Miksi mikään ei tunnu miltään? Lapsen halaus, ystävän soitto, miehen yllätys.. Enkä ole masentunut.

oli masennusta ja ahdistuneisuutta, stressasin niin että yöunet menivät. Ajoittain tuli myös euforista oloa/vimmaa joka ilmeni lähinnä seksiaddiktiona ja suurina suunnitelmina (mitä lähden opiskelemaan, että teen monta työtä yhtä aikaa yms.).



Nyt koen, että hermostoni on mennyt tasaiseen tilaan, olo on "ihan ok". En mene masentuneisiin ajatuskuvioihin enkä ahdistu kuin erittäin harvoin jos on todella konkreettinen asia tässä ja nyt, eikä jokin kuviteltu uhkakuvani. Vimmaa ei ole ollut myöskään, en suunnittele tulevaa ollenkaan, ikäänkuin en pysty näkemään tulevaisuuteen yhtään nenääni pitemmälle. Se ei ole synkkäkään, vain tuntematon.



Jotenkin olen mennyt tilaan, jossa ei juuri tunnu hyvältä eikä pahalta. Mutta en keksi, miten voisi alkaa tuntua tai miltä edes pitäisi tuntua. Olen kai myös robottimainen, ennen masentuneena surkuttelin yksinäisyyttäni, nyt olen tottunut siihenkin enkä edes kaipaa seuraa. En ikäänkuin tunne mitään sosiaalisia tarpeita, muut ovat merkityksettömiä. Kuin minuakaan ei olisi henkilönä olemassa.

Minulla hyvin samanlaista. En ole masentunut lääkärinkään mielestä. Mikään ei vaan oikein herätä tunteita.

Se ei aina ole esiinny ihan tyypillisin oirein.

vaikka tuntuukin erilaiselta kuin synnytyksen jälkeen ?



Fiiliksesi kuulostaa myös tutulta. Työssä en tunne mitään iloa, vaikea jopa suoriutua edes pakollisista tehtävistä. Lapsista sentään joskus tunnen iloa, mutta silloinkin alkaa itkettämään.



Sinulle parempaa jatkoa !

Amerikkalainen hihkuu onnesta ja kiittää jumalaa kun saa kivan näköisen sormuksen.



Suomalainen ei koskaan hihku onnesta ja kiittää jumalaa vain, jos hengenlähtö on ollut hiuskarvan varassa.



Japanilainen joutuu psykiatriseen hoitoon jos hihkuu onnesta pikkuasioista.



Ei ne amerikkalaiset sellaisiksi synny, ne kasvatetaan siihen.

Tai oikeastaa kyllä mun yhden tunteen saa helposti pintaan, vihan :(. Ärsytyskynnys on matala.



Masennusaikana kokeilin vaikka mitä masennuslääkkeitä ja paras sai aikaan mussa tän normaalin mitäänsanomattoman olon. Samanlainen olo kuin nykin ilman lääkkeitä. OIkeastaan ainoat hetket kun mulla on hyvä olo, on ollut jossain juhlissa joissa olen ollut ilman perhettä, iloisten ihmisten ympäröimänä. Mut kun tulen kotiin, niin parissa tunnissa taannun harmauteen :(. Haluisin elää iloista arkea, mutta arki tuntuu vaanepämieluisien hommien jatkumolta vaikka haluaisin vain mennä sohvalle makaamaan ja tuijottamaan kattoa. Tiedän että kuulostaa masennukselta ja jos se sellaista onkin niin siihen ei ole olemassa apua.



Olen joskus miettinyt milloin olisin tyytyväisimmilläni, millaisessa elämässä. Mä haluaisin olla vauva. Haluaisin etä joku hoitaisi minua, hymyilisi, vaihtaisin paikkaa vain sylissä tai vaunuissa tms. Joku huolehtisi kaikesta eikä minun tarvitsisi huolehtia mistään, eikä ajatella mitään.



ap

Masennukselta kuulostaa. Mutta voiko sitä oikeasti hoitaa on toinen juttu. Mun mielestä lievempää masennusta voisi sanoa myös että kyse on onnettomasta elämäntilanteesta. Kun se muuttuu niin masennuskin katoaa.

aina ollut tuollainen vai olitko lapsena erilainen? Onko muita oireita, esim. väsymys?



