Kiusaajan puheenvuoro

Minä olin peruskoulussa yhden kiusatun tytön kaveri, ja myöhemmin hän piti minua ilmeisesti yhtenä pahimmista kiusaajistaan, jonka kanssa ei halua olla tekemisissä.



Ajattelin vastavuoroisesti kertoa oman näkökulmani tähän asiaan. Tutustuin kaveriin ala-asteella, olimme samassa kaveriporukassa. Tämä tyttö oli hieman erikoinen, mutta aloimme leikkiä yhdessä, ja meillä oli aika erikoisia mielikuvitusleikkejä. Yksi teema oli aika vahva, liittyi erääseen historialliseen romaaniin, jonka molemmat olimme lukeneet. Opettelimme sen maan kieltä, ja leikimme olevamme romaanin hahmoja. Itse halusin välillä leikkiä muuta, mutta tämä leikki oli ainoa, mitä tämä tyttö halusi leikkiä.



Olin aika hyvä koulussa, ja se selvästi vaivasi tätä tyttöä, joka itse halusi ilmeisesti olla myös yhtä hyvä koulussa, mutta ei vain saanut niin hyviä numeroita kuin minä. Siksi hän haukkui usein aineitani, jos ne luettiin ääneen tunnilla, ja sanoi, että eivät ne oikeasti olleet niin hyviä. Yläasteen alussa tämä paheni. Tyttö piti minulle tietotestejä, etsi tietosanakirjoista asioita, joita en tietäisi, ja yritti saada minut kiinni jostain tietämättömyydestä. Ihan suoraan, piti minulle jotain 10 kysymyksen tenttejä. Ja haukkui tekemisiäni aika suoraan.



Samaan aikaa tyttö muuttui ulkonaisesti oudommaksi. Hän pukeutui hyvin erikoisesti, meikkasi, ja eli jonkinlaisessa mielikuvitusmaailmassa ainakin osin. Se herätti huomiota, ja koulumme pojat selän takana ainakin nimittelivät häntä. Ja varmaan olivat päin naamaakin tylyjä.



Vähän kerrassaan väsyin siihen, että tämä tyttö ripustautui seuraani, samalla haukkuen minua, ja rupesin välttelemään häntä. Kun se ei ihan onnistunut, juoksi välillä muiden kavereitteni kanssa ihan suoraan karkuun, jotta minun ei tarvitsisi hänen kanssaan olla. Tämä oli siis sellaista, missä toimin tietysti väärin, ja olin nyt siis kiusaaja. Tyttö oli hyvin katkera minulle, ja myöhemmin joutui jonkinlaiseen hoitoon psyykkisten ongelmien vuoksi. Minulla oli kova syyllisyys tilanteesta, koska tyttö ei myöhemmmin anteeksipyyntöjäni kuunnellut.



Mutta vanhemmiten olen ajatellut, että minun pitää olla myös itselleni armollinen. Olin lapsi, eikä minulla ollut mitään taitoja toimia selvästi epätasapainoisen lapsen tukena.



Sen tytön, siis nykyisen naisen, kertomus olisi varmasti tapahtumien kulusta hyvin toinen, mutta tämä on mahdollisimman rehellinen oma kertomukseni.