Aikuisten hääviraiden aiheuttamat tuhot ja häiriöt häissä - lisää omasi listaan!
Nähty seuraavaa lähipiirin ja omissa häissä:
- best man oksentaa kukkapurkkiin
- juopuneelta mummolta takertuu piikkikorko terassin lautojen väliin, kaatuu ja katkaisee kätensä ja joutuu sairaalaan
- joku pudottaa kahvit / kakkulautasen lattialle
- juopuneet aikuiset mölisee ja lopulta riitelee
- telttakatos romahtaa tuulessa, sisällä ruokaillaan parhaillaan
Toi juopunut mummo oli mun anoppi eli se on omista häistäni.
:=D
Kommentit (15)
Morsian kaatuu kännissä ja lyö kasvonsa ja joutuu sairaalaan tikattavaksi
Häviää ja rupeaa painimaan ja jossain vaiheessa joku vääntää kai häntä nenästä kun siitä alkaa tulla verta. Paita verifläkeissä äijä huutaa SAATANA keskellä pihaa.
Hääparin piti tulla n. 2 km:n matka kirkosta juhlapaikkaan hevoskärryillä. Hevonen pillastui jostain syystä, hyppäsi ojaan ja alkoi laukata hulluna. Kuski putosi rattailta ja sen jälkeen sulhanen. Morsian oli ainoo joka kesti kyydissä, mutta siltä repes huntu ja puku ja pissasi kauhusta housuunsa.
alkoivat tarpeeks juotuaan keskenään puida kuka on pannut ketäkin ja siinä meni vähän sukset ristiin kun morsiamen kanssa näytti olleen yllättävän moni
Häävieras oli kirjoittanut hävyttömyyksiä vihkiraamatun ekalle sivulle hääjuhlan aikana.
13 v vieras taittoi nilkkansa kun oli kännissä, ja aikuisen vika koska isänsä antoi alkoholia lapselle.
Sukulaisen miesystävä yritti iskeä kaikkia naisia ja haastoi kaikkien miespuolisten kanssa riitaa.
Häävieras oli kirjoittanut hävyttömyyksiä vihkiraamatun ekalle sivulle hääjuhlan aikana.
isä pitää puhetta ihan aiheen vierestä ja kehuu omia länsisuomalaisia sukujuuriaan, vaikka niin hääpari kuin likimain kaikki vieraatkin ovat itäsuomalaisia.
Iäkkäälle sukulaismiehelle eivät riitä yleisesti tarjotut viinit, oluet ja boolit, vaan lisää tankataan omassa matkailuautossa. Ukko hölöttää kaikenlaista typerää kovaan ääneen eikä usko kevyistä vihjailuista, että voisi olla hiljempaa. Jutut kääntyvät vielä kovin alatyylisiksi ja mauttomiksi. Kyseisen miehen aikuinen tytär on myös ympäripäissään ja mummo, hänkin juopuneena mutta näistä aikuisista vähiten, yrittää epämääräisesti paimentaa tyttären kahta alle kouluikäistä lasta, jotka melskaavat ympäriinsä.
Vastentahtoinen sulhanen menee kuitenkin naimisiin, kun pani sen paksuksi. Morsiamen suku on varakasta, ja siis myös vaikutusvaltaista joten meneehän se näinkin.
Vittuuntuneet bestmannit juottavat sulhaselle heti kirkon jälkeen noin puoli litraa jägermaisteria, joka sen riukukoiven kroppaan on aivan järkyttävä määrä.
Sulhanen huomaa jossain vaiheessa, että "perkele, mun häissä on tarjottu kasvisruokaa".
Vieraat näkevät sivuprofiilikuvealmana, kuinka juhlatilan keittiössä mennään sylipainina: sulhanen ja cateringpäällikkö - vasemmalle, oven taakse, kohta taas näkyvissä, oikealle, kuuluu ryminää...
Yöllä juhlien päätyttyä sulhasta vituttaa edelleen. Haukkuu taksikuskille uuden vaimonsa, en viitti toistaa, että miksi. Taksikuski ajaa oman ennätyksensä juhlapaikalta kaupunkiin hartiat kyyryssä.
Päästyään ulos taksista heittää vihkiraamatun lumihankeen,jossa se kastuu. Käpristyneet raamatunlehdet muistuttavat tästä epäonnistuneesta liitosta sen pari vuotta, mitä se kestää.
Alkaa avioliitto. Se on sitten toinen tarina. Muutaman vuoden kuluttua ko. avioparin osoitteeseeen tilatut ulataksit ei viitti lähteä edes paikalle. Se on vaan tilattu, kun jompikumpi uhkaa lähteä nyt justiinsa.
vieraana oleva mies alkoi pikkuhumalassa ehdotella kaikille paikalla oleville naisille "pikkukivaa"... Tai no lähes jokaiselle, vain sulhasen yli 80-vuotias mummo säästyi ehdotuksilta, mutta morsiusparin äidit (molemmat pian 60v) saivat osansa. Kun kukaan nainen ei lämmennyt ehdotuksille, mies alkoi olla yhä äänekkäämpi ehdotuksissaan eikä paljon välittänyt kuka kuuli (myös tuon miehen vaimo). Loppuillasta alkoi haastamaan riitaa kaikille. Lopulta pari vierasjoukkoon kuulunutta miestä pisti miehen ojennukseen.
Muuten oli kyllä tosi kivat juhlat. Mutta aina sattuu joku mätämuna joukkoon.
Hääparin piti tulla n. 2 km:n matka kirkosta juhlapaikkaan hevoskärryillä. Hevonen pillastui jostain syystä, hyppäsi ojaan ja alkoi laukata hulluna. Kuski putosi rattailta ja sen jälkeen sulhanen. Morsian oli ainoo joka kesti kyydissä, mutta siltä repes huntu ja puku ja pissasi kauhusta housuunsa.
etta kyyneleet valuu.
Haita oli varmasti suunniteltu joka pikkuseikkaa myoten.
Iäkäs miesvieras (sulhasen isosetä tmv) ei pystynyt humalaltaan istumaan, menetti tasapainonsa, otti kiinni pöytäliinasta ja putosi boolimukien ja koristeiden kanssa pöydän alle.
vieras veti lärvät ja kohelsi jotain niin, että mekkonsa repeytyi koko matkalta takaa. Perse (tai stringit) siinä sitten vilkkui loppuillan tanssilattialla, vaikka yritti jotain huiviakin sitoa ympärilleen jossain vaiheessa.
Yhdellä sukulaisella oli joku tunika/ hame jonka alla capri-mittaiset housut! Aivan KAMALA näky kun housut pilkistää hameen alta, kun muilla on juhlapuvut/ iltapuvut.
Aivan täysin alipukeutunut 5 tähden paikkaan, vaikka etukäteen tiesi, että miehillä musta puku ja naisilla sen mukainen erittäin juhlava vaatetus. :(
Yhdellä sukulaisella oli joku tunika/ hame jonka alla capri-mittaiset housut! Aivan KAMALA näky kun housut pilkistää hameen alta, kun muilla on juhlapuvut/ iltapuvut.
Aivan täysin alipukeutunut 5 tähden paikkaan, vaikka etukäteen tiesi, että miehillä musta puku ja naisilla sen mukainen erittäin juhlava vaatetus. :(
Morsian kaatuu kännissä ja lyö kasvonsa ja joutuu sairaalaan tikattavaksi