Kyse voi olla jostain hormonihäiriöstäkin, esim. kilpirauhasessa tai naishormoneissa vikaa..

mutta toivoisin juuri tuota samaa, että joku vaan hoitaisi ja pitäisi hyvänä. Sitten kun mieheni tekee niin, se kuitenkin tuntuu jotenkin väärältä, kuin hän tekisi sen velvollisuudesta, koska niin kuuluu tehdä.



Vastuut töissä tuntuvat aivan liian suurilta. Kuitenkin, kun sain uuden paikan, jossa aloitan loman jälkeen, ajattelen, että siinä on liian vähän haasteita ja turhaudun ja aika käy pitkäksi.



Minulla on ollut pahoja tapahtumia elämässä. Tällä hetkellä kaikki on paremmin kuin hyvin, mutta en silti oikein jaksa.

t: eräs joka huomasi että osaa itkeä elokuvia katsoessa, kun kierukka oli otettu pois

Koen kyllä ilonhetkiä lasten kanssa, mutta mietin, ovatko ne teeskentelyä. Kaikkein mieluiten olisin jossain kaukana perheestäni, vapaana. Vaikka sitten tulisi kyllä ikävä... lapsia, ei miestä.



Sinä, joka vertasit tilannetta onnettomaan elämäntilanteeseen... näin voi tosiaan olla.

Jos on jotain pikkustressiä joka painaa mieltä - se saa kaiken tuntumaan niin vähemmän tärkeältä.



Joskus olen ollut onneton tietämättä miksi ja kun mun mies tenttaa tajuan yhtäkkiä mikä se onnettoman mielen syy on. Joskus isompi ja joskus pienempi asia.



Luulen että se on osaksi sellainen jonka on perinyt kotoaan että hyväksyy kaiken niinkun ne on ja sitten masentaa. Kun taas mieheni ei hyväksy jos joku asia on huonosti ja tekee sen eteen töitä että asiat on taas hyvin. Esim. parisuhteessa minä tyydyn vähään, mies ei. Jos on joku ongelma niin haluaa keskustella siitä vaikka joka ilta, että asiat puidaan läpi. Minä en jaksaisi..

että marttyyriasenteisetkin kokevat iloa..joten tuskin ap:lla asenneongelmasta on kyse, vaan jostain psyykkisestä tai fyysisestä viasta.

Mulla ei ole hormonaalista ehkäisyä, mutta hormoneissa ongelmia kylläkin (=kilpirauhasen vajaatoiminta).

Elämäntilanne ei kieltämättä ole kevyimmästä päästä, kolme alituiseen tappelevaa lasta, kiukkuinen mies joka on onneksi paljon pois. Olen kotiäiti ja odotan töihinpääsyä, toisaalta koen huonoa omaatuntoa lasten päiväkotiin viemisen takia sillä taloudellisesti olisi mahdollisuus olla kotona pidempäänkin.

ap

se vajaatoiminta kunnolla hoidettu? Aina ei kaikki pelaa kunnolla vaikka labra-arvot näyttäisi normaalia..olen lukenut että monella vajaatoimintaisella on tuollainen olo, mulla myös. Ja mulla ei ollut pelkkä tavallinen kilpirauhasen vajaatoiminta vaan harvinaisempi versio siitä, joka pitää osata erikseen etsiä, eli tarttee hyvän lääkärin..

Mulla ei ole hormonaalista ehkäisyä, mutta hormoneissa ongelmia kylläkin (=kilpirauhasen vajaatoiminta).

Elämäntilanne ei kieltämättä ole kevyimmästä päästä, kolme alituiseen tappelevaa lasta, kiukkuinen mies joka on onneksi paljon pois. Olen kotiäiti ja odotan töihinpääsyä, toisaalta koen huonoa omaatuntoa lasten päiväkotiin viemisen takia sillä taloudellisesti olisi mahdollisuus olla kotona pidempäänkin.

ap

Kyllä muakin masentaisi jos olisin asemassasi. Ihan luonnollista, monta syytä! Muuta ne asiat mitkä voit! Itse olen kotiaäiti, mutta ehkä sun pitäisi vaan mennä töihin jos kotona olo masentaa.

Jep, elämä on juuri noin yksinkertaista.

hyvän lääkärin hoidossa kilpirauhasen takia. Itseasiassa mullakin epäillään jotain t3 liittyvää häiriötä johon ollaan kokeiltu lääkitystä mutta ainakaan vielä ei ole olossa muutosta vajaan puolen vuoden kokeilun jälkeen.



Ja se joka sanoi että olen tylsä niin tylsäksi itseni koenkin. En taatusti ole mitään mieltä ylentävää seuraakaan.



ap