa, ja isä paiski paljon ylitöitä iltaisin ja viikonloppuisin ja välillä äitikin, ja minä sain olla 3-veen lapsenvahtina tai ukki tuli. Sitten ollessani 11-v. muutettiin upouuteen aravakerrostalokämppään, neliöön.



Eli säästivät aloituspääoman kasaan.

muuttivat työn perässä samalle paikkakunnalle ja asuivat työsuhdeasuntolassa kerrostalossa yksiöissä. Sitten alkoivat parikymppisinä seukata ja kävi vanhanaikaisesti. Pari vuotta asuivat siinä toisen työsuhdeasunnossa ja sitten ottivat ison lainan ja rakensivat pienen omakotitalon. Seitsemän vuotta myöhemmin laajensivat taloa kaksinkertaiseksi lisälainalla. Elettiin vedellä ja leivällä, mutta 10 vuoden päästä iso omakotitalo isolla tontilla oli maksettu pienistä palkoista, siinä ohessa äiti myös kouluttautui edelleen ja on nyt hyväpalkkainen iso kiho.

sitten 200 000 markan asuntolaina 9 vuoden maksuajalla. Muistan että summa oli heidän mielestään hurja ja aivan maksukyvyn ylärajoilla. Tämä oli joskus 1980-luvun alussa. Rahatilanne oli tiukin säästämisvaiheessa, ja esimerkiksi ruuan ostamisesta silloin todellakin tingittiin.

Isä osti tilan vanhemmiltaan ja maksoi sen myymällä puuta seuraavat 30 vuotta joka talvi.

ASP-tilille opintolainasta. Ja sitten luonnollisesti loppusumma lainana pankista.

mutta ainakin töissä olivat ja opiskeleva äiti nosti täydet opintolainat koska korko oli niissä matalempi kuin asuntolainoissa. Ihan eka kämppä, jossa asuivat taisi kuitenkin olla vuokra-asunto.

Eli ukkini satsasi nuorenparin asumiseen.

Sittemmin pärjäsivät mainiosti omillaan.

ja vasta isovanhempieni perinnöillä ostivat ensimmäisen ja viimeisen omistusasunnon lähes 50-vuotiaina.

Vähän ennen kuin muutin pois kotoa,vanhempani ostivat omakotitalon. Pankkilainaa ottivat, muistaakseni oli 10 vuoden laina.

joten ottivat lainaa, tämän lisäksi isäni joutui työtapaturmaan josta sai siihen maailmanaikaan huimat korvaukset; nämä rahat kerrotalokolmion pohjana 80-luvun lopulla.

myöskin siihen aikaan asunto-osakeyhtiöissä oli ns. hartiapankkirakentamista, (60-luvulla) jossa joko omalla työllä tai rakennustarvikkeita ostamalla kustannettiin osa rakennuksen hinnasta. Isä oli työn ohella rakentamassa taloa johon sitten muuttivat äidin kanssa.



Laina-ajat olivat lyhyitä, heillä taisi olla 10 vuotta, joten kyllä siinä sai penniä venyttää.

eli tuolloin se oli noin 25% asunnon hinnasta, saivat tämän lahjana. Sitten loput aravalainaa, jonka inflaatio itse asiassa pienensi todella helposti maksettavaksi. Omakotitalo maksoi tuolloin 350 000 markkaa. Nykypäivässä ajatellen naurettavan pieni summa.



Omat vanhempani saivat todella paljon apua vanhemmiltaan, molemmat mummot hoisivat lapsia monta kertaa viikossa, ostivat lastenvaatteita, astioita, kenkiä, auttoivat isoissa hankinnoissa (esim pesukone) ja aina mukana remonteissa ja muutoissa.



Omat vanhempani eivät ole auttaneet minua ikinä missään. Eivät opintojen aikana, eivät taanneet lainaa, eivät ole koskaan hoitaneet lapsiani, eivät ole olleet mukana muutoissa tai remonteissa. Soittelevat max kerta vuoteen, siinä kaikki yhteydenpito.



Vanhempani ovat malliesimerkki suurista itsekkäistä ikäluokista, itse saivat kaiken mahdollisen avun (rahallisen ja ajallisen), asunnon käsirahat maksettiin, vanhemmat mukana auttamassa läpi elämän. Itse eivät vastavuoroisesti ole auttaneet omia lapsia mitenkään. Koskaan.



Ja olen katkera! En siitä että eivät esim anna rahaa vaan siitä että EIVÄT VÄLITÄ.

koko suku auttoi talon rakentamisessa.

Lisäksi mummoni hoisi minut ja veljeni, emme olleet päivähoidossa ollenkaan.

Muistan kun kerroin vanhemmilleni, että ostamme asunnon, äiti heti siihen että he ei ainakaan sitten takaa lainaa, jokaisen on pärjättävä omillaan. Sitten kun kerroin olevani raskaana, ensimmäinen kommentti oli, että hän ei muuten sitten hoida, on jo omat lapsensa hoitanut. Jännä juttu miten sitä omat asiansa unohtaa...

vanhempieni toteamuksia:

- jokainen hoitaa itse omat lapsensa, he ei auta yhtään lapsenlapsen hoidossa (itse saivat noiun 15 vuoden ajan 4-5 päivänä viikossa hoitoapua omilta vanhemmiltaan, eli puhutaan kymmenistätuhansista tunneista)



- jokainen rahoittakoon omat asuntonsa (heille vanhemmat ostivat lahjaksi ensiasunnon ja antoivat korotonta lainaa omakotitaloon jne)



- jokainen hoitaa omat ongelmansa ja vastoinkäymisensä (heidän omat vanhempansa auttoivat työttömyyden kohdatessa, rahojen ollessa tiukilla, lasten sairastaessa, vanhempieni rakentaessa, siis ihan kaikessa läpi elämän)



Vastineeksi vanhempani eivät ole auttaneet sekuntiakaan minua tai perhettäni eikä kyllä sekuntiakaan niitä omia vanhempiaankaan. Vanhukset heitettiin heti laitokseen ja siellä saivat olla.



Eläköön suuret ikäluokat tosiaan!

säästämillään rahoilla + pankin myöntämällä asuntolainalla.