Minkä ikäisenä lapsesi on alkanut syödä itse lusikalla?
Mun 11kk vanha vielä vaan leikkii kaikella ruualla. syö käsin kyllä kaikkea kovaa, kuten kurkkua ja omenaa, mutta pehmeät vain litsaa nyrkkiin, esim banaanin.
Puuroakin vaan ottaisi käsin lautaselta ja litistelisi sormien läpi.
Nokkamukin kanssa menee ihan leikiksi myös.
Kommentit (8)
kieltäytyi syömästä muten kuin itse, ja hyvin on siitä sakka syönytkin.
Esikoinen ei ollut ihan yhtä jääräpää ja muutenkin hitaampi liikkeissään, harjoitteli kyllä samoin lusikka kädessä ja välillä lappasi syöttämisen ohella itsekin ruokaa suuhunsa. Syöttäminen väheni vähitellen sitä mukaa kun itse syöminen harjaantui.
Syö kaiken muun itse (haarukalla paremmin kuin lusikalla) paitsi puuron. Se on parempi mamman lappaa suuhun, kun muuten menee ihan pelleilyksi ja puurot pitkin pöytiä :)
Syöminen itse alkoi sujua siinää 1,5 vuotiaana. Toki ennen sitäkin kokeili ja heilui lusikan kanssa mutta ei siitä oikeasti mitään tullut...
eräs ilta vain osoitti haluavansa lusikan omaan käteen ja ei hyväksynyt enää siitä lähtien, että syöttäisin häntä. Tällöin hänellä oli ikää 1v 3kk ja ennen tuota ei ollut syönyt lusikalla muruakaan (ei edes halunnut lusikkaa itselleen), mutta kummallista kyllä, lusikalla syöminen onnistui:) Käsiruokaa oli kyllä syönyt muistaakseni 6kk iästä saakka.
Nyt toka on vasta 5kk ja nyt jo osoittaa, että tahtoisi lusikan omaan käteen ja vähän suuttuu eikä meinaa syödä, kun en lusikkaa anna. Mutta vauva on fiksu ja ottaa minun kädestä kiinni ohjataakseen kättäni, kun ammennan lusikalla ruokaa suuhun:) Nokkamukista juo itse ja ei tykkää, jos siihen muut koskee. Saa nähdä, mihin sotkuun johtaa:)
Annoin silloin hänelle ekan kerran lusikan... Olis ehkä osannut jo vähän aiemminkin.
syövät täysin itsenäisesti sotkematta. Lusikka on ollut kädessä siitä asti, kun kiinteitä on ryhdytty syömään.
molemmat lapseni ovat syöneet vuoden vanhasta eteenpäin.
MUTTA; kun lapsi syö itse, ja on yhtä jääräpäinen kuin meidän lapset, niin sitä ruokaa menee suuhun vaihtelevasti. Itse olisin ilomielin syöttänyt näitä vielä pitkään, ihan siksi että sinne vatsaan olisi mennyt kunnon satsi ruokaa, eikä lapsille heti tunnin-parin päästä olisi ollut taas nälkä. Joten ota ilo irti ap, oma hyötynsä on siinäkin ettei lapsi syö itse.
10kk vauva haluaa ehdottomasti pitää lusikkaa kädessä ja työntää sitä välillä puuroonkin.
Ja ihan silloin tällöin se lusikka eksyy omaan suuhun puurolastauksen jälkeen. Mistään lusikalla itse syömisestä ei vielä voi mitenkään puhua, mutta kyllä se on jo tajunnut ruokailuvälineiden jujun.
Annatko lapsen pitää omaa lusikkaa kädessä samalla kun syötät? Tuntuu auttavan tässä ainakni meillä.